maanantai 24. elokuuta 2009

Aselakikeskustelua - Huomenta Suomi 24. elokuuta 2009

NRA:n puheenjohtaja Runo K. Kurko kertoi Huomenta Suomen aamulähetyksessä, että alan etujärjestöt ovat jälleen kokoontumassa aselakihankkeen lukuisten epäkohtien tiimoilta. Pyrkimyksenä on, että useilta osin virheellinen ja perustuslain vastainen esitys palautettaisiin kokonaan uudelleen valmisteltavaksi. Kurkon lyhyt haastattelu toteutettiin puhelimitse. Myöhemmin samassa lähetyksessä esillä ollut poliisiylijohtaja Mikko Paatero kertoi oman näkemyksensä asiaan yksityisessä studiohaastattelussa. Tuntemattomasta syystä asealan edunvalvojat ja poliisiylijohto eivät tällä kertaa sopineet samaan studioon. Toivottavasti valtamediamme mahdollistaisi tulevaisuudessa myös avoimemman asiallisen keskustelutilaisuuden, jossa esim. Sisäasiainministeriö voisi perustella aselakiasioihin liittyviä näkökantojaan hieman tarkemmin.

Paateron mukaan alan etujärjestöt ja harrastajat ovat tuohtuneet eduskunnalle annetusta lakiesityksestä aivan turhaan ja hänen mielestään kysymys on enemmänkin "väärinkäsityksistä"? Haastattelusta kävi ilmi, että vihdoin myös poliisiylijohto on ymmärtänyt nykyisen aselain kanssa ristiriidassa olevien ohjeiden aiheuttavan kentällä erittäin suuria ongelmia. Paateron mukaan olisi yhdenvertaisuuden kannalta tärkeää, että runsaasti arvostelua aiheuttaneet AAHY:n pykäämät ohjeistukset kirjoitettaisiin selkeästi lakiin. Paateron mielestä suurimmat kiistakysymykset on tulossa esille aselakiuudistuksen toisessa vaiheessa, jossa on tarkoitus puuttua mm. olemassa oleviin aselupiin? Tuleva poliisihallituksen johtohahmo oli omien sanojensa mukaan yllättynyt eri intressipiirien ja harrastajien kiivaasta halusta vaikuttaa omiin asioihin? Tämän kaltainen ajatusmalli ei enteile kovinkaan hyvää kun puhutaan yleisellä tasolla siitä, millaisia mielikuvia demokratiasta nykypäivänä sisäasiainministeriön ja tulevan poliisihallituksen avainhenkilöillä oikein on?

Ei kommentteja: