Leikkipyssyillä hörhöilevät henkilöt

Helsingin poliisilaitokselta kysyttiin haastattelumuotoisesti nykyään niin tavalliselta tuntuvista uutisista tyyppiä;

"Mies osoitteli raitiovaunuja aseella Kiasman viereisellä nurmikolla Helsingin keskustassa keskiviikkona iltapäivällä. Poliisi otti hänet ja toisen miehen kiinni yhden jälkeen samalta paikalta. -- Ase osoittautui tarkemmissa tutkimuksissa aidonnäköiseksi muovikuula-aseeksi” (IS 9.6).

Tämähän näiden lopputulos yleensä on; kyseessä on lelu ellei risu, mitä paikalle hälytetyt partiot eivät tietenkään voi tietää.

Ohessa rikosylikomisario Juha Laaksonen vastaukset esitettyihin kysymyksiin:

K1:

Onko Hgin poliisilaitoksella, tai mahdollisesti poliisin piirissä laajemmin,

tilastoitu tai arvioitu, ovatko tällaiset tapaukset lisääntyneet,

vai onko lisääntynyt lähinnä

a)      yleisön tai

b)      poliisin reagoiminen niihin tai

c)       median uutisointi niistä?

V: Maantieteellisesti Helsingin poliisilaitoksen alueelle kirjattujen ko. ase/asemies –hälytystehtävien määrät eivät ole nousseet viimeisten kolmen vuoden aikana.

Kyseisiä hälytystehtäviä kirjataan vuositasolla noin kolmekymmentä. Suurin osa tämänkaltaisista hälytystehtävistä kumpuaa kansalaisilmoitusten perusteella.

K2.

Onko arvioitu,

a)      missä määrin näitä tapahtuu siksi, että kaikenlaiset hörhöt saavat sillä oman 15 minuuttiansa julkisuudessa

b)      tai muuten apinointina? Matkitaan toisia.

V: Hälytystehtäviin sisältyy monenlaisia tapauksia. Mitään varsinaista valtatrendiä kyseisissä hälytystehtävissä ei ole havaittavissa. Kysymyksenasettelussa esitettävää kontekstia ei ole ollut havaittavissa.

K3.

Edelliseen liittyen, onko mietitty olisivatko tapaukset vähennettävissä toisenlaisella tiedottamisella ja uutisoinnilla?

Tietysti ne vähenisivät ao. henkilöiden järjen käytön lisääntymisellä, mutta se voi olla pisin tie (jos käyttäisin hymiöitä, tässä olisi sellainen).

V: Tapausten määrä on vuositasolla vähäinen. Tosin yksikin ko. hälytystehtävä on liikaa. Osaan tapauksista kytkeytyy mukaan alkoholi/muut päihteet, jolloin henkilön arviointikyky/-taso on alentunut ja henkilön toiminta on osaltaan johtanut po. tilanteeseen. Kansalaisten valppaus on saattanut myös lisääntyä kansallisella tasolla tapahtuneiden murhenäytelmien johdosta, mikä on osaltaan saattanut lisätä ilmoittamisen aktiivisuutta.

Yhteenveto:

Kun tapaukset eivät ole 3 v aikana lisääntyneet, mutta uutisiin tuntuu törmäävän jatkuvasti, niin lienee lupa päätellä että tapausten uutisointi on lisääntynyt. Myös niin, että ne saavat tilaa enemmän kuin peukalon mittaisen pätkän.

Sekin on tietenkin mahdollista, että oma allergisuus näitä kohtaan on lisääntynyt.

Mikko Niskanen, toimittaja

Lue myös "Taas leikkipyssy" blogikirjoitus.

PUHEENVUORO ASEOIKEUKSIEN PUOLESTA

Arvoisa aseistettu kansalainen! Koska seuraaviin eduskuntavaaleihin on aikaa enää hieman yli vuosi, on syytä muistuttaa eräistä tosiasioista.

Kuten kaikki tiedämme, suomalainen aseharrastaja on elänyt lainsuojattomassa tilassa vuoden 2007 Jokelan joukkomurhasta lähtien. Tilannetta pahensivat entisestään Kauhajoen tragedia vuonna 2008 ja kauppakeskus Sellon verilöyly 2009. Suorastaan hämmästyttävällä tavalla 600 000 mihinkään syyllistymätöntä ammunnan ja metsästyksen harrastajaa sekä asekeräilijää ovat päätyneet poliitikkojen, median ja virkamiesten sylkykupeiksi ja kiusanteon kohteiksi.

Poliittiselle eliitille laillisten aseiden ja aseharrastajien demonisointi on helppo ja tehokas keino kääntää yleisön katse pois sellaisista asioista, jotka oikeasti vaikuttivat Jokelassa, Kauhajoella ja Sellossa, esim. nuorison mielenterveyspalvelujen häikäilemättömästä alasajosta sekä lepsusta ja ”humaanista” kriminaali- ja ulkomaalaispolitiikasta.

Tiedotusvälineiden toimintaa leimaa ideologinen hysteria yhdistyneenä tietämättömyyteen ja journalistiseen laiskuuteen. Kun valtakunnan suurin sanomalehti kertoo, että Kauhajoen ampujan Walther P22 Target –pienoispistooli on ”viranomaiskäyttöön suunniteltu sarjatuliase”; kun jokainen humalaisen kädessä vilahtanut starttirevolveri, ilmapistooli tai akkuporakone uutisoidaan ”järeänä käsiaseena”; kun laillisten aseiden lukumäärästä tai niillä tehdyistä rikoksista valehdellaan sumeilematta, on selvää, että tämä on omiaan lietsomaan tavallisen kansan keskuudessa paniikkia ja ”kielletään kaikki!”-ilmapiiriä.

Median ja poliitikkojen toimintaa ikävämpää on kuitenkin viranomaismielivalta, viranomaisen kun pitäisi perustuslain mukaan noudattaa kaikessa toiminnassaan lakia. Jokelan jälkeen paniikissa julkaistu Aselupakäytäntöjen Yhtenäistämisohje (AYO) oli kokoelma älyttömyyksiä ja suoranaisia laittomuuksia. Esimerkkejä ensin mainituista olivat luvanhakijalta vaadittu lääkärintodistus, jollaista suurin osa lääkäreistä ei suostunut kirjoittamaan ja joka ei kirjoitettunakaan todistanut hakijasta yhtään mitään, sekä kaikkien käsiaselupaa hakevien haastatteleminen kahden poliisihenkilön voimin riippumatta siitä, montako käsiaselupaa hakijalla oli ennestään hallussaan.

AYO:n lainvastaisuuksista eniten ovat puhuttaneet käsiaselupien automaattiset määräaikaisuudet ilman laissa edellytettyjä ”erityisiä syitä”.

Paljon suitsutettuun yleiseen järjestykseen ja turvallisuuteen AYO:lla ei tietenkään ollut mitään vaikutusta, mutta lupahakemusten käsittelyajat sillä saatiin venytettyä useisiin kuukausiin ja käsittelymaksu nostettua yli kaksinkertaiseksi. Sillä myös ajettiin asealan elinkeinonharjoittajat ahdinkoon ja lisättiin entisestään aselupakäytäntöjen epäyhtenäisyyttä paikkakunnittain. Siinä missä yksi poliisilaitos yrittää AYO:nkin oloissa pitää toiminnassaan yllä jonkinlaista tolkkua, toisessa sovelletaan haastattelu-, lääkärintodistus- ja määräaikaisuuspelleilyä jopa metsästyshaulikoihin.

Tapa, jolla uutta ampuma-aselakia on valmisteltu, on kaikilta osiltaan irvikuva hyvästä hallintotavasta. Tämä käy ilmi kahdeksan asealan järjestön oikeuskanslerille 28.10.2009 jättämästä laajasta ja yksityiskohtaisesta kantelusta, jonka tiedotusvälineet valitettavasti ja odotetusti vaikenivat kuoliaaksi.

Tässä tilannekatsauksessa ei liene kenellekään mitään uutta. Sen sijaan on syytä tarkastella, miten aseharrastajat itse ovat tilanteessa toimineet ja miten heidän pitäisi toimia. Tavallisin vastarinnan muoto lienee harrastajien omilla keskustelufoorumeilla ja omissa painojulkaisuissa urputtaminen. Astetta aktiivisemmat lähettävät päättäjille palautetta, kuka enemmän kuka vähemmän rakentavaan sävyyn.

On selvä asia, että omassa porukassa jupiseminen ei edistä tavoitteita, mutta kansalaispalautteenkaan tehoon ei kannata liikaa luottaa. Se nimittäin perustuu sellaiseen virheelliseen oletukseen, että asehysteerikoiden väärien mielipiteiden taustalla olisivat väärät tiedot, ja että kun nämä väärät tiedot korjataan, myös väärät mielipiteet korvautuvat oikeilla.

Melko pian Kauhajoen jälkeen lähetin sähköpostia valikoiduille kansanedustajille. Pyrin lyhyesti, ytimekkäästi ja ystävällisesti selittämään, miksi käsiaseiden kieltäminen ja muut ehdotetut paniikkiratkaisut eivät lisäisi turvallisuutta tai muutakaan hyvää. Eräs Vasemmistoliiton naispuolinen edustaja, joka on Heckler&Koch MP5:n toimintatapaa koskevilla asiantuntijalausunnoillaan saavuttanut aseharrastajien jakamattoman suosion, vastasi lyhyesti ja ytimekkäästi, että pitkällä tähtäyksellä turvallisuutta voidaan tietysti lisätä vain lisäämällä ihmisten välistä rakkautta, mutta lyhyellä tähtäyksellä on hyvä kieltää käsiaseet.

