Kaikkiin yhdistyksiin ei kuitenkaan liitytä kirjoittamalla nimi paperiin – erityisesti metsästys- ja ampumaseurat - vaan yksikin puolituttu hallituksen jäsen, jolla on jotakin uutta tulokasta vastaan voi torpata jäsenyyden ikuisiksi ajoiksi. Tasa-arvoa yhdistymisasiassa ei siis voida saavuttaa muulla tavalla kuin määräämällä hallitusvallan toimesta, että jokainen halukas on otettava yhdistyksen jäseneksi. Tämän kaltaista järjestelmää - eli tasa-arvoa - ei tulla koskaan saavuttamaan lakeja säätämällä eli yhdistymispakosta ei kannattaisi ampumaharrastuksen eikä minkään muunkaan asian yhteydessä kovin paljon keskustella?
Yhdistykset eivät voi toimia yhteiskunnassamme ”virallisina filttereinä” ikäville tapauksille ja ei toivotuille henkilöille vaikka toisaalta sillä varmasti on merkitystä. Vastuu ei kuitenkaan voi olla yhdistyksillä vaikka maalaisjärkeä käyttäen ne tämän kaltaista suodattamista koko ajan tekevätkin. Haluatko Sinäkin Veljesi vartijaksi vai elämmekö demokraattisessa yhteiskunnassa, jonka on pakko sallia myös yksilön sairastuminen. Jos kansalaiset eivät nyt yhteen ääneen anna päättäjille selkeää indikaatiota siitä, että tämän kaltaiset perustuslailliset epäkohdat on korjattava niin tuskin meitä kuunnellaan myöskään tulevaisuudessa? Onko meidän jokaisen kohta pakko kuulua myös esim. ammattiyhdistykseen, opiskelijayhdistykseen jne…?
Vaikka henkilö kuuluisikin tiiviiseen yhteisöön ja olisi virallisesti jonkun yhdistyksen jäsen niin kukaan ei pysty menemään kenenkään kallon sisälle. Edellä mainittujen koulumurhaajien vanhemmatkaan eivät etukäteen tienneet mitään läheistensä päässä liikkuvista synkistä asioista. Julkisuuteen tulee koko ajan tietoa, että perheenjäsen teki itsemurhan ja kaikki olivat yllättyneitä. Eli ei edes sellaiset läheiset ihmiset, jotka ovat henkilön kanssa jatkuvasti tekemisissä voi tietää mitä yksilö suunnittelee tai päättää tehdä. Entäs yhdistyksissä sitten, joissa voi olla satoja jäseniä ja toisia nähdään mahdollisesti kerran kuukaudessa jos sitäkään? Kyllä sosiaalista kontrollia täytyisi tähän aselalupa-asiaan tulla muutakin kautta kuin pakottamalla ihmiset yhdistymään!
No kuinkas yhdistyminen toimii niissä maissa joissa se on lakiin kirjattu? Ensiksi täytyy todeta, että liiallinen muihin maihin vertailu - samoin kuin itsensä ruoskiminen - pitäisi lopettaa kokonaan. Jokaisella maalla on kuitenkin oma kulttuuriperimänsä, omat arvonsa ja omat tavat toimia. Media ja asevastaiset virkamiehet vertaavat hyvin mielellään suomea tiettyihin EU-maihin, joissa aseenomistus on radikaalisti säänneltyä. Miksei solidaarisuuden vuoksi sitten vertailtasi myös muita asioita - otetaan mukaan vaikka brittien jokamiehenoikeudet tai australialainen maahanmuuttolaki ja kysytään miksei Suomessakin hommia voida hoitaa samalla tavalla?
Otetaan tähän nyt kuitenkin esimerkki hieman lähempää eli Ruotsin malli. Tykkäämme jostakin kumman syystä vertailla itseämme rapakon takana asuviin ja heidän toimintamalleihin. Ne joilla on omakohtaista kokemusta Ruotsin mallista vahvistavat oikeusasiamiehemmekin päättelyt, eli homma ei toimi ja mopo pyrkii karkaamaan käsistä. Ruotsissa on siis pakko kuulua johonkin ampumayhdistykseen jos haluaa ampua. Suuremmissa kaupungeissa voi olla jopa 5-10 vuotta jonoa joihinkin yhdistyksiin eli uudet harrastajat ovat täysin pattitilanteessa. Lisäksi seurojen sisäinen toiminta on mennyt täydeksi politikoinniksi, koska niille on tavallaan annettu valta päättää yksilöiden hallussapitolupa-asioista. Pieni ydinporukka päättää kuka tai ketkä omassa seurassa saavat käyttää tiettyjä harrastusvälineitä. Ja jos naama ei syystä tai toisesta miellytä niin puoltoja lupiin ei heru! Yhdistysten hallituksista on siis tullut tavallaan ”varjoviranomaisia”, jotka päättävät kuka saa ampua milläkin välineellä. Tämä on kestämätön tilanne ja johtaa siihen, että seuroja perustetaan vain siksi, että saadaan mieluisia harrastusvälineitä. Tämän kaltaisen järjestelmän luominen luo ainoastaan ison kasan uusia ongelmia!
