Sveitsiläiset torjuivat vaatimukset poistaa rynnäkkökiväärit kodeista kansanäänestyksessä selvin luvuin, sunnuntaina 13.2.2011. Iltapäivän, ei täysin lopullisten tietojen mukaan esitystä vastaan äänesti 57 prosenttia kansalaisista ja ainakin 14 maan 26 kantonista. Voittaakseen kansanäänestyksessä on saatava enemmistö sekä äänestäjistä että kantoneista.
Sveitsin henkirikosluvut ovat alhaiset, mutta itsemurhissa väitetään käytettävän usein ampuma-asetta. Esimerkiksi Yle väitti nettisivullaan 13.2: "Sveitsissä ampuma-aseilla tehtyjä itsemurhia on enemmän kuin muissa Euroopan maissa".
EI KORRELAATIOTA
Eurostatin tilastojen mukaan ampuma-aseiden määrä ei kuitenkaan korreloi itsemurhien määrän kanssa. Niissä Euroopan maissa, joissa siviileillä on eniten aseita, itsemurhien määrä vaihtelee suuresti. Eurostatin tilastoista vertailukelpoinen vuosi on 2007, jolta löytyvät tiedot liki kaikista maista. Itsemurhia tehtiin 100 000 asukasta kohden:
Kreikka 1,5
Ranska 4,1
Ruotsi 7,3
Saksa 4,2
Itävalta 8,2
Suomi 11,2
Sveitsi 8,6
EU ka 4,5
Huippulukuja on useissa sellaisissa maissa, joissa ampuma-aseita on paljon vähemmän kuin Euroopan kärkiseitsikossa:
Latvia 8,7
Liettua 15,9
Viro 6,0 (poikkeusvuosi. Normaalitaso 12-13)
Irlanti 9,1
Puola 9,4
Kiinnitän huomiota Irlannin, Liettuan ja Puolan korkeisiin itsemurhalukuihin. Kaikki ovat voimakkaasti katolisia maita, katolilaisuus on siis myös vahva poliittinen tekijä, ja katolinen kirkko suhtautuu itsemurhiin erittäin tuomitsevasti. Eräissä muissa katolisissa maissa (Italia, Espanja) itsemurhat ovat selvästi alle EU:n keskiarvon.
Tämä, kaikkien Baltian maiden korkeat luvut ja korrelaation puuttuminen aseiden määrään kertovat, että a) itsemurhaaja löytää aina keinon ja b) itsemurhien syyt ovat kokonaan jossain muualla kuin välineessä.
SUOMI
Suomessa itsemurhaluvut ovat Euroopan kärkeä, mutta niiden määrä on viimeisen 20 vuoden aikana laskenut suuresti.
Suomessa miehet tekivät itsemurhia 1940-luvulla, vuoteen 1950 noin 500/ vuosi. Sen jälkeen ne lähtivät nousuun ja vakiintuivat 1970-luvun loppupuoliskolla tasolle n. 750 / v. Ne lähtivät 1980-luvulla uuteen, jyrkkään nousuun. Huippuvuodet olivat 1990-91, jolloin miehet tekivät n. 1200 itsemurhaa / v. Siitä ne lähtivät jyrkkään ja johdonmukaiseen laskuun ja vv. 2005-2010 taso oli 750-800 itsemurhaa / vuosi.
Miesten itsemurhat siis vähenivät kolmanneksella aikana, jolloin ainakaan luvallisten ampuma-aseiden määrä ei vähentynyt vaan hienokseltaan nousi, ja aseiden saatavuus oli kohtalaisen hyvä.
Naisten itsemurhat vakiintuivat jo 1980-luvun alussa tasolle 250-300 / v, huippuvuonna tapauksia oli n. 320.
Itsemurhien kokonaismäärä on siten pudonnut melkein saman verran, kuin miesten itsemurhat ovat vähentyneet.
Lähteet:
Tilastokeskus
Eurostat
Aiheeseen liittyvä uutinen: Kansanliike haluaa rynnäkkökiväärit pois Sveitsin kodeista
maanantai 21. helmikuuta 2011
ASEET JA ITSEMURHAT EUROOPASSA
Tunnisteet:
aseet,
aselait,
eurooppa,
itsemurhat,
Sveitsi,
yhteiskunta
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti