maanantai 29. maaliskuuta 2010

Pikkunäppärää keinottelua....

Nyt vihreät ovat vieneet Saurin ehdotuksen vieläkin pidemmälle, sillä vihreiden puoluekokousaloitteisiin on kirjattu ensimmäiseksi seuraavaa:

1. Vihreille virallinen linjaus käsiaseiden hallussapidon kieltämiseksi yksityishenkilöiltä

Aloitteen tekijä: Helsingin vihreä piiriyhdistys ry.

Käsiaseiden kiellon sisältävällä aselain muutoksella on laaja kannatus kansalaisten keskuudessa ja asiasta on vastaavalle sisäministerille jätetty tuhansia allekirjoituksia sisältäneitä adresseja. Myös Kauhajoen koulusurmien tutkimuslautakunta päätyi loppuraportissaan helmikuussa 2010 ehdottamaan puoliautomaattisten käsiaseiden kieltämistä. Sisäministeri Holmlund on sanonut, ettei lähtökohtaisesti aio muuttaa lakia käsiaseet kieltävään suuntaan mutta voi ottaa asian hallituksen käsittelyyn mikäli hallitus niin toivoo.

Vihreiden tulisi nyt ottaa tässä asiassa aktiivinen rooli.

Pienikokoisten aseiden kuljettaminen ja käyttö on erittäin helppoa ja johtaa myös helposti väärinkäytöksiin. Metsästys tässä aloitteessa tarkoitetulla käsiaseilla on jo kielletty metsästyslaissa. Myös muilta osin ampumaurheilu on järjestettävissä ilman henkilökohtaisten käsiaseiden hallussapitoa. Tällaisella lainmuutoksella saataisiin huomattava osa käsiaseista pois, ja uskomme ihmisten turvallisuuden parantuvan. Kyseessä on yhteinen etu. Nykyaikaisessa yhteiskunnassa eivät yksityishenkilöt tarvitse käsiaseita.

Helsingin Vihreä piiriyhdistys toivoo, että Vihreät ottaa puolueena virallisen yksityishenkilöiden käsiaseiden hallussapidon täyskieltoa kannattavan linjan ja alkaa ajamaan vastaavia muutoksia Suomen ampuma-aselakiin.

Esityksessä sanotaan "ja uskomme ihmisten turvallisuuden parantuvan". Tässä allekirjoittaneen vähäinen järki ei riitä ymmärtämään sitä uskoa, joka tuo ehdotuksen taakse kätkeytyy. Koska kyseessä on selvästi uskominen, ei se tarvitse loogisia perusteluja, jolloin se on non sequitur - argumentti. Jätetään uskominen tähän kohtaan ja mennään asiaan;

Yksityishenkilöt ovat yksilöitä, eli ihmisiä, ainakin ymmärrykseni mukaan. Heidän ammatistaan tai statuksestaan huolimatta he ovat edelleen yksilöitä, jotka tekevät jotakin työtä tai ovat tekemättä. Ymmärtääkseni esityksen mukaan työn puolesta ampuma-aseen hallussapito on sallittua työaikana. Tästä pääsemmekin eräisiin ampuma-aseiden kanssa työkenteleviin ammattiryhmiin, kuten poliisit, sotilaat ja asealan elinkeinonharjoittajiin.

Esimerkiksi järjestyspoliisin ammatissa yksilöt kantavat asetta harrastajista poiketen koko työajan. Miten nämä yksilöt ovat erilaisia sillä hetkellä kun he ovat työssään verrattuna siihen hetkeen verrattuna kun he eivät ole työssään?

Kysymys kuuluukin, miten yllä mainitut ammattiryhmät muuttuvat työajan päätyttyä sopimattomiksi hallussapitämään ampuma-aseita, jos he työnsä puolesta niitä hallussapitävät? Omasta mielestäni tämä esitys tarkoittaa sitä, ettei esimerkiksi poliisi ole työaikansa ulkopuolella kelvollinen hallussapitämään ampuma-asetta. Jolloin herää kysymys, miten he ovat kelvollisia sitten työaikanakaan, jos virka-ajan ulkopuolella he eivät ole kelvollisia? Tämä esitys tarkoittaa ymmärtääkseni sitä, että poliisi on vihreiden mielestä kunnollinen kansalainen vain virka-aikana ja virka-asussa!

Esityksen "käsiaseiden", jolla tarkoitettaneen yhdenkäden aseiden hallussapidon kieltäminen väistää näppärästi sen, ettei valtion tarvitse lunastaa aseita yksityisiltä henkilöiltä ja maksaa sitä satoja miljoonia. Esitys sälyttää kaikki kustannukset aseiden laillisille omistajille, sillä heidän täytyy kehittää paikka ja menetelmä, jonka avulla nyt yksilöiden kodeissaan hallussaan pitämille aseille löytyy jokin muu sallittu säilytys menetelmä. Tämä tuskin tapahtuu valtion (eli kaikkien veronmaksajien) kustannuksella. Tai jos tapahtuisikin, tulisi lähes yhtä kalliiksi kuin yhdenkäden aseiden lunastaminen. Pikkunäppärää keinottelua, sano!

Asian varsinaisia ongelmia tai virheitä tässä uskomuksessa ei ole huomioitu lainkaan, mikä ei sinällään yllätä! Ongelmina mainittakoon aluksi vaikka tämä keskittynyt aseiden säilytys (alkujaan Vanhasen "idea"), elinkeinovapaus, yksityisomaisuus, aseturvallisuus ja ampuma-harrastajat.

Jos yksityinen hallussapitäminen ei ole sallittua, se tarkoittaneen sitä, että aseita säilytetään keskitetysti jossakin. Tämän säilytyksen ongelmia en viitsi enää uudelleen läpikäydä, sillä ongelmat on jo koluttu.

Elinkeinovapaus on ainakin toistaiseksi Suomessa voimassaoleva lain takaama oikeus, johon kajotaan kieltämällä käsiaseita ostavat asiakkaat epäsuorasti, sillä kukapa ostaisi tuhasien eurojen pistooleja jossakin muualla säilytettäväksi.

Yksityisomaisuudella on toistaiseksi perustuslain suoja, jolloin yksityisomaisuuden säilyttämistä kotona ei voida kovin helposti kieltää.

Aseturvallisuutta parantava vaikutus voi olla teoriassa parhaimmillaan jopa 1,9 kuolonuhrin estäminen vuodessa. Kysymys onkin siitä, onko se riittävä syy kyykyttää yli 700 000 ihmistä ja kajota heidän perusoikeuksiinsa. Mutta tuo vajaan kahden uhrin poisjääminenkin on vain tilastollinen mahdollisuus, eikä edes 50% varmuus asiasta, koska esitys ei vaikuta laittomiin aseisiin, joilla henkirikokset pääsääntönä tehdään.

Esityksessä väitetään asialla olevan "laaja" kansanryhmien tuki. Hm... väittävätkö he, että 672 772 hallussapitoluvanhaltijaa kuuluvat tuohon ryhmään? Entäpä rinnakkaisluvan omaavat? Tai luvan- ja rinnakkaisluvan haltijoiden perheet? Tämä koko ryhmä tarkoittaneen sellaista 1,1 miljoonaa yksilöä. Ja koska Suomessa oli viime vuonna 4 354 352 äänioikeutettua. Joten aseenomistajat ja heidän perheensä kattavat 25% Suomen äänioikeutetuista. Itse käsitän "laajalla" kannatuksella yli 50% osuutta äänioikeutetuista.

Kehtaan epäillä tämän "laajan" kannatuksen olevan vain muutamia kymmeniätuhansia tai korkeintaan satatuhatta
kannattajaa, joka taasen on voimakas vähemmistö aseenomistajiin nähden. Tai sitten "laajalla" kannatuksella tarkoitetaan vain hoblofobisten yksilöiden kannatusta, jossa kannatusprosentti on lähinnä 100% prosenttia, vaikka he ovat äänioikeutetuista marginaalinen vähemmistö. Kysymys kuuluukin, voiko korkeintaan äänekäs vähemmistö päättää demokratiassa enemmistön asioista, omaisuudesta ja perusoikeuksista?

Vai onko tässä sittenkin kysymys vihertävästä kieltopolitiikasta, jota hallituspuolue on harjoittanut monessakin asiassa?

Minulla on ehdotus, joka poistaa kaikki mahdolliset ihmisten ongelmat:

Kielletään ihminen !



torstai 25. maaliskuuta 2010

Aselaki ei koske meitä?

Viimeaikoina mediassa ja kansalaiskeskusteluissa on ihmetelty poliisin ja jopa poliisin ylimmän johdon toilailuja. Lainvalvojat rikkovat lakia, salassa pidettävää aineistoa löytyy säännöllisin välein mistä sattuu ja nyt johtoportaan jäljiltä löytyy jopa kasa peltikaappiin "unohtuneita" ampuma- ja kaasuaseita. Tapauksen tultua julkisuuteen, poliisi sanoo ainakin "suurimman osan" olleen vaarattomia toimintakyvyttömäksi muutettuja eli deaktivoituja ampuma-aseita. Liekkö sitten olleet asiallisesti asesepän deaktivoimia sitä tarina ei kerro ja muutenkin tarinaan voi uskoa ken tahtoo. Olipa asia miten tahansa niin onni onnettomuudessa on, että aselakia ei kuitenkaan ole rikottu koska aselaissa nimenomaan todetaan että:

Aselaki - 17 § Soveltamisalaa koskevat poikkeukset - Tämä laki ei koske:
5) valtion omistamien ampuma-aseiden, aseen osien, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten kuljettamista eikä säilyttämistä


Lakiesityksen mukainen - kotietsinnäksikin tulkittu - aseiden säilytystarkastus ei näköjään tekisi pahaa myöskään viranomaisille. Onkohan poliisilla sisäisiä ohjeita aseiden säilytyksestä olemassakaan vai millä tavalla he omasta säilytysvelvollisuudestaan oikein huolehtivat? Näyttää nimittäin vahvasti siltä, että itse poliisiylijohtokaan ei osaa huolehtia virka-aseistaan tai tiedä kuinka ampuma-aseita säilytetään asianmukaisesti? Aika hullunkurista on jos jatkossa yksityisiin aseenomistajiin kohdistuvat mahdolliset säilytystarkastukset (=kotietsinnät) valvotaan Poliisiylijohdon tai Poliisihallituksen taholta, kun ei omavalvontakaan näköjään pelaa? Toivottavasti Oikeuskansleri tai Oikeusasiamies ottaa tähänkin asiaan pian kantaa ylimpänä laillisuusvalvojana.


Aiheeseen liittyviä uutisia:

Poliisin ylijohdon asekaapista sisäinen selvitysPOHA 23.03.2010
Poliisihallituksen sisäisen tarkastuksen yksikkö on käynnistänyt poliisiylijohtaja Mikko Paateron pyynnöstä selvityksen siitä, kuinka toimintakyvyttömäksi tehtyjä aseita sisältänyt kaappi oli jäänyt sisäasiainministeriön poliisiosaston muuton yhteydessä sen entisiin toimitiloihin Helsingin Hakaniemeen.
- Tieto siitä, että aseet ovat olleet deaktivoituja viittaa siihen, ettei lakia ole rikottu. Mutta muutoin tosiasia on se, että ne olivat paikassa, jossa niiden ei kuuluisi olla. Poliisihallituksen sisäisen tarkastuksen yksikkö selvittää tapahtumankulun ja selvitystyön perusteella päätetään mahdolliset jatkotoimenpiteet, poliisiylijohtaja Mikko Paatero sanoo.
Alustavien tietojen mukaan sisäasiainministeriön poliisiosaston vanhoihin toimitiloihin oli muuton yhteydessä vuonna 2006 jäänyt toimintakyvyttömäksi tehtyjä aseita sisältänyt kaappi. Muuton jälkeen kaappi oli päätynyt Helsingin kaupungin tilakeskukseen, jossa se avattiin lokakuussa 2009. Helsingin kaupunki ilmoitti poliisille aseita sisältäneestä kaapista. Kaapista löytyi 14 toimintakyvyttömäksi tehtyä asetta, jotka otettiin poliisin haltuun ja toimitettiin Poliisin tekniikkakeskukseen. Asian tutkinta päätettiin tuolloin. Asiassa ei ollut syytä epäillä rikosta, koska aseet olivat deaktivoituja"



Asekaapista sisäinen selvitys - IL-STT 23.3.2010
Poliisihallituksen sisäinen tarkastus selvittää niin sanotun asekaappimysteerin, kertoo poliisiylijohtaja Mikko Paatero. Asekaapissa oli muun muassa Suomi-konepistooli.

Iltalehti uutisoi tänään, että sisäministeriön poliisiosastolle tapahtui vuonna 2006 muuton yhteydessä moka, kun aseita sisältänyt lukittu kaappi jäi vanhaan paikkaan. Kaappi päätyi kaupungin hankintakeskuksen kierrätysvarastoon, jossa aselöytö paljastui viime syksynä. Helsingin poliisilaitoksella katsottiin, ettei jutussa ole aihetta esitutkintaan.

Paatero sai tietää koko jutusta vasta eilen iltapäivällä Iltalehden kyseltyä asiasta. Poliisiylijohtajaa kiinnostaakin myös se, mihin viesti matkalla on jäänyt.

- Totta kai minä haluaisin tällaisista asioista tietää. Se on päivän selvä asia.

Kaapissa oli useita aseita, kuten poliisin vanha Suomi-konepistooli ja toinen FN-virkapistooli. Aseet ovat tämänhetkisten tietojen perusteella olleet deaktivoituja, ja ne on toimitettu poliisin tekniikkakeskukselle.

- Tieto siitä, että aseet ovat olleet deaktivoituja viittaa siihen, ettei lakia ole rikottu. Mutta muutoin tosiasia on se, että ne olivat paikassa, jossa niiden ei kuuluisi olla. Poliisihallituksen sisäisen tarkastuksen yksikkö selvittää tapahtumankulun ja selvitystyön perusteella päätetään mahdolliset jatkotoimenpiteet, poliisiylijohtaja Paatero sanoo tiedotteessaan.
 

Vaikka ilmeisesti useimmat aseista olivat deaktivoituja eli tehty toimintakyvyttömiksi, ne olisivat olleet haluttua tavaraa rikollisten keskuudessa. Esimerkiksi Suomi-konepistoolin haitat on helppo purkaa.
Kuka tarkasti aseiden toimintakunnon? Miksi takavarikkopöytäkirja on täysin ylimalkainen ja yksilöimätön? Miten on mahdollista, että aseiden alkuperää ei voitu selvittää?

Joukossa oli myös kahdeksan luvanvaraista, mahdollisesti täysin toimivaa kaasuasetta. Miten on mahdollista, ettei poliisin ylin johto jättänyt asiaa valtakunnansyyttäjänvirastolle?

Nyt jutun joutui "selvittämään" Helsingin poliisilaitos. Laitos, joka on suoraan ministeriön alainen, siivosi esimiesviraston mokan.

Ei näytä hyvältä.

sunnuntai 21. maaliskuuta 2010

YLTIÖVIHREÄÄ MAAILMANPARANTAMISTA

Kauhajoen koulusurmien jälkeen perustetun ns. Kauhajokityöryhmän loppuraportti julkistettiin 17.2. Raportin julkistamisen yhteydessä työryhmän puheenjohtaja Pekka Sauri vaati kovin sanakääntein kaikkien puoliautomaattisten pistoolien keräämistä valtion haltuun.

Vaatimusta esittäessään Sauri ei erotellut sen enempää aseita väärinkäyttäviä rikollisia, kuin maamme edustusurheilijoitakaan. Unholaan jäivät myös aktiivista maanpuolustustyötä tekevät kymmenet tuhannet reserviläiset.

Reserviäisten unohtaminen ei liene ”vihreälle” Saurille mikään sattuma, sillä tiettävästi Sauri hoiti nuoren miehen velvollisuutensa tyylikkäästi sivilipalveluksen kautta. Myöskään se ei liene sattumaa, että traagisia koulusurmia selvittelevän työryhmän puheenjohtajaksi valikoituu sivilipalvelusmies, jolla luonnollisesti on jo ennakolta erittäin kielteinen suhtautuminen aseiden hallussapitoon.

