"Sain eksoottisen kesämuiston Kainuusta: ahmakuvaajan hampaanjäljet käsivarteen. Siitä jää luultavasti pysyvä arpi. Olen ajatellut tatuoida arven ympärille "Saurin kaverit purevat." Hyökkäykseen vaikutti Pekka Saurin kiihotustyö..."
Blogikirjoitus kokonaisuudessaan tästä linkistä.
torstai 29. heinäkuuta 2010
lauantai 17. heinäkuuta 2010
Hämeensanomat 16.7.10 - "Tapettiin sitä ennenkin"
Kolme viatonta uhria saa surmansa järjettömässä veriteossa. Mies puukottaa kaksi pientä lastaan hengiltä. Humalainen nuorukainen ammuskelee haulikolla vanhempiansa, veljeänsä ja naapuriaan kohti. Tuntematon mies puukottaa kaksi naista kuoliaaksi. Mies polttaa vanhuksen asuntoonsa. Aseistautuneet vankikarkurit pakenevat halki Suomen rikoksia tehtaillen.
Karuja kertomuksia ihmisten henkisestä pahoinvoinnista vuonna 2010 vai suoraa seurausta television ja internetin väkivaltaviihteen, päättäjien arvoliberalismin ja liian löysien aselakien vaikutuksista suomalaisiin?
Ei, vaan uutisaiheita heinäkuulta 1960.
Noin 15 senttimetriä tämän kirjoituksen yläpuolella on palsta, jossa kerrotaan mistä Hämeen Sanomat kirjoitti puoli vuosisataa sitten. Jos palstalla julkaistuihin uutisiin on luottamista, niin juuri mikään ei Suomessa ole muuttunut.
Edelleen täällä juodaan viinaa, tapellaan kotona ja päästetään ryyppykaverista tai puolisosta ilmat pihalle, vaikka ei pitänyt.
Heinäkuun alussa 1960 Hämeen Sanomienkin otsikoissa olivat päivästä toiseen väkivallanteot, kuten nuo alussa mainitut Bodom-järven kolmoissurma, perheriidasta seurannut Iittalan käsittämätön lapsisurma, Kaloisten sekava haulikkomies, Tulilahden julma kaksoissurma, Hattulan murhapolttaja ja Tampereen vankikarkurit.
Siinä sivussa lehden sivuille riitti päivästä toiseen pienempiä tarinoita puukotuksista, ampumisista, pahoinpitelyistä ja ihan sattumanvaraisista väkivallanteoista, puhumattakaan varkaista ja rattijuopoista. Ihan kuin nykyäänkin.
Vain salaviinanpolttajista on vuonna 2010 hankala löytää lehtiuutisia. Heidän tilalleen ovat tulleet designhuumeiden valmistajat ja maahantuojat.
Puoli vuosisataa sitten elettiin aikaa, jolloin nostalgikkojen mielestä kaikki oli paremmin. Silloinhan ihmiset kunnioittivat toisiaan ja rikollisuus tai väkivalta olivat harvinaisia sattumuksia. Nuorisokin pukeutui siististi ja kunnioitti vanhempiaan.
Todellisuudessa Suomi oli silloin ihan yhtä vaarallinen -ellei jopa vaarallisempikin -paikka kuin nykyään. Ainakin hengestään pääsi helpommin.
Jos turvallisuutta mitataan henkirikosten määrällä, niin Suomessa ei 200 vuoteen ole ollut yhtä turvallista kuin nyt.
Findikaattori.fi -verkkopalvelun henkirikostilastojen mukaan 2000-luvulla sadastatuhannesta suomalaisesta 2-3 päättää päivänsä rikoksen uhrina. Vielä 1930-luvulla määrät olivat 4-5 -kertaisia ja uhriluvut pysyivät korkeana 1960-luvulle asti.
2000-luvulla henkirikokset ovat paljon julkisuutta saaneista joukkosurmista huolimatta jatkuvasti vähentyneet. Vuosi vuodelta Suomi muuttuu turvallisemmaksi maaksi, jossa on koko ajan epätodennäköisempää kuolla rikoksen uhrina.
Silti tänäkin vuonna 120-150 suomalaista kuolee toisen toimesta.
Aina jollakulla tulee mitta täyteen ja päässä napsahtaa. Eikä mikään laki tai valistus voi silloin estää tragediaa.
Juttu alkuperäisessä yhteydessään tästä linkistä.
Karuja kertomuksia ihmisten henkisestä pahoinvoinnista vuonna 2010 vai suoraa seurausta television ja internetin väkivaltaviihteen, päättäjien arvoliberalismin ja liian löysien aselakien vaikutuksista suomalaisiin?
Ei, vaan uutisaiheita heinäkuulta 1960.
Noin 15 senttimetriä tämän kirjoituksen yläpuolella on palsta, jossa kerrotaan mistä Hämeen Sanomat kirjoitti puoli vuosisataa sitten. Jos palstalla julkaistuihin uutisiin on luottamista, niin juuri mikään ei Suomessa ole muuttunut.
Edelleen täällä juodaan viinaa, tapellaan kotona ja päästetään ryyppykaverista tai puolisosta ilmat pihalle, vaikka ei pitänyt.
Heinäkuun alussa 1960 Hämeen Sanomienkin otsikoissa olivat päivästä toiseen väkivallanteot, kuten nuo alussa mainitut Bodom-järven kolmoissurma, perheriidasta seurannut Iittalan käsittämätön lapsisurma, Kaloisten sekava haulikkomies, Tulilahden julma kaksoissurma, Hattulan murhapolttaja ja Tampereen vankikarkurit.
Siinä sivussa lehden sivuille riitti päivästä toiseen pienempiä tarinoita puukotuksista, ampumisista, pahoinpitelyistä ja ihan sattumanvaraisista väkivallanteoista, puhumattakaan varkaista ja rattijuopoista. Ihan kuin nykyäänkin.
Vain salaviinanpolttajista on vuonna 2010 hankala löytää lehtiuutisia. Heidän tilalleen ovat tulleet designhuumeiden valmistajat ja maahantuojat.
Puoli vuosisataa sitten elettiin aikaa, jolloin nostalgikkojen mielestä kaikki oli paremmin. Silloinhan ihmiset kunnioittivat toisiaan ja rikollisuus tai väkivalta olivat harvinaisia sattumuksia. Nuorisokin pukeutui siististi ja kunnioitti vanhempiaan.
Todellisuudessa Suomi oli silloin ihan yhtä vaarallinen -ellei jopa vaarallisempikin -paikka kuin nykyään. Ainakin hengestään pääsi helpommin.
Jos turvallisuutta mitataan henkirikosten määrällä, niin Suomessa ei 200 vuoteen ole ollut yhtä turvallista kuin nyt.
Findikaattori.fi -verkkopalvelun henkirikostilastojen mukaan 2000-luvulla sadastatuhannesta suomalaisesta 2-3 päättää päivänsä rikoksen uhrina. Vielä 1930-luvulla määrät olivat 4-5 -kertaisia ja uhriluvut pysyivät korkeana 1960-luvulle asti.
2000-luvulla henkirikokset ovat paljon julkisuutta saaneista joukkosurmista huolimatta jatkuvasti vähentyneet. Vuosi vuodelta Suomi muuttuu turvallisemmaksi maaksi, jossa on koko ajan epätodennäköisempää kuolla rikoksen uhrina.
Silti tänäkin vuonna 120-150 suomalaista kuolee toisen toimesta.
Aina jollakulla tulee mitta täyteen ja päässä napsahtaa. Eikä mikään laki tai valistus voi silloin estää tragediaa.
Juttu alkuperäisessä yhteydessään tästä linkistä.
Kohtaus Tampereen Ylioppilasteatterin näytelmästä; "Anteeksi että olen syntynyt!" vuodelta 1969.
torstai 8. heinäkuuta 2010
Käsiasekampanja jatkuu
Porvoossa 6.7.2010 aamuyöstä sattunut ampumisvälikohtaus vaati kolme kuolonuhria.
Eli kun kolme ihmistä menetti henkensä niin ainakin YLEn uutistoimituksessa oli selvästi tehty heti tapahtumaa seuraavana aamuna tarkka käsikirjoitus kuinka asiaa pidetään näkyvillä ja kuinka sitä paisutellaan pitkin matkaa. Toimituskunnalla ei tietenkään edelleenkään ollut mielenkiintoa tutustua esim. aihepiiriin liittyviin Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tuottamiin faktoihin vaan turvauduttiin mieluummin vaikkapa em. mielenterveysammattilaisen Pekka "Päivän Kasvo" Saurin (vihr) harhakuviin kuinka lintukodostamme saadaan jälleen parempi sekä ennen kaikkea turvallisempi paikka elää. Johtuuko tämän kaltainen toiminta ammattitaidottomuudesta, tavanomaisesta velttoudesta vai tietoisen militantista "aseet-pois-niin-maailma-pelastuu" -asenteesta? Mitä muuta kansalainen voi tässä kohtaa ajatella, kun kertaalleen murhasta ja kahdesta tapon yrityksestä sekä ampuma-aserikoksista, erilaisista pahoinpitelyistä jne.. 'elinkautisen' istuneen ja äskettäin vankilasta vapautuneen romanimiehen Esa Åkerlundin teko saa erityisesti sähköisessä mediassa näinkin erinomaista huomiota.
YLE:n lomalta tavoittama Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtaja oli luonnollisesti järkyttynyt Porvoon ampumatapauksesta, ja muistutti jälleen, että suomalainen asekulttuuri on kestämätön. Sauri hämmästelee ääneen muun muassa sitä, että miten "Suomessa liikkuu ihmisiä ylipäätään aseet taskussa ihmisten keskuudessa"? Sauri ei kuitenkaan ota kantaa siihen miksi Porvoon kolmoissurmasta epäilty, vuonna 1997 henkirikoksesta elinkautiseen vankeusrangaistukseen tuomittu Åkerlund kävelee vapaana miehenä ihmisten keskuudessa reilut kymmenen vuotta myöhemmin. Ammattinsa puolesta Saurin kannattaisi pohtia ääneen ennemminkin sitä, miksi alimittaisen elinkautistuomion suorittaneet murhamiehet päästetään vapauteen ilman psykiatrin tekemää vaarallisuusarviota tai ylipäätään ilman minkäänlaista asianmukaista harkintaa henkilön yhteiskuntakelpoisuudesta?
Tämä on niitä asioita, joista myöskään Saurin puoluetoverilla oikeusministeri Tuija Braxilla (vihr) ei ole mitään lausuttavaa. Tutkimusprofessori, psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma on aivan oikeassa siinä, että järjestelmäämme sisältyy riski: suhteellisen vaarallisia ihmisiä päästetään vapaaksi. Joko kasvatetaan reilusti vankilukua, tai suljetaan tällaiset mielisairaalaan - tai hyväksytään riski. Minkään valtakunnan tutkimustulos ei kuitenkaan osoita, että tämän riskin vuoksi pitäisi hyökätä esimerkiksi ammuntaa harrastavien kansalaisten kimppuun. Saurin ja Braxin vaatimukset tekee vieläkin koomisemmaksi se, että kun tappoaseena on ampuma-ase niin se on useimmiten haulikko. Haulikot ovat myös ainoa asetyyppi, jossa enemmistö surma-aseista on laillisia. Näiden täyskieltoa Sauri ja Brax eivät kuitenkaan vaadi. Ainakaan vielä. Kaiken kaikkiaan kysymys on kovin hämärästä logiikasta ja ideologiasta. Tämä ideologia on kuitenkin reaalinen uhka kaikille urheiluampujille ja lopulta myös metsästäjille.
YLE:n uutisiin ja myöhemmin samana päivänä Päivän Kasvo -ohjelmaan haastateltu Sauri ei kummallista kyllä usko, että mielenterveys olisi tässäkään kohtaa oikea näkökulma ja että mielenterveystyöhön panostaminen ennaltaehkäisisi tämän kaltaisia tapahtumia. Saurin mukaan tapauksen uutisoinnissa ei ainakaan toistaiseksi ole tullut esille mitään sellaista, mikä viittaisi Åkerlundin mielenterveydellisiin ongelmiin. Kyseisen mallikansalaisen tämä- tai aikaisemmat hirmuteot eivät siis mielenterveysammattilaisen mielestä viittaa minkäänlaisiin mielenterveysongelmiin. Porvoon kolmoissurmasta epäilty ei siis missään nimessä ole hullu vaan avainasemassa Saurin mukaan on laillisten puoliautomaattiaseiden totaalikielto ja poiskerääminen sekä kestämätön asekulttuurimme josta Sauri tuntuu tietävän kaiken ja josta pitäisi vihdoinkin keskustella. Sauri kiteyttää lähes hurmiotilassa ajamansa asekieltoagendansa YLEn Päivän Kasvo -studiossa seuraavasti;
"Mä ihmettelen sitä kovasti, kun ihminen on mennyt kuuhun, mutta tuntuu olevan kovin vaikeaa sitten keksiä vaihtoehtoisia ampumaurheilulajeja, jos jokin aselaji ikäänkuin [mutinaa] tehtäisiin laittomaksi".
Parasta, mitä jokainen voi juuri nyt tehdä, on heittäytyä mukaan kansalaiskeskusteluihin ja toistaa kylmiä faktoja jotka ovat kaikkien alan harrastajien puolella. Julkaise siis teräviä, viileitä ja faktapitoisia vastauksia eri medioiden nettisivuilla. Syksyn poliittisen kauden alkaessa on tietenkin tehtävä muutakin, mutta se on toinen tarina, kuten Corto Maltese sanoisi.
Klo 8:00 YLEn uutislähetys radiossa ennusti pahaa; asejutulle annettiin poikkeuksellisen paljon tilaa. Perinteisesti puukolla tapettuna uhrit eivät luultavasti olisi olleet yhtä kuolleita ja uutinen yhtä makea? Tulevat aamun sähke- yms. uutiset kertasivat asiaa oikein huolella.
Klo 12:00 uutisissa tulikin sitten täyttymys; erityisen pitkä osuus jossa toimittaja lausui ääni värähtäen "kyseessä oli puoliautomaattinen käsiase". Juttua jatkettiin Pekka "käsiasekielto" Saurin haastattelulla, jossa hän toivoi hallituksen miettivän uudelleen käsiaselinjauksiaan ja filosofoi, kuinka yleensä jokainen laiton ase on joskus ollut laillinen.
Klo 16:00 uutisiin oli saatu julistus; poliisi vaatii deaktivoitujen aseiden kieltämistä, koska niitä muutetaan toimiviksi. Tämä ilosanoma 'todistettiin' Helsingin poliisilaitoksen Ilari Vilenin huonolaatuista puhelinhaastattelutallennetta sopivasti editoimalla.
Eli kun kolme ihmistä menetti henkensä niin ainakin YLEn uutistoimituksessa oli selvästi tehty heti tapahtumaa seuraavana aamuna tarkka käsikirjoitus kuinka asiaa pidetään näkyvillä ja kuinka sitä paisutellaan pitkin matkaa. Toimituskunnalla ei tietenkään edelleenkään ollut mielenkiintoa tutustua esim. aihepiiriin liittyviin Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tuottamiin faktoihin vaan turvauduttiin mieluummin vaikkapa em. mielenterveysammattilaisen Pekka "Päivän Kasvo" Saurin (vihr) harhakuviin kuinka lintukodostamme saadaan jälleen parempi sekä ennen kaikkea turvallisempi paikka elää. Johtuuko tämän kaltainen toiminta ammattitaidottomuudesta, tavanomaisesta velttoudesta vai tietoisen militantista "aseet-pois-niin-maailma-pelastuu" -asenteesta? Mitä muuta kansalainen voi tässä kohtaa ajatella, kun kertaalleen murhasta ja kahdesta tapon yrityksestä sekä ampuma-aserikoksista, erilaisista pahoinpitelyistä jne.. 'elinkautisen' istuneen ja äskettäin vankilasta vapautuneen romanimiehen Esa Åkerlundin teko saa erityisesti sähköisessä mediassa näinkin erinomaista huomiota.
YLE:n lomalta tavoittama Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtaja oli luonnollisesti järkyttynyt Porvoon ampumatapauksesta, ja muistutti jälleen, että suomalainen asekulttuuri on kestämätön. Sauri hämmästelee ääneen muun muassa sitä, että miten "Suomessa liikkuu ihmisiä ylipäätään aseet taskussa ihmisten keskuudessa"? Sauri ei kuitenkaan ota kantaa siihen miksi Porvoon kolmoissurmasta epäilty, vuonna 1997 henkirikoksesta elinkautiseen vankeusrangaistukseen tuomittu Åkerlund kävelee vapaana miehenä ihmisten keskuudessa reilut kymmenen vuotta myöhemmin. Ammattinsa puolesta Saurin kannattaisi pohtia ääneen ennemminkin sitä, miksi alimittaisen elinkautistuomion suorittaneet murhamiehet päästetään vapauteen ilman psykiatrin tekemää vaarallisuusarviota tai ylipäätään ilman minkäänlaista asianmukaista harkintaa henkilön yhteiskuntakelpoisuudesta?
Tämä on niitä asioita, joista myöskään Saurin puoluetoverilla oikeusministeri Tuija Braxilla (vihr) ei ole mitään lausuttavaa. Tutkimusprofessori, psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma on aivan oikeassa siinä, että järjestelmäämme sisältyy riski: suhteellisen vaarallisia ihmisiä päästetään vapaaksi. Joko kasvatetaan reilusti vankilukua, tai suljetaan tällaiset mielisairaalaan - tai hyväksytään riski. Minkään valtakunnan tutkimustulos ei kuitenkaan osoita, että tämän riskin vuoksi pitäisi hyökätä esimerkiksi ammuntaa harrastavien kansalaisten kimppuun. Saurin ja Braxin vaatimukset tekee vieläkin koomisemmaksi se, että kun tappoaseena on ampuma-ase niin se on useimmiten haulikko. Haulikot ovat myös ainoa asetyyppi, jossa enemmistö surma-aseista on laillisia. Näiden täyskieltoa Sauri ja Brax eivät kuitenkaan vaadi. Ainakaan vielä. Kaiken kaikkiaan kysymys on kovin hämärästä logiikasta ja ideologiasta. Tämä ideologia on kuitenkin reaalinen uhka kaikille urheiluampujille ja lopulta myös metsästäjille.
YLE:n uutisiin ja myöhemmin samana päivänä Päivän Kasvo -ohjelmaan haastateltu Sauri ei kummallista kyllä usko, että mielenterveys olisi tässäkään kohtaa oikea näkökulma ja että mielenterveystyöhön panostaminen ennaltaehkäisisi tämän kaltaisia tapahtumia. Saurin mukaan tapauksen uutisoinnissa ei ainakaan toistaiseksi ole tullut esille mitään sellaista, mikä viittaisi Åkerlundin mielenterveydellisiin ongelmiin. Kyseisen mallikansalaisen tämä- tai aikaisemmat hirmuteot eivät siis mielenterveysammattilaisen mielestä viittaa minkäänlaisiin mielenterveysongelmiin. Porvoon kolmoissurmasta epäilty ei siis missään nimessä ole hullu vaan avainasemassa Saurin mukaan on laillisten puoliautomaattiaseiden totaalikielto ja poiskerääminen sekä kestämätön asekulttuurimme josta Sauri tuntuu tietävän kaiken ja josta pitäisi vihdoinkin keskustella. Sauri kiteyttää lähes hurmiotilassa ajamansa asekieltoagendansa YLEn Päivän Kasvo -studiossa seuraavasti;
"Mä ihmettelen sitä kovasti, kun ihminen on mennyt kuuhun, mutta tuntuu olevan kovin vaikeaa sitten keksiä vaihtoehtoisia ampumaurheilulajeja, jos jokin aselaji ikäänkuin [mutinaa] tehtäisiin laittomaksi".
Parasta, mitä jokainen voi juuri nyt tehdä, on heittäytyä mukaan kansalaiskeskusteluihin ja toistaa kylmiä faktoja jotka ovat kaikkien alan harrastajien puolella. Julkaise siis teräviä, viileitä ja faktapitoisia vastauksia eri medioiden nettisivuilla. Syksyn poliittisen kauden alkaessa on tietenkin tehtävä muutakin, mutta se on toinen tarina, kuten Corto Maltese sanoisi.
Pekka Saurin käsittämättömät kommentit YLE:n uutisissa ovat synnyttäneet jopa adressin, jossa Sauria pyydetään pysymään erossa asekeskustelusta. Lue ja allekirjoita adressi tästä linkistä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)