Myös eduskunnan oikeusasiamies on joutunut pohtimaan asiaa laajalti samassa yhteydessä kun puhuttiin koulumurhaajille myönnetyistä aseen hankkimis- ja hallussapitoluvista. Periaatteessa poliisi toimi sen aikaisten käytäntojen mukaan ja toteutti "laajaa harkintavaltaansa". Fakta on kuitenkin se, että nykyinen voimassa oleva aselakimme olisi mahdollistanut ja suorastaan vaatinut olla myöntämättä aselupia koulusurmaajille! Tästä huolimatta - mediaryöpytyksessä ja kunnallisvaalien kynnyksellä - alettiin suureen ääneen vaatia uutta - "entistä tiukempaa" - aselakia. Oheinen oikeusasiamiehen lausunto on mielenkiintoinen monessakin suhteessa. Siitä käy mm. selvästi ilmi, että AAHY:n virkamiehet luistelevat heikoille jäille yrittäessään nuijia ala-arvoisessa esityksessään läpi selviä perustuslain vastaisuuksia.
-----
(Ote oikeusasiamiehen kirjelmästä - Kohta 3.3.3 - Hyväksyttävä käyttötarkoitus)
Hallitusmuodon 10 a §:ssä turvatun yhdistymisvapauden vuoksi luvan hakijalta ei voida edellyttää ampuma- tai metsästysseuran jäsenyyttä. Pelkästään jäsenyys edellä mainituissa yhdistyksissä ei muutoinkaan ole riittävä osoitus siitä, että luvan hakija todella harrastaa sellaista aseharrastuksen lajia, jossa hakemuksen kohteena oleva ampuma-ase on tarpeellinen.
Erityisesti suurimpien poliisilaitosten alueilla lupahakemuksia käsittelevillä virkamiehellä ei käytännössä ole minkäänlaisia mahdollisuuksia henkilökohtaisesti varmistua siitä, että luvan hakija todella harrastaa ilmoittamaansa aseharrastusta. Tämä on johtanut hyvinkin monenlaisten menetelmien ja käytäntöjen käyttöön ottamiseen lupaharkinnassa. Joidenkin poliisilaitosten alueella on käytännössä edellytetty kuulumista hyväksyttyyn harrastajajoukkoon. Joidenkin poliisilaitosten alueella lupaviranomainen on solminut luottamukselliset yhteydet ammunnan eri lajien vastuuhenkilöihin, kuten aktiivisiin harrastajiin, joilta sitten on saatu lisätietoa luvan hakijan harrastuksen aktiivisuudesta ja todenperäisyydestä.
Kysymys luvan hakijan ilmoittaman harrastuksen olemassaolosta on hyvin keskeinen ja vaikeasti ratkaistavissa. Ampuma-aselain säännöksillä ei sitä voida kokonaisuudessaan ratkaista. Niissäkään maissa, joissa yhdistymisvapauden periaate ei ole estänyt edellyttämästä ampumaseuraan kuulumista edellytyksenä luvan saamiselle, ei järjestelmä ole aina toiminut moitteettomalla tavalla. Lisäksi yhdistysten puheenjohtajat ja vastaavat avainhenkilöt, jotka eivät edusta viranomaista, ovat saaneet yhdistyksen jäseniin nähden hyvin vaikutusvaltaisen aseman. Järjestelmä onkin johtanut joissakin maissa näiden yhdistysten puoliviralliseen asemaan. Tämä puolestaan saattaa johtaa kansalaisten yhdenvertaisuuden vaarantumiseen.
Linkki:Eduskunnan Oikeusasiamiehen ratkaisu Dnro 3483/4/07
-----
Toivottavasti myös perustuslakiasioihin perehtyneet kansanedustajat ovat näillä samoilla linjoilla. Loppuun voidaan todeta, että yhdistymispakko on filosofisesti väärin ja tämän lisäksi se näyttää aiheuttavan samalla myös huomattavan käytännön ongelman. Valveutuneimmat yhdistykset ovat jo kyselleet AAHY:ltä mitkä yhdistykset loppupelissä kuuluvat tuleville ”ampumisoikeus” listoille eli täyttävät yhdistyslain 4. §? Tarkempi listaus on nimittäin olemassa vain niistä yhdistyksistä jotka ovat hakeneet lupaa nykyisen aselain aikana eli vuoden -89 jälkeen. Yksikään seura tai yhdistys joka on perustettu ennen vuotta -89 ei siis täydellä varmuudella ole listalla jonka jäsenille voidaan ampumalupia myöntää. Mitään varmuutta ja vastausta asiaan ei siis ole ase-alan hallintoviranomaisilta tähän päivään mennessä saatu. Kuuluuko Teidänkin yhdistys niihin, jotka joutuvat aloittamaan erittäin monimutkaisen lupaprosessin nollasta? Löytyykö Teiltä tekijöitä, vastuunottajia, asekouluttajia, asianmukaiset harrastuspaikat jne.. vai heitetäänkö hanskat suoraan tiskiin ja kupit nurin?
EI TODELLAKAAN, PERIKSI EI ANNETA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti