tiistai 31. toukokuuta 2011

Aseluvat ja korkeimman hallinto-oikeuden käytäntö

Korkeimman hallinto-oikeuden tilastojen mukaan viime vuosi oli poikkeava aselupia koskevissa valituksissa. Vuosikertomus on vielä painossa, mutta tässä KHO:sta saadut luvut: saapuneita valituksia vuonna 2010 yhteensä 72 kpl, ratkaistu 47 kpl, päätös vahvistettu 40 kpl, päätöstä muutettu 1 kpl, asia palautettu 1 kpl, muutoksenhakemus jätetty tutkimatta 3 kpl, asia rauennut 3 kpl ja vireillä vuoden lopussa 50 kpl.

Keskimääräinen käsittelyaika oli 7,2 kuukautta.

Vertailemalla vuosikirjojen sarakkeen "Ratkaistuvuoden aikana" lukuja sarakkeisiin "Muutoksenhaun alainen päätös on vahvistettu" sekä "Muutoksenhaun alaista päätöstä on muutettu" saadaan jonkinlainen kuva ratkaisuista. Mikäli ratkaistuja on yhtä paljon kuin päätös vahvistettu -lukuja, yksikään valituslupahakemus ei ole menestynyt tai vaikka valituslupa olisi tullutkin, ratkaisu ei ole muuttunut.

Ase-asioita koskevat tapaukset löytyvät alkupuolelta otsikon "Turvallisuus, yleinen järjestys ja eräät luvat yhteensä" alta.

Vuosikertomukset 2000-09 löytyvät osoitteesta: http://www.kho.fi/17354.htm

Aselupa-asioista on tuoretta tietoa myös Poliisin vuosikertomuksessa, josta muutama poiminta.

Lupapalvelut:
Aseiden hallussapidon peruutusten ja varoitusten määrä nousi Aselupia myönnettiin vuonna 2010 yhteensä noin 70 000, joista hallussapitolupia oli yhteensä 58 695. Asevalvonnassa hallussapitolupiin kohdistuvien peruutusten ja varoitusten määrä kasvoi yli tuhannella kappaleella vuoteen 2009 verrattuna.

Asehallinnossa käsiteltiin vuonna 2010 yhteensä 1050 ase-elinkeinonharjoittajien kaupallisiin lupiin liittyvää asiaa. Erityisen vaarallisiin ampuma-aseisiin sekä asekeräilijäksi hyväksymiseen liittyvia asioita käsiteltiin yhteensä 182.

Asehallinnonmaksuttomien suoritteiden määrä oli noin 2500. Lisäksi asehallinnon aseteknisellä puolella tarkastettiin vuonna 2010 yhteensä 66 379 ampuma-asetta. Laki ampuma-aselain muuttamisesta hyväksyttiin eduskunnassa 27.10.2010. Muutettu laki tulee voimaan 13.6.2011. Ampuma-aseasetuksen ja muiden muutettuun ampuma-aselakiin liittyvien asetusten valmistelua jatketaan.

Turva-ase/Rabita - rekisterihanke eteni vahvistetussa aikataulussa. Järjestelmäkokonaisuus käsittää ampuma-ase ja aseluparekisterin, turvallisuusalan luvat sekä rahankeräysrekisterin.

Myönnetyt aseluvat, kappaletta:
2006, 82 047
2007, 85 409
2008, 82 629
2009, 71 515
2010, 70 164

Lupavalvonnalliset toimenpiteen, kappaletta / Aseiden hallussapitolupiin kohdistuvat peruutukset ja varoitukset:
2008, 2510
2009, 3125
2010, 4220

Sisäinen valvonta, turvallisuus ja viestintä:
Ampuma-aseasioissa on valtionasiamiehen lausuntoja annettu hallinto-oikeuksiin 548. Poliisihallitus teki 8 valitusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen hallinto-oikeuksien päätöksistä.

http://www.poliisihallitus.fi/poliisi/hallitus/home.nsf/pfbd/5E21793CEB2AF0F7C2257899002586A4?opendocument

Ei kommentteja: