Yhdysvaltain korkein oikeus katsoi perustuslain takaavan kaikille oikeuden kantaa ampuma-asetta, eikä tätä oikeutta voi paikallisin päätöksin rajoittaa. Suomalaista keskustelua varten on syytä selventää eräitä käsitteitä, sillä Yhdysvaltain aselainsäädäntö poikkeaa suuresti Suomen ja yleensäkin europpalaisten maiden laeista.
Suomessa myönnetään ampuma-aseisiin hallussapitolupa. Sellaisia kantolupia, kuin Yhdysvaltain KKO tarkoittaa, ei Suomessa myönnetä lainkaan.Varsinaisia kantolupia on lähinnä poliisilla, tullimiehillä ja vastaavilla viranhaltijoilla, mutta siviileille niitä myönnetään vain hyvin harvoin. Nämä poikkeukset voivat olla esimerkiksi rahakuljetuksia hoitavat vartijat, mutta eivät tavanomaista vartijantyötä tekevät. Tarpeella suojella itseään ei Suomessa saa kantolupaa muuhun kuin kaasuaseeseen.
Hallussapitolupa oikeuttaa tietenkin kuljettamaan aseen sinne, missä sitä käytetään siihen tarkoitukseen mihin lupa on myönnetty, mutta lataamattomana ja suojuksessa. Ladattua asetta saa kantaa esimerkiksi metsästäessä tai urheiluampuja ampumaradalla. Lataamattominakaan aseita ei ole lupa kanniskella tarpeettomasti mukanaan - se johtaa helposti aseluvan menettämiseen. Siksi näitä säädöksiä noudatetaan tarkkaan.
Mediassa on tavan takaa uutisia "asemiehen etsinnästä" tai "asemiehen piirittämisestä". Poliisihallituksen mukaan kukaan ei ole koonnut kunnollista tilastoa siitä, kuinka suurella osalla "asemiehistä" on ollut tosiasiassa lelupyssy, mutta siitä on kysymys ainakin 9 / 10 tapauksista.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen Henkirikoskatsaus 2009 kertoo, että vuosina 2002-2008 Suomessa selvitettiin 803 henkirikosta (henkirikosrekisterissä ovat vain selvitetty tapaukset). Uhreista tapettiin teräaseella 307, nyrkeillä 183, astalolla ym. 156, laittomalla ampuma-aseella 75, luvallisella ampuma-aseella 64. Luvallisten ampuma-aseiden osuus on siis pieni,vaikka juuri tällä jaksolla keskiarvoa nostivat Jokelan ja Kauhajoen joukkomurhat.
Mikko Niskasaari
toimittaja
Lisätietoa esim. Wikipedian "Aseenkanto"-artikkelista tästä linkistä.
keskiviikko 30. kesäkuuta 2010
tiistai 22. kesäkuuta 2010
Kansanedustajien näkemyksiä aselakiesitykseen liittyen
Kansanedustajat vastasivat Rekyyli-lehden kysymyksiin aselakiesitykseen liittyen.
Lue koko artikkeli tästä linkistä [pdf].
Perustuslakiasiantuntija Eilavaaran haastattelu
Iltalehti kertoi uutisessaan 28.4.2010 riippumattoman tutkijan, professori Pertti Eilavaaran salassa pidetystä asiantuntijalausunnosta, joka tyrmäsi täysin valiokuntakäsittelyssä olleen aselakiesityksen. Uutisen julkitulon jälkeen Eilavaara antoi aselakiasioiden parissa työskentelevälle kansalaisoikeusjärjestölle aiheeseen liittyvän haastattelun.
Tämän erittäin mielenkiintoisen ja lakiesityksen perustuslaillisiin vääryyksiin pureutuvan haastattelun voit katsoa kokonaisuudessaan oheisesta linkistä: Eilavaaran haastattelu [Html-player].
Professori Pertti Eilavaaran lausunto kokonaisuudessaan tästä linkistä [Flash slideshow].
Tämän erittäin mielenkiintoisen ja lakiesityksen perustuslaillisiin vääryyksiin pureutuvan haastattelun voit katsoa kokonaisuudessaan oheisesta linkistä: Eilavaaran haastattelu [Html-player].
Professori Pertti Eilavaaran lausunto kokonaisuudessaan tästä linkistä [Flash slideshow].
Pyssyt pois ja pommit tilalle?
Pariin edelliseen blogimerkintään viitaten olisikohan sisäasianministeriön ja uuden poliisihallituksen virkamiehillä ja - naisilla tärkeämpiäkin asioita puututtavana/mietittävänä kuin vaikkapa työpaikkojen futis- sekä lätkävedot?
Valvonta: Poliisi epäilee, että ostoluvilla hankittuja räjähteitä välitetään rikollisille
Tuomittu rikollinen saa ostaa rauhassa dynamiittinsa
Valvonta: Poliisi epäilee, että ostoluvilla hankittuja räjähteitä välitetään rikollisille
Aselakiin liittyvät tiukennukset eivät ole ulottuneet räjähteiden hankkimiseen. Räjähteiden ostolupa on tuhansilla henkilöillä, joiden rikostaustaa ei ole tarkistettu.
Räjähteiden oston ja käytön valvonnassa on vakavia puutteita. Poliisi on tarkistanut aseenomistajien rikostaustoja laajalti jälkikäteen, mutta vastaavaa tarkistusta ei ole tehty räjähdealan panostajarekisteriin...
Aamulehti 22.06.2010
Lue koko uutinen tästä linkistä.
lauantai 19. kesäkuuta 2010
Ase- ja arpajaispoliisi kunnostautuu
Männäviikolla uutiskynnyksen Helsingin Sanomissa ja myös Ylen tuuteissa rikkonut asehallintoasioissa kunnostautunut ja nyk. arpajaishallintopäällikön virassa porskuttava Jouni Laiho herättää jälleen suuria tunteita. Jounilla on taas kovat piipussa kun puututaan kovalla kädellä koko maatamme koskettavaan akuuttiin aiheeseen. Jouni Laihon tulkinnan mukaan mikä tahansa työpaikan jalkapallo- tms. veto voi nimittäin olla laiton.
"Jos työntekijän täytyy maksaa osallistumisesta ja onnekkaalle voittajalle luvataan rahanarvoinen etu, lähestytään arpajaisrikosta", Laiho sanoo Helsingin Sanomille.
Kisaveikkaus muuttuu laintulkinnassa selvemmin kielletyksi, jos työpaikalla lähetetään esimerkiksi yleinen sähköposti, jossa kutsutaan työkaverit peliin mukaan ja kerrotaan säännöt. "Silloin joku selkeästi toimeenpanee arpajaiset", Laiho jatkaa.
Tilanne ei muutu edes silloin, jos pottiin pannaan rahan sijasta esimerkiksi kossupullo. "Viinapullolle voidaan helposti laskea rahallinen arvo", Laiho muistuttaa.
(Kuva: KSML / Hannu Karjalainen)
Voimassa olevan lain mukaan arpajaisrikoksen enimmäisrangaistus on kuusi kuukautta ehdotonta vankeutta. Tänä syksynä voimaan tulevan uuden lain mukaan häkki voi kuitenkin heilahtaa jopa kahdeksi vuodeksi. Jos jätetään maalaisjärkiasia käsittelemättä niin suhteellisuuden tajua Jounillakin on kuitenkin vielä sen verran jäljellä, että hän myöntää Helsingin Sanomille ettei yksityisten kisaveikkausten valvontaan juurikaan tulla uhraamaan Poliisihallinnon resursseja. Tämä on kuitenkin Laiho lohtu niille kansalaisille, jotka ovat jo vuosikymmeniä hakeneet harmaisiin työyhteisöihinsä hupia ja jännitystä lyömällä karkkirahoillaan vetoa milloin mistäkin. Olipa kyseessä sitten eurot tai kossupullot niin kansan tulee viimeistään nyt ottaa itseään niskasta ja lopettaa heti mokoma synninteko ja lain rikkominen!
Ps. Toivottavasti Laiho & kumpp. ovat muistaneet sisällyttää aselakiesityksen mukaisesti myös uuteen arpajaislakiin riittävät pakkokeinopykälät (esim. kotietsintä) kaikkien vedonlyöjä- ja pelaajarikollisten taltuttamiseksi.
Lue lisää aiheesta:
YLE uutinen - Työpaikan jalkapalloveto voi olla laiton
KAUPPALEHTI blogi - Löin vetoa, kutsukaa poliisit!
"Jos työntekijän täytyy maksaa osallistumisesta ja onnekkaalle voittajalle luvataan rahanarvoinen etu, lähestytään arpajaisrikosta", Laiho sanoo Helsingin Sanomille.
Kisaveikkaus muuttuu laintulkinnassa selvemmin kielletyksi, jos työpaikalla lähetetään esimerkiksi yleinen sähköposti, jossa kutsutaan työkaverit peliin mukaan ja kerrotaan säännöt. "Silloin joku selkeästi toimeenpanee arpajaiset", Laiho jatkaa.
Tilanne ei muutu edes silloin, jos pottiin pannaan rahan sijasta esimerkiksi kossupullo. "Viinapullolle voidaan helposti laskea rahallinen arvo", Laiho muistuttaa.
(Kuva: KSML / Hannu Karjalainen)
Voimassa olevan lain mukaan arpajaisrikoksen enimmäisrangaistus on kuusi kuukautta ehdotonta vankeutta. Tänä syksynä voimaan tulevan uuden lain mukaan häkki voi kuitenkin heilahtaa jopa kahdeksi vuodeksi. Jos jätetään maalaisjärkiasia käsittelemättä niin suhteellisuuden tajua Jounillakin on kuitenkin vielä sen verran jäljellä, että hän myöntää Helsingin Sanomille ettei yksityisten kisaveikkausten valvontaan juurikaan tulla uhraamaan Poliisihallinnon resursseja. Tämä on kuitenkin Laiho lohtu niille kansalaisille, jotka ovat jo vuosikymmeniä hakeneet harmaisiin työyhteisöihinsä hupia ja jännitystä lyömällä karkkirahoillaan vetoa milloin mistäkin. Olipa kyseessä sitten eurot tai kossupullot niin kansan tulee viimeistään nyt ottaa itseään niskasta ja lopettaa heti mokoma synninteko ja lain rikkominen!
Ps. Toivottavasti Laiho & kumpp. ovat muistaneet sisällyttää aselakiesityksen mukaisesti myös uuteen arpajaislakiin riittävät pakkokeinopykälät (esim. kotietsintä) kaikkien vedonlyöjä- ja pelaajarikollisten taltuttamiseksi.
Lue lisää aiheesta:
YLE uutinen - Työpaikan jalkapalloveto voi olla laiton
KAUPPALEHTI blogi - Löin vetoa, kutsukaa poliisit!
perjantai 18. kesäkuuta 2010
Rauha maassa ja kaikilla hyvä tahto?
Nyt Suomi on listattu rauhallisten maiden kärkikastiin australialaisen Institute for Economics and Peace organisaation tekemän Global Peace Index -vertailun mukaan. Helsingin sanomat uutisoi aiheesta seuraavasti: "Suomi rauhallisten maiden kärkikastia". Jostakin syystä tämä verrattain positiivinen tutkimus/uutinen ei ole kansallisella tasolla lyönyt itseään läheskään niin hyvin läpi kuin kaikki negatiiviset aihepiiriin liittyvät viimeaikaiset tutkimukset/uutisoinnit?
On tietenkin monta mittaria, jolla mitata turvallisuutta. Henkirikoksissa olemme EU:ssa 6. tilalla, globaalisti keskikastia. Pahoinpitelyjen määrä pidämme itse korkana, mutta ilmeisesti kuitenkin jäämme kauas EU:n kärkikastista? Toisaalta, jos Suomessa jossain mielenosoituksessa särkyy muutama ikkuna, sitä pidetään suurena skandaalina, jota päivitellään pitkään ja hartaasti. Pariisissa palavat kokonaisten lähiöiden autot, ja ryöstellään liikkeitä, kun hallitus esittää jotakin josta kansalaiset eivät pidä, tai kun poliisi on pamputtanut jonkun henkitoreisiin.
Tärkeintä on kuitenkin se, että ampuma-aseiden määrä korreloi henkirikosten määrään erittäin käänteisesti. Tätä ei tietenkään automaattisesti seuraa päätelmä, että aseet luovat turvallisuutta. Sen sijaan tästä faktasta on lupa päätellä, että länsimaissa aseet eivät ole ongelma ja ne ovat oikeissa käsissä.
Vision Humanity tutkimus tästä linkistä. [pdf]
On tietenkin monta mittaria, jolla mitata turvallisuutta. Henkirikoksissa olemme EU:ssa 6. tilalla, globaalisti keskikastia. Pahoinpitelyjen määrä pidämme itse korkana, mutta ilmeisesti kuitenkin jäämme kauas EU:n kärkikastista? Toisaalta, jos Suomessa jossain mielenosoituksessa särkyy muutama ikkuna, sitä pidetään suurena skandaalina, jota päivitellään pitkään ja hartaasti. Pariisissa palavat kokonaisten lähiöiden autot, ja ryöstellään liikkeitä, kun hallitus esittää jotakin josta kansalaiset eivät pidä, tai kun poliisi on pamputtanut jonkun henkitoreisiin.
Tärkeintä on kuitenkin se, että ampuma-aseiden määrä korreloi henkirikosten määrään erittäin käänteisesti. Tätä ei tietenkään automaattisesti seuraa päätelmä, että aseet luovat turvallisuutta. Sen sijaan tästä faktasta on lupa päätellä, että länsimaissa aseet eivät ole ongelma ja ne ovat oikeissa käsissä.
Vision Humanity tutkimus tästä linkistä. [pdf]
Poliisin uudet ohjeet 2010
Poliisihallituksen (POHA) lupahallintoyksikön asehallinto on lopultakin korjannut aikaisemmin Sisäasiainministeriön alaisen asehallintoyksikön (AAHY / Lehtonen & Laiho) antamia aselupakäytäntöihin vaikuttavia sekavia ja suurilta osin myös lainvastaisia ohjeita. Taustalla lienee useat hallinto-oikeuksian ratkaisut, joissa poliisilaitoksen lainvastaiset päätökset ovat kaatuneet.
Jo olisi aikakin, että jatkossa kaikki lupahallinnossa työskentelevät virkamiehet yhtenäisesti noudattaisivat lakia, eikä lain kanssa ristiriidassa olevia ohjeita. Yksittäisten kansalaisten valitusten lisäksi yhtenä asiaa edesauttavana tekijänä voi olla myös järjestöjen kirjelmöinti OKa:lle. Kun tekojaan joutuu selittämään, saattaa itsekin havaita ettei kaikki ole kunnossa?
Asia oikeastaan kiteytyy yhteen kappaleeseen eli näin ollen kyseiset ohjeet mitätöivät kaiken aikaisemman sekoilun lisäksi myös itse itsensä...
"Ampuma-aselupia koskevien päätösten on aina perustuttava ampuma-aselakiin ja ne on perusteltava hakemuksen käsittelyn yhteydessä tulleilla tosiseikoilla. Hallussapitoluvan hylkäämistä tai määräaikaisuutta ei tule perustella pelkästään annetuilla ohjeilla."
Paniikkinappulalle hyppäämisillä, poliittisella pelillä ja epäpätevien virkamiesten kynäilemillä ohjeistuksilla on ollut ainakin työllistävä vaikutus - kaikkialla muualla paitsi alan elinkeinonharjoittajien parissa.
POHA ohjeita 2010 [pdf]:
| Aselupakäytännön yhtenäistäminen |
| Aseen hallussapito |
| Aseen muuntaminen |
Jo olisi aikakin, että jatkossa kaikki lupahallinnossa työskentelevät virkamiehet yhtenäisesti noudattaisivat lakia, eikä lain kanssa ristiriidassa olevia ohjeita. Yksittäisten kansalaisten valitusten lisäksi yhtenä asiaa edesauttavana tekijänä voi olla myös järjestöjen kirjelmöinti OKa:lle. Kun tekojaan joutuu selittämään, saattaa itsekin havaita ettei kaikki ole kunnossa?
Asia oikeastaan kiteytyy yhteen kappaleeseen eli näin ollen kyseiset ohjeet mitätöivät kaiken aikaisemman sekoilun lisäksi myös itse itsensä...
"Ampuma-aselupia koskevien päätösten on aina perustuttava ampuma-aselakiin ja ne on perusteltava hakemuksen käsittelyn yhteydessä tulleilla tosiseikoilla. Hallussapitoluvan hylkäämistä tai määräaikaisuutta ei tule perustella pelkästään annetuilla ohjeilla."
Paniikkinappulalle hyppäämisillä, poliittisella pelillä ja epäpätevien virkamiesten kynäilemillä ohjeistuksilla on ollut ainakin työllistävä vaikutus - kaikkialla muualla paitsi alan elinkeinonharjoittajien parissa.
POHA ohjeita 2010 [pdf]:
| Aselupakäytännön yhtenäistäminen |
| Aseen hallussapito |
| Aseen muuntaminen |
tiistai 15. kesäkuuta 2010
RESUL:n kirjelmä hallintovaliokunnalle
15. kesäkuuta 2010 - Liittyy: HE 106/2009
Arvoisa hallintovaliokunta,
Valiokuntanne on päättämässä ampuma-aselain muutosesityksen (HE 106/2009) jatkokäsittelystä.
Kuten kaikki asiantuntijajärjestöt ja lausuntovaliokunnat ovat todenneet, sisältää esitys lukuisia toiminnallisia ja lainsäädännöllisiä ongelmia. Esityksen korjaaminen hallintovaliokunnassa olisi siten varsin haastava tehtävä.
Reserviläisurheiluliitto (RESUL) on ollut yhtenä osapuolena mukana valmistelemassa pitkään odotettua ampumaratalainsäädännön uudistusta. Tämä on keskeisin osa nk. ampuma-aselain uudistuksen II-vaihetta, ja se on tarkoitus antaa eduskunnalle syysistuntokaudella.
Ampumaratalainsäädäntöä koskeva lainvalmistelu on nyt viime kuukausina vihdoin edennyt, vaikka sisäasianministeriö kutsui projektiryhmän kokoon ensimmäisen kerran vasta kuluvana keväänä. Nopean etenemisen on mahdollistanut muun muassa se, että projektiin nimetyt järjestöt aloittivat säädösuudistukseen liittyvän työn itsenäisesti jo lähes kaksi vuotta sitten.
Ampuma-aseturvallisuuden kehittäminen onnistuu hyvin ja kustannustehokkaasti viranomaisten koulutusta ja ohjeistusta kehittämällä. Moniongelmainen HE 106/2009 tulisi puolestaan nykyisessä muodossa jättää pöydälle. Sen sijaan ampuma-aselaista tulisi valmistella selkeä kokonaisuudistus, jossa viranomaisten välisen tiedonvaihdon ja EU:n ampuma-asedirektiivin vaatimien muutosten lisäksi käsiteltäisiin selkeänä kokonaisuutena myös muut, nyt jo hyvin tiedossa olevat ampuma-aselain muutostarpeet, ennen kaikkea ampumaratojen turvallisuuteen liittyvät kysymykset.
Asiassa voidaan edetä hyvinkin ripeästi, sillä kokonaisuudistukseen liittyvä lainvalmistelu (nykytilan arviointi, kansainvälinen säädösvertailu) on jo hyvin pitkälti tehty vastaavan ministeriön toimesta, mukaan lukien myös ampumaratoja koskeva lainsäädäntö.
Ampumaharrastuksen asiantuntijajärjestöt ovat työskennelleet jo pitkään turvallisen, elinvoimaisen ja tuloksellisen ampumaurheilun sekä -harrastuksen eteen, ja ovat valmiita antamaan asiantuntija-apua myös tässä asiassa.
Yhteistyöterveisin,
Risto Tarkiainen
Toiminnanjohtaja
Reserviläisurheiluliitto ry
Arto Pulkki
Ampuma-asetoimikunnan puheenjohtaja
Reserviläisurheiluliitto ry
Lisätietoja:
Arto Pulkki - arto.pulkki@hrup.fi, p. 040-512 1215
Lataa tiedote tästä linkistä [pdf].
tiistai 8. kesäkuuta 2010
KULTAKUUMEISIA SATUJA ASEISTA
Onko täysin poissuljettua, että kulttuuritoimittajat tarkistaisivat, puhuuko haastateltava totta vai pehmeitä, ja tekisivät jopa kriittisen kysymyksen? Se on normaalia toimittajan työtä.
Kultakuumeessa 8.6 haastateltiin valokuvaaja Harri Pälvirantaa ampumaratoja koskevasta valokuvanäyttelystään. Ohjelman esitiedoissa kysyttiin raflaavasti "miten aseharrastajasta muututaan kylmäveriseksi murhaajaksi". Moniko on muuttunut? Pälviranta näkyy löytäneen Jokelan ja Kauhajoen joukkomurhaajat. Toinen omisti aseen kuukauden ja toinen pari kuukautta ennen rikostaan. Kumpikaan ei harrastanut ammuntaa. He olivat päättäneet pyrkiä historiaan joukkomurhalla - ja hankkivat pistoolin. Aiemmin muuan nuorukainen valitsi Myyrmannissa pommin, mutta mitäpä sitä muistamaan, väärä väline.
Ohjelmassa väitettiin Suomessa olevan väkilukuun verraten "maailman kolmanneksi eniten aseita heti Yhdysvaltojen ja Jemenin jälkeen". Ei ole. Noiden jälkeen tulevat Sveitsi, Serbia ja Irak. Sen jälkeen tulevat jaetulle 6. sijalle Itävalta, Kanada, Kreikka, Ranska, Ruotsi, Saksassa ja Suomi. Niissä on lähes tarkalleen sama määrä aseita per capita. Olemme hyvässä seurassa.
Pälviranta väitti Suomessa tapettavan paljon enemmän ihmisiä luvallisilla, kuin laittomilla ampuma-aseilla. Toimittaja oli erityisen innostunut tästä, ja Pälviranta selitti tämän suhteen kertovan suomalaisen asekulttuurin luonteesta. Nopea vierailu oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen nettisivuille olisi näyttänyt taas, ettei taitelija tunne lainkaan asiaa, josta paatoksella puhuu.
Henkirikoskatsaus 2007 kertoo tapoista ja murhista tehtävän 10 % laittomalla, 6 % luvallisella ampuma-aseella. Se on normaali lukema. Erittäin poikkeuksellisella jaksolla 2002-2008, joka sisältää Jokelan ja Kauhajoen, tapoista tehtiin laittomilla a-aseilla 9,3 ja luvallisilla 8 %. Muissa a-aseilla tehtävissä rikoksissa ase on laiton vähintään 4/5 tapauksista.
Vuosina 2002-2008 selvitettiin 803 henkirikosta. Uhreista tapettiin teräaseella 307, nyrkeillä 183, astalolla ym. 156, laittomalla ampuma-aseella 75, luvallisella a-aseella 64. Ihanko totta vain tuo viimeinen luku on tärkeä? Onko ampumalla tapettu enemmän tapettu kuin puukolla tapettu?
Mikko Niskasaari, toimittaja
Kultakuumeessa 8.6 haastateltiin valokuvaaja Harri Pälvirantaa ampumaratoja koskevasta valokuvanäyttelystään. Ohjelman esitiedoissa kysyttiin raflaavasti "miten aseharrastajasta muututaan kylmäveriseksi murhaajaksi". Moniko on muuttunut? Pälviranta näkyy löytäneen Jokelan ja Kauhajoen joukkomurhaajat. Toinen omisti aseen kuukauden ja toinen pari kuukautta ennen rikostaan. Kumpikaan ei harrastanut ammuntaa. He olivat päättäneet pyrkiä historiaan joukkomurhalla - ja hankkivat pistoolin. Aiemmin muuan nuorukainen valitsi Myyrmannissa pommin, mutta mitäpä sitä muistamaan, väärä väline.
Ohjelmassa väitettiin Suomessa olevan väkilukuun verraten "maailman kolmanneksi eniten aseita heti Yhdysvaltojen ja Jemenin jälkeen". Ei ole. Noiden jälkeen tulevat Sveitsi, Serbia ja Irak. Sen jälkeen tulevat jaetulle 6. sijalle Itävalta, Kanada, Kreikka, Ranska, Ruotsi, Saksassa ja Suomi. Niissä on lähes tarkalleen sama määrä aseita per capita. Olemme hyvässä seurassa.
Pälviranta väitti Suomessa tapettavan paljon enemmän ihmisiä luvallisilla, kuin laittomilla ampuma-aseilla. Toimittaja oli erityisen innostunut tästä, ja Pälviranta selitti tämän suhteen kertovan suomalaisen asekulttuurin luonteesta. Nopea vierailu oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen nettisivuille olisi näyttänyt taas, ettei taitelija tunne lainkaan asiaa, josta paatoksella puhuu.
Henkirikoskatsaus 2007 kertoo tapoista ja murhista tehtävän 10 % laittomalla, 6 % luvallisella ampuma-aseella. Se on normaali lukema. Erittäin poikkeuksellisella jaksolla 2002-2008, joka sisältää Jokelan ja Kauhajoen, tapoista tehtiin laittomilla a-aseilla 9,3 ja luvallisilla 8 %. Muissa a-aseilla tehtävissä rikoksissa ase on laiton vähintään 4/5 tapauksista.
Vuosina 2002-2008 selvitettiin 803 henkirikosta. Uhreista tapettiin teräaseella 307, nyrkeillä 183, astalolla ym. 156, laittomalla ampuma-aseella 75, luvallisella a-aseella 64. Ihanko totta vain tuo viimeinen luku on tärkeä? Onko ampumalla tapettu enemmän tapettu kuin puukolla tapettu?
Mikko Niskasaari, toimittaja
Kuvassa aseasioistakin tieteilevä valokuvataiteilija
Harri "the shooter" Pälviranta ja järeä iskuporakone.
Harri "the shooter" Pälviranta ja järeä iskuporakone.
tiistai 1. kesäkuuta 2010
Harvinaisen nuhteetonta porukkaa
Miten pitäisi arvioida poliisin massiivista operaatiota, jossa satojen tuhansien aseluvan haltijain rikostaustojen tutkiminen johti 940 henkilön aseluvan peruuttamiseen? Toukokuun viimeisenä päivänä jakamansa tiedotteen mukaan poliisihallitus näyttäisi pitävän peruutusten määrää merkittävänä. Tämä kertonee enemmän siitä paniikkitunnelmasta, jolla 2,5 vuotta kestäneeseen tarkistusoperaatioon ryhdyttiin Kauhajoen joukkomurhan jälkeen.
Suomessa on 670 000 aseluvan haltijaa, joista 0,14 prosentilta lupa on tässä operaatiossa peruutettu. Yksityiskohtaiseen syyniin oli otettu 40 000 henkilöä, joiden määrästäkin laskien peruutusprosentti on vain 2,35.
Tällä perusteella on vaikea väittää, että lupia on myönnetty löysästi ja vääränalaisille henkilöille. Millä muulla hallinnonalalla oikeudet / etuudet pystytään jakamaan 99,86 prosenttisesti oikein? Ei millään.
Poliisihallitus otsikoi tiedotteensa "Poliisi on perunut lähes tuhat aselupaa". Rehellisempi otsikko olisi ollut "Aseenomistajilla erittäin vähän rikkeitä", mutta se ei tietenkään olisi vastannut siihen asevastaiseen sensaationnälkään, jonka vallassa poliisijohto olettaa tiedotusvälineiden olevan.
Tuloksen perusteella kai pitäisi onnitella poliisia hyvin suoritetusta lupaharkinnasta. Poliisipiirejä voi onnitella myös siitä, ettei suhteellisuudentaju pettänyt uusharkintaa tehtäessä, vaikka ainakin alkuvaiheessa vaikutti siltä, että poliisin ylijohto ja asehallinto loivat paineita ylilyönneille. Todennäköisesti enemmistö peruutuksista on ollut aiheellisia, mutta aivan ilman kyseenalaisia päätöksiä ei selvitty. Tästä pari esimerkkiä Pirkanmaalta. Molemmissa lupa on peruttu keväällä 2010.
Ensimmäisessä henkilön tilillä oli poliisin mukaan ajoneuvon luovuttaminen juopuneelle maaliskuussa 2005 (yksityiskohdat puuttuvat), törkeä rattijuopumus kesäkuussa 2007 ja lisäksi poliisi on ottanut hänet kiinni juopumuksen vuoksi huhtikuussa 2008.
Toisessa tapauksessa henkilö on jäänyt kiinni rattijuopumuksesta helmikuussa 2007, sekä törkeästä rattijuopumuksesta huhtikuussa 2008.
Luvat on siis molemmissa tapauksissa peruutettu yli kaksi vuotta viimeisimmän tapauksen jälkeen.
Aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohjeiden mukaan useampi rattijuopumus, tai törkeä rattijuopumus voi olla luvan peruuttamisen syy. Toisaalta uutta aselupaa voi hakea kahden vuoden kuluttua törkeästä rattijutusta. Toisen henkilön kohdalla rattikärystä oli jo liki kolme vuotta, viimeisin tapahtuma oli kahden vuoden takainen juopumuspidätys, käyttääkseni vanhentunutta termiä.
En osaa pitää oikeudenmukaisena hallinnollista rangaistusta, joka annetaan vuosia rikoksen jälkeen, ja vieläpä siinä vaiheessa, jossa henkilö voisi poliisin omien ohjeidenkin mukaan saada uusia lupia, jos hän olisi aikoinaan luvat menettänyt.
Toinen seikka, johon on pakko kiinnittää huomiota, koska poliisi on nykyään ajankäytössään niin kustannustietoinen, että vakaviakin pahoinpitelyjä jätetään tutkimatta, kun työtunnit pitää priorisoida tärkeämpiin asioihin.
Tarkistus tehtiin ajamalla ristiin ampuma-aserekisteri ja poliisin rikosilmoitusrekisteri. Näin asia kerrottiin, mutta näinhän se ei mennyt. Ristiin ajolla ei saada aikaiseksi muuta kuin erittäin pitkä lista tarkistettavia asioita.
Poliisin ampuma-aserekisteri ei ole vieläkään ajan tasalla, vaan siellä on edelleen ainakin kahteen kertaan rekisteröityjä aseita. Vuoden 1998 a-aselakia säädettäessä poliisin rekisterissä oli 2,1 miljoonaa asetta. Nyt niitä on alle 1,6 miljoonaa. Ei aseiden määrä ole romahtanut, on vain poistettu tupla- ja triplakirjauksia rekisteristä. On myös mahdollista, että aserekisterissä on henkilöitä, joilla ei ole enää lainkaan ampuma-aseita.
Vielä pahempi ongelma on poliisin rikosilmoitusrekisteri. "Nimen löytyminen siitä rekisteristä ei merkitse yhtään mitään", tokaisi poliisiylitarkastaja Robin Lardot, kun kevättalvella haastattelin häntä asiasta.
Rekisteriin kirjataan kyllä huolellisesti jokainen kansalaisesta tehty rikosilmoitus (paitsi poliisista tehtyjä ilmoituksia, niitä jätetään lain vastaisesti kirjaamatta), mutta ei sitä, mihin ilmoitus johti. Siellä on siis runsaasti aiheettomia ilmoituksia, vaille näyttöä jääneitä tapauksia, syyttämättä jätettyjä ja oikeudessa hylättyä syytteitä.
Rekistereiden vertaaminen ei paljoa auttanut, vaan jokainen poliisin tiedostoon merkityn rikosepäilyksen kohtalo oli tutkittava käsipelillä. Tämä lienee aiheuttanut suurimman vaivan ja selittää 2,5 vuoden työn. Olisi mukavaa kuulla, montako miestyötuntia tähän kului.
Suomessa on 670 000 aseluvan haltijaa, joista 0,14 prosentilta lupa on tässä operaatiossa peruutettu. Yksityiskohtaiseen syyniin oli otettu 40 000 henkilöä, joiden määrästäkin laskien peruutusprosentti on vain 2,35.
Tällä perusteella on vaikea väittää, että lupia on myönnetty löysästi ja vääränalaisille henkilöille. Millä muulla hallinnonalalla oikeudet / etuudet pystytään jakamaan 99,86 prosenttisesti oikein? Ei millään.
Poliisihallitus otsikoi tiedotteensa "Poliisi on perunut lähes tuhat aselupaa". Rehellisempi otsikko olisi ollut "Aseenomistajilla erittäin vähän rikkeitä", mutta se ei tietenkään olisi vastannut siihen asevastaiseen sensaationnälkään, jonka vallassa poliisijohto olettaa tiedotusvälineiden olevan.
Tuloksen perusteella kai pitäisi onnitella poliisia hyvin suoritetusta lupaharkinnasta. Poliisipiirejä voi onnitella myös siitä, ettei suhteellisuudentaju pettänyt uusharkintaa tehtäessä, vaikka ainakin alkuvaiheessa vaikutti siltä, että poliisin ylijohto ja asehallinto loivat paineita ylilyönneille. Todennäköisesti enemmistö peruutuksista on ollut aiheellisia, mutta aivan ilman kyseenalaisia päätöksiä ei selvitty. Tästä pari esimerkkiä Pirkanmaalta. Molemmissa lupa on peruttu keväällä 2010.
Ensimmäisessä henkilön tilillä oli poliisin mukaan ajoneuvon luovuttaminen juopuneelle maaliskuussa 2005 (yksityiskohdat puuttuvat), törkeä rattijuopumus kesäkuussa 2007 ja lisäksi poliisi on ottanut hänet kiinni juopumuksen vuoksi huhtikuussa 2008.
Toisessa tapauksessa henkilö on jäänyt kiinni rattijuopumuksesta helmikuussa 2007, sekä törkeästä rattijuopumuksesta huhtikuussa 2008.
Luvat on siis molemmissa tapauksissa peruutettu yli kaksi vuotta viimeisimmän tapauksen jälkeen.
Aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohjeiden mukaan useampi rattijuopumus, tai törkeä rattijuopumus voi olla luvan peruuttamisen syy. Toisaalta uutta aselupaa voi hakea kahden vuoden kuluttua törkeästä rattijutusta. Toisen henkilön kohdalla rattikärystä oli jo liki kolme vuotta, viimeisin tapahtuma oli kahden vuoden takainen juopumuspidätys, käyttääkseni vanhentunutta termiä.
En osaa pitää oikeudenmukaisena hallinnollista rangaistusta, joka annetaan vuosia rikoksen jälkeen, ja vieläpä siinä vaiheessa, jossa henkilö voisi poliisin omien ohjeidenkin mukaan saada uusia lupia, jos hän olisi aikoinaan luvat menettänyt.
Toinen seikka, johon on pakko kiinnittää huomiota, koska poliisi on nykyään ajankäytössään niin kustannustietoinen, että vakaviakin pahoinpitelyjä jätetään tutkimatta, kun työtunnit pitää priorisoida tärkeämpiin asioihin.
Tarkistus tehtiin ajamalla ristiin ampuma-aserekisteri ja poliisin rikosilmoitusrekisteri. Näin asia kerrottiin, mutta näinhän se ei mennyt. Ristiin ajolla ei saada aikaiseksi muuta kuin erittäin pitkä lista tarkistettavia asioita.
Poliisin ampuma-aserekisteri ei ole vieläkään ajan tasalla, vaan siellä on edelleen ainakin kahteen kertaan rekisteröityjä aseita. Vuoden 1998 a-aselakia säädettäessä poliisin rekisterissä oli 2,1 miljoonaa asetta. Nyt niitä on alle 1,6 miljoonaa. Ei aseiden määrä ole romahtanut, on vain poistettu tupla- ja triplakirjauksia rekisteristä. On myös mahdollista, että aserekisterissä on henkilöitä, joilla ei ole enää lainkaan ampuma-aseita.
Vielä pahempi ongelma on poliisin rikosilmoitusrekisteri. "Nimen löytyminen siitä rekisteristä ei merkitse yhtään mitään", tokaisi poliisiylitarkastaja Robin Lardot, kun kevättalvella haastattelin häntä asiasta.
Rekisteriin kirjataan kyllä huolellisesti jokainen kansalaisesta tehty rikosilmoitus (paitsi poliisista tehtyjä ilmoituksia, niitä jätetään lain vastaisesti kirjaamatta), mutta ei sitä, mihin ilmoitus johti. Siellä on siis runsaasti aiheettomia ilmoituksia, vaille näyttöä jääneitä tapauksia, syyttämättä jätettyjä ja oikeudessa hylättyä syytteitä.
Rekistereiden vertaaminen ei paljoa auttanut, vaan jokainen poliisin tiedostoon merkityn rikosepäilyksen kohtalo oli tutkittava käsipelillä. Tämä lienee aiheuttanut suurimman vaivan ja selittää 2,5 vuoden työn. Olisi mukavaa kuulla, montako miestyötuntia tähän kului.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)