Harvinaisen nuhteetonta porukkaa

Miten pitäisi arvioida poliisin massiivista operaatiota, jossa satojen tuhansien aseluvan haltijain rikostaustojen tutkiminen johti 940 henkilön aseluvan peruuttamiseen? Toukokuun viimeisenä päivänä jakamansa tiedotteen mukaan poliisihallitus näyttäisi pitävän peruutusten määrää merkittävänä. Tämä kertonee enemmän siitä paniikkitunnelmasta, jolla 2,5 vuotta kestäneeseen tarkistusoperaatioon ryhdyttiin Kauhajoen joukkomurhan jälkeen.

Suomessa on 670 000 aseluvan haltijaa, joista 0,14 prosentilta lupa on tässä operaatiossa peruutettu. Yksityiskohtaiseen syyniin oli otettu 40 000 henkilöä, joiden määrästäkin laskien peruutusprosentti on vain 2,35.

Tällä perusteella on vaikea väittää, että lupia on myönnetty löysästi ja vääränalaisille henkilöille. Millä muulla hallinnonalalla oikeudet / etuudet pystytään jakamaan 99,86 prosenttisesti oikein? Ei millään.

Poliisihallitus otsikoi tiedotteensa "Poliisi on perunut lähes tuhat aselupaa". Rehellisempi otsikko olisi ollut "Aseenomistajilla erittäin vähän rikkeitä", mutta se ei tietenkään olisi vastannut siihen asevastaiseen sensaationnälkään, jonka vallassa poliisijohto olettaa tiedotusvälineiden olevan.

Tuloksen perusteella kai pitäisi onnitella poliisia hyvin suoritetusta lupaharkinnasta. Poliisipiirejä voi onnitella myös siitä, ettei suhteellisuudentaju pettänyt uusharkintaa tehtäessä, vaikka ainakin alkuvaiheessa vaikutti siltä, että poliisin ylijohto ja asehallinto loivat paineita ylilyönneille. Todennäköisesti enemmistö peruutuksista on ollut aiheellisia, mutta aivan ilman kyseenalaisia päätöksiä ei selvitty. Tästä pari esimerkkiä Pirkanmaalta. Molemmissa lupa on peruttu keväällä 2010.

Ensimmäisessä henkilön tilillä oli poliisin mukaan ajoneuvon luovuttaminen juopuneelle maaliskuussa 2005 (yksityiskohdat puuttuvat), törkeä rattijuopumus kesäkuussa 2007 ja lisäksi poliisi on ottanut hänet kiinni juopumuksen vuoksi huhtikuussa 2008.

Toisessa tapauksessa henkilö on jäänyt kiinni rattijuopumuksesta helmikuussa 2007, sekä törkeästä rattijuopumuksesta huhtikuussa 2008.

Luvat on siis molemmissa tapauksissa peruutettu yli kaksi vuotta viimeisimmän tapauksen jälkeen.

Aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohjeiden mukaan useampi rattijuopumus, tai törkeä rattijuopumus voi olla luvan peruuttamisen syy. Toisaalta uutta aselupaa voi hakea kahden vuoden kuluttua törkeästä rattijutusta. Toisen henkilön kohdalla rattikärystä oli jo liki kolme vuotta, viimeisin tapahtuma oli kahden vuoden takainen juopumuspidätys, käyttääkseni vanhentunutta termiä.

En osaa pitää oikeudenmukaisena hallinnollista rangaistusta, joka annetaan vuosia rikoksen jälkeen, ja vieläpä siinä vaiheessa, jossa henkilö voisi poliisin omien ohjeidenkin mukaan saada uusia lupia, jos hän olisi aikoinaan luvat menettänyt.

Toinen seikka, johon on pakko kiinnittää huomiota, koska poliisi on nykyään ajankäytössään niin kustannustietoinen, että vakaviakin pahoinpitelyjä jätetään tutkimatta, kun työtunnit pitää priorisoida tärkeämpiin asioihin.

Tarkistus tehtiin ajamalla ristiin ampuma-aserekisteri ja poliisin rikosilmoitusrekisteri. Näin asia kerrottiin, mutta näinhän se ei mennyt. Ristiin ajolla ei saada aikaiseksi muuta kuin erittäin pitkä lista tarkistettavia asioita.

Poliisin ampuma-aserekisteri ei ole vieläkään ajan tasalla, vaan siellä on edelleen ainakin kahteen kertaan rekisteröityjä aseita. Vuoden 1998 a-aselakia säädettäessä poliisin rekisterissä oli 2,1 miljoonaa asetta. Nyt niitä on alle 1,6 miljoonaa. Ei aseiden määrä ole romahtanut, on vain poistettu tupla- ja triplakirjauksia rekisteristä. On myös mahdollista, että aserekisterissä on henkilöitä, joilla ei ole enää lainkaan ampuma-aseita.

Vielä pahempi ongelma on poliisin rikosilmoitusrekisteri. "Nimen löytyminen siitä rekisteristä ei merkitse yhtään mitään", tokaisi poliisiylitarkastaja Robin Lardot, kun kevättalvella haastattelin häntä asiasta.

Rekisteriin kirjataan kyllä huolellisesti jokainen kansalaisesta tehty rikosilmoitus (paitsi poliisista tehtyjä ilmoituksia, niitä jätetään lain vastaisesti kirjaamatta), mutta ei sitä, mihin ilmoitus johti. Siellä on siis runsaasti aiheettomia ilmoituksia, vaille näyttöä jääneitä tapauksia, syyttämättä jätettyjä ja oikeudessa hylättyä syytteitä.

Rekistereiden vertaaminen ei paljoa auttanut, vaan jokainen poliisin tiedostoon merkityn rikosepäilyksen kohtalo oli tutkittava käsipelillä. Tämä lienee aiheuttanut suurimman vaivan ja selittää 2,5 vuoden työn. Olisi mukavaa kuulla, montako miestyötuntia tähän kului.

Aselaki ei koske meitä?

Viimeaikoina mediassa ja kansalaiskeskusteluissa on ihmetelty poliisin ja jopa poliisin ylimmän johdon toilailuja. Lainvalvojat rikkovat lakia, salassa pidettävää aineistoa löytyy säännöllisin välein mistä sattuu ja nyt johtoportaan jäljiltä löytyy jopa kasa peltikaappiin "unohtuneita" ampuma- ja kaasuaseita. Tapauksen tultua julkisuuteen, poliisi sanoo ainakin "suurimman osan" olleen vaarattomia toimintakyvyttömäksi muutettuja eli deaktivoituja ampuma-aseita. Liekkö sitten olleet asiallisesti asesepän deaktivoimia sitä tarina ei kerro ja muutenkin tarinaan voi uskoa ken tahtoo. Olipa asia miten tahansa niin onni onnettomuudessa on, että aselakia ei kuitenkaan ole rikottu koska aselaissa nimenomaan todetaan että:

Aselaki - 17 § Soveltamisalaa koskevat poikkeukset - Tämä laki ei koske:
5) valtion omistamien ampuma-aseiden, aseen osien, patruunoiden ja erityisen vaarallisten ammusten kuljettamista eikä säilyttämistä

Lakiesityksen mukainen - kotietsinnäksikin tulkittu - aseiden säilytystarkastus ei näköjään tekisi pahaa myöskään viranomaisille. Onkohan poliisilla sisäisiä ohjeita aseiden säilytyksestä olemassakaan vai millä tavalla he omasta säilytysvelvollisuudestaan oikein huolehtivat? Näyttää nimittäin vahvasti siltä, että itse poliisiylijohtokaan ei osaa huolehtia virka-aseistaan tai tiedä kuinka ampuma-aseita säilytetään asianmukaisesti? Aika hullunkurista on jos jatkossa yksityisiin aseenomistajiin kohdistuvat mahdolliset säilytystarkastukset (=kotietsinnät) valvotaan Poliisiylijohdon tai Poliisihallituksen taholta, kun ei omavalvontakaan näköjään pelaa? Toivottavasti Oikeuskansleri tai Oikeusasiamies ottaa tähänkin asiaan pian kantaa ylimpänä laillisuusvalvojana.


Aiheeseen liittyviä uutisia:

Poliisin ylijohdon asekaapista sisäinen selvitys -  POHA 23.03.2010
Poliisihallituksen sisäisen tarkastuksen yksikkö on käynnistänyt poliisiylijohtaja Mikko Paateron pyynnöstä selvityksen siitä, kuinka toimintakyvyttömäksi tehtyjä aseita sisältänyt kaappi oli jäänyt sisäasiainministeriön poliisiosaston muuton yhteydessä sen entisiin toimitiloihin Helsingin Hakaniemeen.
- Tieto siitä, että aseet ovat olleet deaktivoituja viittaa siihen, ettei lakia ole rikottu. Mutta muutoin tosiasia on se, että ne olivat paikassa, jossa niiden ei kuuluisi olla. Poliisihallituksen sisäisen tarkastuksen yksikkö selvittää tapahtumankulun ja selvitystyön perusteella päätetään mahdolliset jatkotoimenpiteet, poliisiylijohtaja Mikko Paatero sanoo.
Alustavien tietojen mukaan sisäasiainministeriön poliisiosaston vanhoihin toimitiloihin oli muuton yhteydessä vuonna 2006 jäänyt toimintakyvyttömäksi tehtyjä aseita sisältänyt kaappi. Muuton jälkeen kaappi oli päätynyt Helsingin kaupungin tilakeskukseen, jossa se avattiin lokakuussa 2009. Helsingin kaupunki ilmoitti poliisille aseita sisältäneestä kaapista. Kaapista löytyi 14 toimintakyvyttömäksi tehtyä asetta, jotka otettiin poliisin haltuun ja toimitettiin Poliisin tekniikkakeskukseen. Asian tutkinta päätettiin tuolloin. Asiassa ei ollut syytä epäillä rikosta, koska aseet olivat deaktivoituja"


Asekaapista sisäinen selvitys - IL-STT 23.3.2010
Poliisihallituksen sisäinen tarkastus selvittää niin sanotun asekaappimysteerin, kertoo poliisiylijohtaja Mikko Paatero. Asekaapissa oli muun muassa Suomi-konepistooli.

Iltalehti uutisoi tänään, että sisäministeriön poliisiosastolle tapahtui vuonna 2006 muuton yhteydessä moka, kun aseita sisältänyt lukittu kaappi jäi vanhaan paikkaan. Kaappi päätyi kaupungin hankintakeskuksen kierrätysvarastoon, jossa aselöytö paljastui viime syksynä. Helsingin poliisilaitoksella katsottiin, ettei jutussa ole aihetta esitutkintaan.

Paatero sai tietää koko jutusta vasta eilen iltapäivällä Iltalehden kyseltyä asiasta. Poliisiylijohtajaa kiinnostaakin myös se, mihin viesti matkalla on jäänyt.

- Totta kai minä haluaisin tällaisista asioista tietää. Se on päivän selvä asia.

Kaapissa oli useita aseita, kuten poliisin vanha Suomi-konepistooli ja toinen FN-virkapistooli. Aseet ovat tämänhetkisten tietojen perusteella olleet deaktivoituja, ja ne on toimitettu poliisin tekniikkakeskukselle.

- Tieto siitä, että aseet ovat olleet deaktivoituja viittaa siihen, ettei lakia ole rikottu. Mutta muutoin tosiasia on se, että ne olivat paikassa, jossa niiden ei kuuluisi olla. Poliisihallituksen sisäisen tarkastuksen yksikkö selvittää tapahtumankulun ja selvitystyön perusteella päätetään mahdolliset jatkotoimenpiteet, poliisiylijohtaja Paatero sanoo tiedotteessaan.
 
Vaikka ilmeisesti useimmat aseista olivat deaktivoituja eli tehty toimintakyvyttömiksi, ne olisivat olleet haluttua tavaraa rikollisten keskuudessa. Esimerkiksi Suomi-konepistoolin haitat on helppo purkaa.
Kuka tarkasti aseiden toimintakunnon? Miksi takavarikkopöytäkirja on täysin ylimalkainen ja yksilöimätön? Miten on mahdollista, että aseiden alkuperää ei voitu selvittää?

Joukossa oli myös kahdeksan luvanvaraista, mahdollisesti täysin toimivaa kaasuasetta. Miten on mahdollista, ettei poliisin ylin johto jättänyt asiaa valtakunnansyyttäjänvirastolle?

Nyt jutun joutui "selvittämään" Helsingin poliisilaitos. Laitos, joka on suoraan ministeriön alainen, siivosi esimiesviraston mokan.

Ei näytä hyvältä.

Kun virka-ase tai nyrkit eivät riitä?

Viimeistään nyt on todistettu se, että laittomat aseet ja erityisesti laittomat pistoolit ovat koko kansan harrastus. Sodankyläläistä vanhempaa konstaapelia epäillään vaimonsa ja tyttärensä pahoinpitelyn ohella myös ampuma-aserikoksesta. Virka-aseen ja muiden aseiden takavarikoinnin yhteydessä lappilaisen konstaapelin hallusta löytyi myös yksi luvaton pistooli. Ilmeisesti konstaapelikin oli päättänyt hieman oikoa lupaprosessia kun käsiaselupien saanti on nykyään niin perin vaivalloista ja kallista?

Katso uutinen isompana (pdf) kuvana tästä linkistä.

Perutaanko aselupia iän perusteella?

Pääkaupunkiseudulla on epäilty poliisin peruuttelevan aselupien kelvottomin perustein, kuten omistajan iän perusteella. Helsingin poliisilaitoksen epäillään kiristäneen asiakkaita, vaatineen heiltä etukäteen sitoumuksen olla valittamalla määräaikaisista luvista.

Espoon tapaus
Espoossa epäillään poliisin peruuttelevan aselupia yksinomaan henkilöiden korkeahkon iän perustella. Tukea epäilyksille on antanut ampujia edustavien järjestöjen haltuun saatu, 11.11.2009 päivätty kirje, jossa iäkäs henkilö määrätään tulemaan Espoon poliisilaitokselle
"kuultavaksi tilaisuuteen jossa käsitellään ampuma-aselupianne. Ampuma-aseet on otettava mukaan".

Omaisten mukaan aseenomistaja ei ollut syyllistynyt rikoksiin, eikä törmäillyt juovuksissa, joten kirje paitsi ällistytti, myös loukkasi. Edelleen omaisten kertoman mukaan tämä nimenomainen tapaus päättyi onnellisesti, kun asianajaja otti yhteyttä poliisin ja vaati selvitystä. Kutsu oli todettu aiheettomaksi, työtapaturmaksi ja peruutettiin.

Toisaalta julkisuudessa on edelleen väitetty, että vastaavia kirjeitä on lähetetty yksin Espoossa useita kymmeniä (Länsiväylä 7.12.2009).

Epäluuloja lisäsi Yle, jonka radiouutisissa toisteltiin 1.12.2009 väitettä: "Poliisi tarkistaa kaikkien niiden aseluvat, joita on joskus edes epäilty rikoksesta". Jos väite olisi tällaisenaan tosi, Ylellä olisi ollut käsissään todella kova uutinen, mitä toimittaja ei tosin näy käsittäneen.

Uutisessa ennakoitiin tarkistusten johtavan tuhansien aselupien peruuttamiseen.

Espoon poliisilaitoksen lupakanslian esimies Pirkko Pihlström kiistää ikärasismin
"En ole tällaisesta kuullut, ja minusta kriteeri kuulostaa suoraan sanoen oudolta".

Myös laitoksella aseluvista vastaava ylikomisario Jyrki Kallio kiistää jyrkästi lupien peruuttamisen iän perusteella: "Se ei pidä paikkaansa. Olen kuullut tästä väitteestä ja itsekin ihmetellyt, mistä se voi olla peräisin". Kalliolla on tarjolla myös mahdollinen selitys:
"Takana on KRP:n tekemä ns. aserekisteriselvitys, jossa on käyty läpi luvanhaltijoita ja toisaalta selvitetty rikostietoja. Selvityksessä on löytynyt henkilöitä, joilla on sekä aseita, että rikoksia ja heidän osaltaan on sitten lähdetty selvittämään asiaa eteenpäin".

Espoon kutsutut olisivat siis henkilöitä, joiden tililtä on löydetty rikoksia, usein ilmeisesti aselupien myöntämisen jälkeen. Siitäkin huolimatta on syytä kysyä, voiko kyseessä olla tilaisuus, jossa henkilöä aidosti kuullaan, kun ampuma-aseet määrätään ottamaan mukaan. Eikö se osoita, että päätös aselupien peruuttamisesta on tehty jo etukäteen?
"Päätöstä ei varmaan ole tehty," ylikomisario Kallio arvioi.

Alussa mainitussa, onnellisesti päättyneessä kutsukirjeessä ei ollut mainintaa, minkä lain perusteella aseita pitäisi kuljetella mukana, joten määräys ei ollut laillinen. Määräys vaikuttaa muutoinkin ylimitoitetulta, sillä jos kyseessä on akuutti vaara ampuma-aseiden käyttämisestä väärin, poliisilla on valta ottaa aseet talteen.

Se lienee kuitenkin uskottavaa, ettei kutsuja ole lähetetty pelkän iän perusteella, vaan toiminta perustuu Kallion mainitsemaan selvitykseen.

Rekistereiden ristiinajo
Keskusrikospoliisi ajoi aiemmin syksyllä, sisäministeriön toimeksiannosta ristiin toisaalta aserekisterin, toisaalta poliisin rikosilmoitusrekisterin. Siltä osin kuin näin löytyi henkilöitä, joilla oli sekä aseita että rikoksia, tapaukset lähetettiin poliisipiireihin selvitettäväksi. Ajatus voi olla hyvä, mutta se ei ole ongelmaton.

Ensinnäkin poliisin rikosilmoitusrekisteri ei kerro eikä todista mitään henkilön syyllistymisestä mihinkään rikokseen. Rekisteriin merkitään tunnollisesti jokainen jostain henkilöstä tehty rikosilmoitus (tai tutkintapyyntö), samoin kaikki jonkin kansalaisen tekemät rikostutkintapyynnöt.
Lopputuloksesta, onko asiasta edes tehty esitutkintaa, nostettiinko syyte, hylättiinkö se vai tuomittiinko, rekisteriin kirjataan hyvin harvoin tietoja. Erityisesti kun epäilys on jäänyt vain epäilykseksi tai väitteeksi. Sen, oliko epäilyksissä siteeksikään perää, joudutaan tutkimaan käsityönä, tapaus kerrallaan.

Toisekseen, vastoin nykyisen, vuonna 1998 voimaan tulleen ampuma-aselain nimenomaista tarkoitusta poliisi ei ole kyennyt luomaan valtakunnallista, ajantasaista aserekisteriä. Nykyistä lakia valmisteltaessa SM arvioi ampuma-aseita olevan noin 2,2 miljoonaa. Eduskunnassa olevaa lain muutosesityksen perusteluissa aseita arvioidaan olevan vajaat 1,6 miljoonaa. Aseiden todellinen määrä ei kuitenkaan liene laskenut, ei ainakaan neljänneksellä. Vain päällekkäiset rekisteröinnit ovat vähentyneet.

Kolmanneksi, likikään kaikki rikokset eivät edellytä aselupien harkitsemista uudelleen. Ylinopeus ei ole peruste peruuttaa aseluvat (vaikkakin onkin ehkä ajateltavissa, että lyhyin ajoin toistuvat törkeät liikenteen vaarantamiset voivat osoittaa niin suurta piittaamattomuutta, että olisivat peruste). Jos satunnainen rattijuopumus olisi peruste peruuttaa aseluvat, meillä olisi virassa kymmeniä poliiseja, joilla ei ole oikeutta pitää hallussaan ampuma-asetta. Tällaisia aseettomia poliiseja ei taida laitoksilta montaa kappaletta löytyä.

Joku raja pitäisi olla myös sillä, paljonko teosta on aikaa. Kuinka vanhoja rikosjuttuja sisäministeriö etsii?
"Emme me ole kiinnostuneita 40 vuotta vanhoista jutuista", vastaa ylikomisario Tarmo Lamminaho SM:stä.

Entä mitä rikoksia selvitys koskee?
"Sellaisia joilla voi olla merkitystä aselupien kannalta", Lamminaho muotoilee.

Pitikö paikkansa Ylen uutinen: "Poliisi tarkistaa kaikkien niiden aseluvat, joita on joskus edes epäilty rikoksesta"? Sehän tarkoittaisi, että pelkäksi epäilyksi jääneistä tapauksista tulisi tai voisi tulla seuraamuksia hallinnollisin keinoin?
"Se oli epätarkasti muotoiltu. Pelkkä epäilys ei voi olla peruste peruuttaa aseluvat".

Jos saa kutsun tuollaiseen puhutteluun kuin ainakin Espoossa on lähetetty, ja jos katsoo olevansa kohtuullisen viaton, lienee paras ottaa asiamies, tarvittaessa asianajaja. Poliisilta pitää vaatia etukäteen tieto mistä on kysymys, eikä kuulemistilaisuuteen pidä mennä yksin.

Jos taas on äskettäin hakannut naapurinsa sairaalaan, on paras luovuttaa aseet pois vapaaehtoisesti.

Helsingin selitykset
Helsingin poliisilaitoksen lupayksikön virkamiehet ovat marras-joulukuun taitteessa vuoroin vahvistaneet ja vuoroin kiistäneet tiedon, jonka mukaan käsiaseluvan hakijoita kiristetään laitoksella. Lupahakemus käsitellään vain, jos hakija sitoutuu olemaan valittamatta, mikäli lupa myönnetään vain määräaikaisena. Ellei anna sitoumusta, hakemus hylätään. Menettely on sekä laiton että ylipäänsä törkeää.

Mahdollisesti alaistensa virkamiesten kovin vaihtelevat selitykset saivat Helsingin poliisipäällikkö Jukka Riikosen astumaan julkisuuteen. Hän vakuutti Ylen uutisissa 10.12, että lupayksikössä noudatetaan lakia, aselupia myönnetään aivan normaalisti ja toisaalta niitä peruutetaan vain hyvin maltillisesti. Viime vuonna peruutettiin Riikosen mukaan 110 aselupaa, tänä vuonna tähän mennessä 140, luvuissa ovat mukana kaasuaseet.

Riikosen kertoma on aivan hyvä uutinen, mutta se ei ole koko totuus Helsingin poliisilaitoksen lupayksikön turvaryhmän toiminnasta. On vahvat perusteet epäillä, että laitoksella on kiristetty sitoumuksia, joskin se on kiireesti kiistetty, kun laittomuuksien perään on kysytty.

Lupien peruuttaminen puolestaan saatiin normaalitasolle vain erikoistoimin. Turvaryhmän nykyisen päällikön Jukka Kasken aloittaessa peruutukset nousivat jyrkästi, yli 400 vuodessa, mikä johti siihen että lokakuussa 2007 häneltä otettiin pois oikeus peruuttaa tai evätä aselupa. Tehtävä siirrettiin koko lupayksikön päällikölle, rikoskomisario Sakari Harjulle.

Kaiken lisäksi lupayksikön eräät virkamiehet tekivät ainakin vuosina 2005-2008 vääräksi tietämiään rikosilmoituksia, valehtelivat esitutkinnassa todistajina kuultuna, väärensivät asiakirjoja. He pyrkivät lavastamaan syyttömiä syylliseksi. Väärien rikosilmoitusten perusteella esitutkintaa tehneet poliisit Keskustan poliisipiirissä eivät ole puuttuneet kollegojensa rikoksiin, vaan peitelleet niitä. Myös Helsingin poliisilaitoksen johto, mukaan lukien poliisipäällikkö Jukka Riikonen, ovat tietoisia näistä rikoksista, mutta eivät ole vieneet niitä esitutkintaan.

On siis pitkä matka siihen, että voisimme sanoa Helsingissä kaiken olevan hyvin.

Mikko Niskasaari

toimittaja

Lue lisää toimittaja Niskasaaren aiheeseen liittyviä tekstejä tästä linkistä.