Saurin ennakkoasennetta voidaan verrata vaikkapa siihen, että perustetaan työryhmä pohtimaan huumausaineiden käytön terveysvaikutuksia ja tuon työryhmän puheenjohtajaksi nimitetään allekirjoittanut. Minun ennakkoasenteeni huumausaineisiin on vähintäänkin yhtä torjuva kuin Saurin asenne ampuma-aseisiin. Siis sitä saa mitä tilaa!

Kalliiksi tulee
Vaikka Sauri esitti pontevasti kaikkien puoliautomaattisten pistoolien keräämistä valtion varastoihin, hän ei sanallakaan maininnut kuinka kalliiksi tällainen toimenpide tulisi meille veronmaksajille.

Länsimaiseen oikeusjärjestelmään kuuluu olennaisesti se, että yksityisen ihmisen irtainta omaisuutta ei voida noin vain ottaa ( takavarikoida ) valtion haltuun, vaan valtion on korvattava omaisuuden käypä arvo. Yleensä omaisuuden arvon määrittelee sen luovuttaja, eikä omaisuuden ottaja.

Pelkästään kerättäviä aseita on noin 200 000 kpl. Yksinomaan aseiden kerääminen ei kuitenkaan hyödyttäisi, sillä samassa yhteydessä tulisi kerätä kaikki kyseiseen aseeseen liittyvä materiaali kuten patruunat ja niiden jälleenlatauskomponentit - luodit, ruudit, nallit ja jopa hylsyt- ja aseen puhdistusvälineet ja suojakotelot.

Myös ase-elinkeinonharjoittajilta tulisi lunastaa käypään hintaan kerättävien aseiden varaosat, jotka he ovat varastoihinsa rahalla ostaneet ja joista keräyksen myötä tulisi arvottomia. Näillä varaosillakin on rahallinen arvo, eikä niitä voida nykyisen oikeuskäytäntömme mukaan pelkästään arvottomina takavarikoida.

Sisäministeriön hyvin alustavan arvion mukaan pelkkä aseiden lunastushinta olisi noin 40 milj. euroa. Kun tähän summaan lisätään aseen mukana valtion haltuun otettavan oheismateriaalin ja poliisille aseiden keräämisestä aiheutuneen lisätyön kustannukset, nousee Pekka Saurin työryhmän esittämän toimenpiteen hintalappu moninkertaiseksi. Operaation loppulasku keventäisikin veronmaksajien kukkaroa arviolta vähintään noin 150 milj.eurolla

Englannin malli
1990 -luvun puolivälissä myös Englannissa asetettiin työryhmä pohtimaan ja arvioimaan yksityisillä kansalaisilla olevien käsiaseiden vaarallisuutta. Työryhmä päätyi samaan kuin Pekka Saurin ryhmä Suomessa runsaat kymmenen vuotta myöhemmin. Ryhmän ajatusten pohjalta säädettiin laki, jolla kiellettiin yksityisiltä kansalaisilta käsiaseen hallussapito.

Tämän lain nojalla kerättiin kansalaisilta pois kaikki luvalliset käsiaseet. Aseet otettiin kruunun haltuun ja aseiden arvon määritti ottaja eikä luovuttaja. Tämä ei kuitenkaan sikäläisiä aseiden omistajia tyydyttänyt, vaan he valittivat asiasta EU tuomioistuimeen. Tuomioistuin päätti länsimaisen oikeuskäytönnön mukaisesti, että aseen hinnan määrittelee sen luovuttaja eikä vastaanottaja.
Asekäräyksen kokonaiskustannukset nousivat niin merkittävästi, että keräyksen asiapaperit julistettiin salaisiksi.

Surkuhupaisaa englantilaisten toiminnassa on se, että vaikka kansalaisilta kerättiin pois kaikki luvalliset käsiaseet ja niiden oheismateriaali, ei turvallisuus parantunut. Tilastoista käy ilmi että keräyksen jälkeen aseilla tehtyjen rikosten määrä lisääntyi merkittävästi, sillä samaan aikaan aseiden keräämisen kanssa avautuivat valtavat markkinat aseiden salakuljettajille ja muille hämärämiehille. Keräyksen jälkeen Englannin alamaailman käsissä oli automaattiaseita enemmän kuin oli ollut puoliautomaatteja ennen keräystä.

Kysymys kuuluu – kannattaako?

Reijo Hongisto
Vimpeli

Blogiteksti alkuperäisessä yhteydessään tästä linkistä.

perjantai 12. maaliskuuta 2010

Mielipide Eero Iloniemen kirjoitukseen liittyen

Kokoomuksen äänenkannattaja NYKYPÄIVÄ, toimituspäällikkö Eero Iloniemi tänään 12.3.2010:

”Meillä aseharrastajat vastustavat vimmatusti puoliautomaattisten pistoolien täyskieltoa. Heidän mielestään kielto on mahdoton, koska se kajoaisi perustuslain takaamaan omistusoikeuteen.
Tuo argumentti on kestämätön. Kun poliisi järjestää ratsian, se kajoaa monen autoilijan perustuslaillisiin oikeuksiin. Itse pysäytys on ”laiton”, koska se kohtelee autoilijaa epäiltynä ilman mitään perusteltua syytä. Puhallus on ”laiton” koska siinä viranomainen kajoaa fyysiseen koskemattomuuteen ja loukkaa yksityisyyttä, jonka piiriin autokin kuuluu.
Tästä huolimatta olemme päättäneet, että rattijuopoista tuleva uhka on niin suuri, ettei kansalaisten perusoikeuksista tarvitse välittää. Saman päätöksen voi eduskunta tehdä käsiaseistakin.
Mitä itse omistusoikeuteen tulee, sekin on suhteellista. Espoo pakkolunasti tontistani kulman, eikä siinä olisi auttanut vaikka Smith&Wesson olisi ollut juristina.
Käsiasekielto on ensisijassa tunneasia. Pistooli on hyvässä ja pahassa viimeisiä itsenäisyyden symboleja korporatistisessa holhousyhteiskunnassa. Se on voiman talisma, joka saa ihmisen tuntemaan riippumattomuutta, koska se kaivertaa yhteiskunnan väkivaltamonopolia.
Järkeni sanoo, että pyssyt olisi kiellettävä, mutta yhteiskunta, jossa järki ohittaa aina tunteen, ei sekään houkuta”.


Näin kirjoittaa hallituspuolue kokoomuksen toimituspäällikkö Nykypäivässä.
Onko Iloniemi tulkittava siten, että mikäli ajat autoa humalassa ja jäät kiinni, otetaan auto ja ajokortti sinulta pois. Edelleen, mikäli aseen omistaja käsittelee asettaan humalassa, tulee häneltä ottaa ase ja aselupa pois.

Kannatan auton ja aseen sekä ao lupien poisottamista rattijuopolta sekä asejuopolta.
Vastustan autojen takavarikoimista ja ajokorttien poisottamista sekä aseiden ja aselupien poisottamista, mikäli perusteena on, että autoilla ja aseilla voi surmata ihmisiä.

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

Tekoja ja toimintaa yhteisen asian puolesta

Samaan aikaan kun erittäin epästabiileissa ja välikohtausherkissä naapurivaltioissamme nuorille opetetaan aseenkäsittelyä oppiaineena kouluissa, kotimaiset yltiövihreät kansanparantajamme ja vasemmistolaiset nuttumummot jne.. haluavat murskata maanpuolustuskykymme sekä tahtomme lopullisesti.

Onneksi kuitenkin joiltakin alan järjestöiltä tulee kunnollisia kannanottoja ja faktaa nykyiseen aselakitilanteeseen. Esimerkkinä HKI:n Reservin Sanomat joka viimeisimmässä julkaisussaan (2/2010) käsittelee tällä hetkellä valiokuntakäsittelyssä olevaa hallituksen aselakiesitystä. Olette tuottaneet erinomaisen aselakipaketin jonka viestit toivottavasti herättävät kansanedustajiamme miettimään aselakiasiaa tavallisen ampumaharrastajan ja reserviläisen, eli loppukädessä maamme puolustuksen näkökulmista.

Tämän kaltaista järjestöjen sisäistä ja samalla ulkoista vaikuttamista olisi matkamme aikana tarvittu ja tarvitaan edelleen PALJON enemmän! Eli KAIKKI ne isot järjestöt, joilla todellakin on vaikuttamisen mahdollisuudet voisivat ottaa tuosta mallia. Tässä hetkessä viimeistään kannattaisi kaikkien omissa lehdissään, verkkosivuillaan sekä tiedotteissaan kirjoitella hieman kärkevämmin nimen omaan aselakiasiasta ja viedä samalla viestiä aktiivisesti eteenpäin päättäjillemme. Kaikkien ammuntaharrastukseen jotenkin liittyvien etujärjestöjen tulisi siis lajista riippumatta vetää päät pois puskasta ja katsoa karuja aselakiasioita silmiin. Älkää vaan jääkö tuleen makaamaan ja toivomaan, että jospa nämä asiat eivät meidän harrastusta sekä aseita koskaan kosketa - kyllä muuten koskee!

Järjestölehtien pääkirjoitukset ja artikkelit esim. "suomalaisesta liikuntakulttuurista, veikkausvaroista, apurahoista" sekä "luonnonhoitopelloista ja peltopyistä" ovat varmasti tärkeitä, mutta kuinka kauan jos ampumaharrastus/metsästys osana suomalaista vapaa-ajan kulttuuria ajetaan HE 106/2009 avulla asteittain alas? Vastapuolen silmissä vaihe 1. eli tietyn asetyypin ja toimintatavan "totaalikielto" alkaa käytännössä olla hyvin lähellä toteutumista vaikkei siihen kukaan tosissaan aikaisemmin uskonutkaan.

Eikä todellakaan tarvitse pelätä, että tämä aselainlainsäätäminen ja lupahallinnon "ohjeistaminen" jäävät tähän, jos alan asiantuntija- ja etujärjestöt vaan kaikessa hiljaisuudessa odottelevat seuraavien sekopäiden aiheuttamia tragedioita. Täysin turhia lippaallisia ja piiiitkillä makasiiniputkilla varustettuja erittäin vaarallisia urheilu- ja metsästysaseita on nurkat täynnä ja ne viedään seuraavaksi. Suurristan metsästys ja erilaiset Olympia-ammunnat onnistuvat huonosti kertalaukevilla tai suustaladattavilla aseilla.

Tutustu HRS näköislehteen ja  erityisesti ensimmäiseen aukeamaan josta löytyvät pääkirjoitus "Poliittinen vastuu" ja artikkelit "Käsiasekielto murentaisi reservin ampumataidon" sekä "Loppuuko ampumaharrastus suomesta".

Lue HRS 2/2010 näköislehti tästä linkistä.


Saksa torjuu koulusurmia: Nuoret ampumaseuroihin!

Baden-Württenbergin osavaltion erityisvaliokunta on julkistanut suosituksensa koulusurmien ehkäisemiseksi Saksassa. Valiokunta muun muassa kannustaa nuoria harrastamaan ampumaurheilua.

Erityisvaliokunta asetettiin tasan vuosi sitten sattuneen Winnendenin kouluverilöylyn jälkeen. 17-vuotias nuorukainen ampui Albertville-koulussa 15 ihmistä ja itsensä 11. maaliskuuta 2009.

Koulusurmavaliokunnan suosituksia uusien koulusurmien estämiseksi on kaikkiaan sata. Parlamentin täysistunto päättää niiden hyväksymisestä torstaina.

Valiokunnan mukaan ampumaseuroissa tehtävää nuorisotyötä pitäisi kannustaa. Ampumakoulutuksessa pitäisi erityisesti ottaa huomioon väkivallan ehkäisy, lautakunnann 881-sivuinen mietintö mainitsee.

- Erityisen sopiva urheilulaji tähän tarkoitukseen on ampumahiihto, valiokunta kirjoittaa.