Huomaatte ehkä, mitä tarkoitan. Näiden ihmisten kanssa ei voi eikä pidä keskustella. Eivät he vaadi aseiden kieltämistä siksi, että he itsekään uskoisivat turvallisuuden sillä tavalla lisääntyvän. ”Turvallisuus” on heille vain tapa rationalisoida oma hurmahenkinen ristiretkensä. Sinun aseesi ovat heille pakkomielle. Ne on saatava sinulta pois, hinnalla millä hyvänsä. He eivät nuku öitään rauhassa niin kauan kuin maassamme on yksikin yksityisessä omistuksessa oleva ampuma-ase.

Fanaattisia asevastustajia on tietenkin päätöksentekijöistä vain pieni osa. Suurempi ongelma on se enemmistö, jolle asia on täysin yhdentekevä tai ei ainakaan niin tärkeä, että sen vuoksi kannattaisi tehdä olonsa epämukavaksi tappelemalla ”ajan henkeä” vastaan. Valtaosa esimerkiksi eduskunnan porvarillisista broilereista ei suhtaudu aseisiin kielteisesti tai muutenkaan intohimoisesti. Jos harrastaja lähestyy heitä, he vakuuttavat pitävänsä metsästystä ja ampumaurheilua hienoina asioina, joiden tulevaisuus on taattava. Tällä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, koska sosiaalisen paineen ja viimeistään ryhmäkurin vuoksi he äänestävät kiltisti ”kyllä” aivan mille tahansa lakiesitykselle, jonka Anne, Ritva, Jouni ja Mika sisäministeriöstä heidän eteensä kantavat.

Varoittavana esimerkkinä toimikoon helmikuussa 2009 hyväksytty, RKP:n ja Vihreiden masinoima katastrofaalinen ulkomaalaislaki, jonka hedelmiä tällä hetkellä poimitaan. Yksityiskeskusteluissa oli vaikea löytää kokoomuslaista tai keskustalaista poliitikkoa, joka olisi kannattanut kyseistä lakia. Silti joka ainoa kokoomus- ja keskustaedustaja äänesti laille ”kyllä”. Koska Jyrki ja Matti komensivat. Juuri samoin tulee tapahtumaan uuden ampuma-aselain kanssa.

Tämän lisäksi on muistettava, että aseharrastajien ja metsästäjien sekä heidän perheenjäsentensä äänet kelpaavat kyllä aivan kaikille. Tästä seuraa, että vaalien lähestyessä kansanedustajaehdokkaat vastaavat kysymyksiisi juuri sitä, mitä he olettavat sinun haluavan kuulla. Kenenkään sanaan ei voi eikä pidä luottaa. Jos ehdokkaasi on ollut tähän asti passiivinen uuden ampuma-aselain suhteen, hän tulee olemaan sitä myös jatkossa. Meidän etujamme ei turvata ja edistetä lämpimillä ajatuksilla vaan teoilla. Vain ehdokkaasi tosiasiallisella toiminnalla on merkitystä.

Aseharrastajat kyselevät, mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä. Ensimmäinen neuvo on tietenkin se, että jokaisen pitää juuri nyt ostaa mahdollisimman paljon mahdollisimman laadukkaita aseita, jotta niiden pakkolunastaminen tulisi valtiolle mahdollisimman kalliiksi. Vakavasti puhuen voidaan listata ainakin kolme ongelmaa harrastajien asenteessa:

1) Vaikka meitä on yli puoli miljoonaa, meillä ei ole minkäänlaista painoarvoa edes itseämme koskevissa kysymyksissä. Tämä johtuu siitä, että me emme koe muodostavamme yhtä intressiryhmää. Reserviläisampujat, kilpa-ampujat ja metsästäjät istuvat kukin omassa poterossaan ja toivovat, että jospa juuri heidän pyssyjään ei vietäisi, viekää ne kaikki muut.
Vihulainen ei kuitenkaan ole kiinnostunut vain ”järeistä”, ”erityisen tulivoimaisista”, ”pelottavan näköisistä”, ”helposti kätkettävistä” tai ”lähes sarjatulta ampuvista” aseista. Kuten ylempänä sanoin, heidän tavoitteenaan ei ole luoda turvallisempaa Suomea vaan lopettaa yksityinen aseenomistus. Tämä tavoite on toteutunut vasta, kun viimeinenkin loukkupistooli ja ampumahiihtopienoiskivääri on sulatossa. Epämääräisillä vakuutteluilla ”vakavamielisen ampumaharrastuksen” edellytysten turvaamisesta sisäministeriön joukot panevat ammunnanharrastajat puukottamaan toisiaan selkään eli toteuttavat perinteistä ”hajoita ja hallitse” –tekniikkaa.

2) Harrastajat ovat kyvyttömiä tai haluttomia näkemään tilanteen vakavuutta. Kansliapäälliköiksi, tarkastajiksi ja viranomaistoiminnan laillisuuden vartijoiksi ei ole nimitetty asenteellisia ja epäpäteviä ihmisiä sattumalta. Heidät on harkiten sijoitettu asemiinsa toteuttamaan ylimmän valtiojohdon missioita, joista yksi on siviiliväestön riisuminen aseista.
Koska tilanteen vakavuutta ei nähdä, ollaan haluttomia arvioimaan perusteellisesti uudelleen omaa äänestyskäyttäytymistä. Ehdokkaallasi ei ole mitään syytä nähdä vaivaa ja terästäytyä etujesi valvonnassa, jos hän saa äänesi joka tapauksessa. Aseenomistajia on mahdollista kyykyttää samasta syystä kuin vammaisia: heidän kyykyttämisestään poliitikon ei tarvitse maksaa poliittista laskua. Tämän on muututtava. Tämä on onneksi se kohta, johon harrastajat – ja vain harrastajat – voivat itse vaikuttaa.

3) Harrastajat tyytyvät ottamaan iskuja vastaan, puolustamaan saavutettuja asemia ja esittämään minimaalisia toiveita, mikä fanaattista vastustajaa vastaan taisteltaessa johtaa askel askeleelta perääntymiseen, kunnes kaikki on menetetty. Aloite on otettava omiin käsiin. On härskisti lyötävä neuvottelupöytään oma agenda. Tällä tavoin saadaan tinkimisvaraa ja osoitetaan lisäksi, että me emme todellakaan häpeä omaa hienoa harrastustamme.

Mikä tällainen oma agenda voisi olla? Esimerkiksi se, että asekohtaisesta lupajärjestelmästä luovuttaisiin kokonaan ja siirryttäisiin henkilön soveltuvuutta arvioivaan ”aseajokorttijärjestelmään”. Samalla luovuttaisiin subjektiivisesta ja viranomaismielivaltaan johtaneesta asekohtaisesta ”tarveharkinnasta” sekä tiettyjen asekategorioiden (kuten tasku- ja ”muiden” aseiden) kontrollista. Onhan itsestään selvä asia, että mikään ase ei tee vaarattomasta ihmisestä sen vaarallisempaa, kun taas vaarallisen ihmisen käsissä mikä hyvänsä ase on äärimmäisen vaarallinen.

Tulevaisuus ei näytä kovin valoisalta. Aseiden kieltäjät surffaavat yleisen hysterian aallonharjalla, ja edes nykyisten oikeuksien säilyttäminen, aselain liberalisoimisesta puhumattakaan, voi vaikuttaa kovin utopistiselta. Suomen itsenäisyyden säilyttäminen vaikutti joulukuussa 1939 varsin utopistiselta tavoitteelta. Esimerkki muistuttakoon meitä siitä, että ihmeitäkin tapahtuu. Ne eivät kuitenkaan tapahdu itsestään vaan tarvitsevat pientä työntöapua. On täysin mahdollista, että vuoden 2015 eduskuntavaaleihin tultaessa sinä olet jo entinen aseistettu kansalainen täysin riippumatta siitä, miten toimit. Sellainenkin kohtalo on kuitenkin helpompi sietää, ellei siitä tarvitse syyttää omaa tyhmyyttään.

Mieti hyvin tarkkaan, mitä teet äänestyskopissa keväällä 2011. Älä äänestä sellaisia ehdokkaita, jotka eivät tähän astikaan ole puolustaneet asiaasi. Älä äänestä niitä, jotka eivät sitoudu vähintään vastustamaan kaikkia heikennyksiä nykytilanteeseen nähden. Äänestä kaikkein mieluiten sellaisia ehdokkaita, jotka sitoutuvat edistämään ja ajamaan parannuksia nykytilanteeseen nähden.

Jussi Halla-aho, kaupunginvaltuutettu, Helsinki

Kannanottoon yhtyvät allekirjoituksellaan:
Juho Eerola, kaupunginvaltuutettu, Kotka
James Hirvisaari, kaupunginvaltuutettu, Asikkala
Olli Immonen, kaupunginvaltuutettu, Oulu
Teemu Lahtinen, kaupunginvaltuutettu, Espoo
Maria Lohela, kaupunginvaltuutettu, Turku
Heikki Luoto, kaupunginvaltuutettu, Tampere
Johannes Nieminen, kaupunginvaltuutettu, Vantaa
Pasi Salonen, kunnanvaltuutettu, Vihti
Riikka Slunga-Poutsalo, kaupunginvaltuutettu, Lohja

Lue myös: "MIKÄ TÄTÄ MAATA VAIVAA"

Kannanotto järjestäytymispakkoon

Yhdistymisvapaus on Suomalaiselle perustuslaillinen oikeus ja pyhä asia. Se tarkoittaa yksilön vapautta valita tai olla valitsematta kumppaninsa haluamaansa tarkoitukseen. Järjestäytymis- ja yhdistymispakko-asiasta on puhuttu aselakihankkeen tiimoilla laajalti. Ovatko ammunta ja metsästys todellakin sellaista salatiedettä ja paheellista toimintaa, että kaikilla on jonkinlainen leima otsassa ja kaikkien on kuuluttava johonkin yhdistykseen? Esitykseen kirjattu kahden vuoden ”harrastus-/jäsenyyspakko” tulee käytännössä lopettamaan yhden käden aseilla tapahtuvan harrastamisen erityisesti haja-asutusalueilla. Minne menee kaikki ne joiden olisi pakko yhdistyä mutta kukaan ei ota jäseneksi? Ei nykyiset ampumaseurat, metsästysseurat, asekeräilijöiden yhdistykset jne.. kuitenkaan automaattisesti ota kaikkia jäsenikseen? Totuus on, että kaksi vuotta säännöllistä ja todennettavaa harrastamista ilman omaa harrastusvälinettä on täysin mahdotonta toteuttaa!

Kaikkiin yhdistyksiin ei kuitenkaan liitytä kirjoittamalla nimi paperiin – erityisesti metsästys- ja ampumaseurat - vaan yksikin puolituttu hallituksen jäsen, jolla on jotakin uutta tulokasta vastaan voi torpata jäsenyyden ikuisiksi ajoiksi. Tasa-arvoa yhdistymisasiassa ei siis voida saavuttaa muulla tavalla kuin määräämällä hallitusvallan toimesta, että jokainen halukas on otettava yhdistyksen jäseneksi. Tämän kaltaista järjestelmää - eli tasa-arvoa - ei tulla koskaan saavuttamaan lakeja säätämällä eli yhdistymispakosta ei kannattaisi ampumaharrastuksen eikä minkään muunkaan asian yhteydessä kovin paljon keskustella?

Yhdistykset eivät voi toimia yhteiskunnassamme ”virallisina filttereinä” ikäville tapauksille ja ei toivotuille henkilöille vaikka toisaalta sillä varmasti on merkitystä. Vastuu ei kuitenkaan voi olla yhdistyksillä vaikka maalaisjärkeä käyttäen ne tämän kaltaista suodattamista koko ajan tekevätkin. Haluatko Sinäkin Veljesi vartijaksi vai elämmekö demokraattisessa yhteiskunnassa, jonka on pakko sallia myös yksilön sairastuminen. Jos kansalaiset eivät nyt yhteen ääneen anna päättäjille selkeää indikaatiota siitä, että tämän kaltaiset perustuslailliset epäkohdat on korjattava niin tuskin meitä kuunnellaan myöskään tulevaisuudessa? Onko meidän jokaisen kohta pakko kuulua myös esim. ammattiyhdistykseen, opiskelijayhdistykseen jne…?

Vaikka henkilö kuuluisikin tiiviiseen yhteisöön ja olisi virallisesti jonkun yhdistyksen jäsen niin kukaan ei pysty menemään kenenkään kallon sisälle. Edellä mainittujen koulumurhaajien vanhemmatkaan eivät etukäteen tienneet mitään läheistensä päässä liikkuvista synkistä asioista. Julkisuuteen tulee koko ajan tietoa, että perheenjäsen teki itsemurhan ja kaikki olivat yllättyneitä. Eli ei edes sellaiset läheiset ihmiset, jotka ovat henkilön kanssa jatkuvasti tekemisissä voi tietää mitä yksilö suunnittelee tai päättää tehdä. Entäs yhdistyksissä sitten, joissa voi olla satoja jäseniä ja toisia nähdään mahdollisesti kerran kuukaudessa jos sitäkään? Kyllä sosiaalista kontrollia täytyisi tähän aselalupa-asiaan tulla muutakin kautta kuin pakottamalla ihmiset yhdistymään!

No kuinkas yhdistyminen toimii niissä maissa joissa se on lakiin kirjattu? Ensiksi täytyy todeta, että liiallinen muihin maihin vertailu - samoin kuin itsensä ruoskiminen - pitäisi lopettaa kokonaan. Jokaisella maalla on kuitenkin oma kulttuuriperimänsä, omat arvonsa ja omat tavat toimia. Media ja asevastaiset virkamiehet vertaavat hyvin mielellään suomea tiettyihin EU-maihin, joissa aseenomistus on radikaalisti säänneltyä. Miksei solidaarisuuden vuoksi sitten vertailtasi myös muita asioita - otetaan mukaan vaikka brittien jokamiehenoikeudet tai australialainen maahanmuuttolaki ja kysytään miksei Suomessakin hommia voida hoitaa samalla tavalla?

Otetaan tähän nyt kuitenkin esimerkki hieman lähempää eli Ruotsin malli. Tykkäämme jostakin kumman syystä vertailla itseämme rapakon takana asuviin ja heidän toimintamalleihin. Ne joilla on omakohtaista kokemusta Ruotsin mallista vahvistavat oikeusasiamiehemmekin päättelyt, eli homma ei toimi ja mopo pyrkii karkaamaan käsistä. Ruotsissa on siis pakko kuulua johonkin ampumayhdistykseen jos haluaa ampua. Suuremmissa kaupungeissa voi olla jopa 5-10 vuotta jonoa joihinkin yhdistyksiin eli uudet harrastajat ovat täysin pattitilanteessa. Lisäksi seurojen sisäinen toiminta on mennyt täydeksi politikoinniksi, koska niille on tavallaan annettu valta päättää yksilöiden hallussapitolupa-asioista.  Pieni ydinporukka päättää kuka tai ketkä omassa seurassa saavat käyttää tiettyjä harrastusvälineitä. Ja jos naama ei syystä tai toisesta miellytä niin puoltoja lupiin ei heru! Yhdistysten hallituksista on siis tullut tavallaan ”varjoviranomaisia”, jotka päättävät kuka saa ampua milläkin välineellä. Tämä on kestämätön tilanne ja johtaa siihen, että seuroja perustetaan vain siksi, että saadaan mieluisia harrastusvälineitä.  Tämän kaltaisen järjestelmän luominen luo ainoastaan ison kasan uusia ongelmia!

Myös eduskunnan oikeusasiamies on joutunut pohtimaan asiaa laajalti samassa yhteydessä kun puhuttiin koulumurhaajille myönnetyistä aseen hankkimis- ja hallussapitoluvista. Periaatteessa poliisi toimi sen aikaisten käytäntojen mukaan ja toteutti "laajaa harkintavaltaansa". Fakta on kuitenkin se, että nykyinen voimassa oleva aselakimme olisi mahdollistanut ja suorastaan vaatinut olla myöntämättä aselupia koulusurmaajille! Tästä huolimatta - mediaryöpytyksessä ja kunnallisvaalien kynnyksellä - alettiin suureen ääneen vaatia uutta - "entistä tiukempaa" - aselakia. Oheinen oikeusasiamiehen lausunto on mielenkiintoinen monessakin suhteessa. Siitä käy mm. selvästi ilmi, että AAHY:n virkamiehet luistelevat heikoille jäille yrittäessään nuijia ala-arvoisessa esityksessään läpi selviä perustuslain vastaisuuksia.

-----
(Ote oikeusasiamiehen kirjelmästä - Kohta 3.3.3 - Hyväksyttävä käyttötarkoitus)

Hallitusmuodon 10 a §:ssä turvatun yhdistymisvapauden vuoksi luvan hakijalta ei voida edellyttää ampuma- tai metsästysseuran jäsenyyttä. Pelkästään jäsenyys edellä mainituissa yhdistyksissä ei muutoinkaan ole riittävä osoitus siitä, että luvan hakija todella harrastaa sellaista aseharrastuksen lajia, jossa hakemuksen kohteena oleva ampuma-ase on tarpeellinen.

Erityisesti suurimpien poliisilaitosten alueilla lupahakemuksia käsittelevillä virkamiehellä ei käytännössä ole minkäänlaisia mahdollisuuksia henkilökohtaisesti varmistua siitä, että luvan hakija todella harrastaa ilmoittamaansa aseharrastusta. Tämä on johtanut hyvinkin monenlaisten menetelmien ja käytäntöjen käyttöön ottamiseen lupaharkinnassa. Joidenkin poliisilaitosten alueella on käytännössä edellytetty kuulumista hyväksyttyyn harrastajajoukkoon. Joidenkin poliisilaitosten alueella lupaviranomainen on solminut luottamukselliset yhteydet ammunnan eri lajien vastuuhenkilöihin, kuten aktiivisiin harrastajiin, joilta sitten on saatu lisätietoa luvan hakijan harrastuksen aktiivisuudesta ja todenperäisyydestä.

Kysymys luvan hakijan ilmoittaman harrastuksen olemassaolosta on hyvin keskeinen ja vaikeasti ratkaistavissa. Ampuma-aselain säännöksillä ei sitä voida kokonaisuudessaan ratkaista. Niissäkään maissa, joissa yhdistymisvapauden periaate ei ole estänyt edellyttämästä ampumaseuraan kuulumista edellytyksenä luvan saamiselle, ei järjestelmä ole aina toiminut moitteettomalla tavalla. Lisäksi yhdistysten puheenjohtajat ja vastaavat avainhenkilöt, jotka eivät edusta viranomaista, ovat saaneet yhdistyksen jäseniin nähden hyvin vaikutusvaltaisen aseman. Järjestelmä onkin johtanut joissakin maissa näiden yhdistysten puoliviralliseen asemaan. Tämä puolestaan saattaa johtaa kansalaisten yhdenvertaisuuden vaarantumiseen.

Linkki:Eduskunnan Oikeusasiamiehen ratkaisu Dnro 3483/4/07
-----

Toivottavasti myös perustuslakiasioihin perehtyneet kansanedustajat ovat näillä samoilla linjoilla. Loppuun voidaan todeta, että yhdistymispakko on filosofisesti väärin ja tämän lisäksi se näyttää aiheuttavan samalla myös huomattavan käytännön ongelman. Valveutuneimmat yhdistykset ovat jo kyselleet AAHY:ltä mitkä yhdistykset loppupelissä kuuluvat tuleville ”ampumisoikeus” listoille eli täyttävät yhdistyslain 4. §? Tarkempi listaus on nimittäin olemassa vain niistä yhdistyksistä jotka ovat hakeneet lupaa nykyisen aselain aikana eli vuoden -89 jälkeen. Yksikään seura tai yhdistys joka on perustettu ennen vuotta -89 ei siis täydellä varmuudella ole listalla jonka jäsenille voidaan ampumalupia myöntää. Mitään varmuutta ja vastausta asiaan ei siis ole ase-alan hallintoviranomaisilta tähän päivään mennessä saatu. Kuuluuko Teidänkin yhdistys niihin, jotka joutuvat aloittamaan erittäin monimutkaisen lupaprosessin nollasta? Löytyykö Teiltä tekijöitä, vastuunottajia, asekouluttajia, asianmukaiset harrastuspaikat jne.. vai heitetäänkö hanskat suoraan tiskiin ja kupit nurin?

EI TODELLAKAAN, PERIKSI EI ANNETA!

Aselakikeskustelua - Huomenta Suomi 24. elokuuta 2009

NRA:n puheenjohtaja Runo K. Kurko kertoi Huomenta Suomen aamulähetyksessä, että alan etujärjestöt ovat jälleen kokoontumassa aselakihankkeen lukuisten epäkohtien tiimoilta. Pyrkimyksenä on, että useilta osin virheellinen ja perustuslain vastainen esitys palautettaisiin kokonaan uudelleen valmisteltavaksi. Kurkon lyhyt haastattelu toteutettiin puhelimitse. Myöhemmin samassa lähetyksessä esillä ollut poliisiylijohtaja Mikko Paatero kertoi oman näkemyksensä asiaan yksityisessä studiohaastattelussa. Tuntemattomasta syystä asealan edunvalvojat ja poliisiylijohto eivät tällä kertaa sopineet samaan studioon. Toivottavasti valtamediamme mahdollistaisi tulevaisuudessa myös avoimemman asiallisen keskustelutilaisuuden, jossa esim. Sisäasiainministeriö voisi perustella aselakiasioihin liittyviä näkökantojaan hieman tarkemmin.

Paateron mukaan alan etujärjestöt ja harrastajat ovat tuohtuneet eduskunnalle annetusta lakiesityksestä aivan turhaan ja hänen mielestään kysymys on enemmänkin "väärinkäsityksistä"? Haastattelusta kävi ilmi, että vihdoin myös poliisiylijohto on ymmärtänyt nykyisen aselain kanssa ristiriidassa olevien ohjeiden aiheuttavan kentällä erittäin suuria ongelmia. Paateron mukaan olisi yhdenvertaisuuden kannalta tärkeää, että runsaasti arvostelua aiheuttaneet AAHY:n pykäämät ohjeistukset kirjoitettaisiin selkeästi lakiin. Paateron mielestä suurimmat kiistakysymykset on tulossa esille aselakiuudistuksen toisessa vaiheessa, jossa on tarkoitus puuttua mm. olemassa oleviin aselupiin? Tuleva poliisihallituksen johtohahmo oli omien sanojensa mukaan yllättynyt eri intressipiirien ja harrastajien kiivaasta halusta vaikuttaa omiin asioihin? Tämän kaltainen ajatusmalli ei enteile kovinkaan hyvää kun puhutaan yleisellä tasolla siitä, millaisia mielikuvia demokratiasta nykypäivänä sisäasiainministeriön ja tulevan poliisihallituksen avainhenkilöillä oikein on?

Taustaa aselakikeskustelulle

Ampuma-aselain uudistamishanke on asetettu sisäasiainministeriön toimesta ampuma-aselainsäädännön, ampumaratojen laittamista ja kunnossapitoa koskevan lainsäädännön sekä ilma- ja jousiaseita koskevan lainsäädännön uudistamiseksi. Hallituksen esitys ampuma-aselain muuttamiseksi on annettu eduskunnalle kesäkuussa 2009 ja se on edennyt valiokuntakäsittelyyn tämän syksyn aikana.

Aselakihankkeen perimmäisenä pyrkimyksenä on meille kaikille tärkeän yleisen järjestyksen ja turvallisuuden parantaminen. Valitettavan puutteellinen ja huonosti valmisteltu lakiesitys kuitenkin läpimennessään etupäässä huonontaa aseturvallisuutta ja vaikuttaa suoraan yli 670.000 vastuulliseen ampuma-aseiden luvanhaltijaan sekä useisiin eri intressipiireihin. Kokonaisvaikutus on tätäkin suurempi eli voidaan ajatella, että lukuisia virheitä ja perustuslaillisia epäkohtia sisältävä lakiesitys koskettaa läpimennessään myös kaikkien harrastajien perhekuntia. Näin ollen asia vaikuttaa välittömästi tai välillisesti yli kahteen miljoonaan Suomalaiseen äänioikeutettuun henkilöön.

Uuden lain tulisi olla pitkäikäinen, kestävä ja huomioida vastuulliset alan harrastajat sekä asealan sidosryhmät aina yhdistyksistä luvanvaraista elinkeinoa harjoittaviin yrityksiin. Näin ei kuitenkaan ole, koska hankkeen eri vaiheissa ei ole huomioitu asiantuntijoiden lausuntoja tai eri intressipiirien näkemyksiä. Esityksen valmistelusta on vastannut Sisäasiainministeriön alaisen arpajais- ja asehallintoyksikön (AAHY) hallintoneuvos Jouni Laiho sekä lainsäädäntöneuvos Mika Lehtonen - joilla ei valitettavasti ole riittävää kokemusta alalta tai aselain kaltaisista erittäin laajoista lakikokonaisuuksista.

Aselaki Suomessa
Voimassaoleva ampuma-aselakimme on toimiva ja hyvin perusteltu. Nykytilanteessa ongelmia aiheuttaa lähinnä em. asehallintoyksikön sekavat, huonosti valmistellut ja monilta osin myös lainvastaiset ohjeistukset. Virkamiestyönä - ilman asiantuntija-apua - työstetyt ohjeet sekä lukuisat ohjeiden tarkennukset asettavat lupaviranomaiset erittäin hankalaan asemaan ja siirtävät pääpainon aseen ominaisuuksien tulkintaan hakijan ominaisuuksiin liittyvän harkinnan kustannuksella.

Lupaviranomaisia kuormittavat ja lain kanssa ristiriidassa olevat ohjeistukset aiheuttavat poliisilaitosten lupakanslioissa täysin subjektiivista tulkintaa. Näin ollen se asettaa kansalaiset eriarvoiseen asemaan kotipaikkakunnasta riippuen. Tämän lisäksi vallalla oleva epätietoisuus sotkee täysin ylikuormitetun poliisin lupahallinnon normaalit rutiinit. Tässä yhteydessä on huomioitavaa, että AAHY:n valmisteleman aselupakäytäntöjen yhtenäistämisohjeen (AYO 19.10.2007) aikana on tapahtunut jo kaksi vakavaa kouluammuntaa/terroritekoa, koska ohje keskittyy aseeseen eikä hakijaan.

Esitys uudeksi aselaiksi
Ampuma-aselainsäädännön uudistamishanke on kaksivaiheinen ja se asetettiin 29.9.2008. Valitettavaa on, että hanke - kuten nykyiseen aselakiin liittyvät ohjeistukset - on valmisteltu ilman asiantuntijoita asehallintoyksikön virkamiesten voimin. Ensimmäisen vaiheen pääkohtia ovat mm. käsiaselupien luvansaannin tiukentaminen ja henkilön terveydentilan tarkempi selvittäminen. Toisessa vaiheessa keskitytään pääasiassa ampumaratoihin, ilma- ja jousiaseisiin sekä muihin tarvittaviin muutoksiin.

Lausunnot
Lainsäädäntöhankkeen ensimmäiseen vaiheeseen kuuluvalla lausuntokierroksella pyydettiin eri intressipiirejä lausumaan asiasta erittäin nopealla aikataululla. Jo lausuntopyynnön saatteessa mainittiin, että hallituksen esityksen luonnos on taittamaton versio ja hallituksen esityksen yleisperustelut valitettavan puutteelliset sekä keskeneräiset.

Kaikki merkittävät alan harrastajia sekä ammattilaisia edustavat tahot arvostelivat jyrkkäsanaisesti keskeneräistä ja huonosti valmisteltua lakiesitystä ja vaativat sen palauttamista uudelleen valmisteluun. Tästä huolimatta ampuma-aselakiesitys toimitettiin eduskuntaan eikä hyvin perusteltuja lausuntoja huomioitu millään tavalla.

Lisätietoja, lausuntoja ja faktaa luettavissa Aselaki-Info -verkkosivuilla.