Leikkipyssyillä hörhöilevät henkilöt

Helsingin poliisilaitokselta kysyttiin haastattelumuotoisesti nykyään niin tavalliselta tuntuvista uutisista tyyppiä;

"Mies osoitteli raitiovaunuja aseella Kiasman viereisellä nurmikolla Helsingin keskustassa keskiviikkona iltapäivällä. Poliisi otti hänet ja toisen miehen kiinni yhden jälkeen samalta paikalta. -- Ase osoittautui tarkemmissa tutkimuksissa aidonnäköiseksi muovikuula-aseeksi” (IS 9.6).

Tämähän näiden lopputulos yleensä on; kyseessä on lelu ellei risu, mitä paikalle hälytetyt partiot eivät tietenkään voi tietää.

Ohessa rikosylikomisario Juha Laaksonen vastaukset esitettyihin kysymyksiin:

K1:

Onko Hgin poliisilaitoksella, tai mahdollisesti poliisin piirissä laajemmin,

tilastoitu tai arvioitu, ovatko tällaiset tapaukset lisääntyneet,

vai onko lisääntynyt lähinnä

a)      yleisön tai

b)      poliisin reagoiminen niihin tai

c)       median uutisointi niistä?

V: Maantieteellisesti Helsingin poliisilaitoksen alueelle kirjattujen ko. ase/asemies –hälytystehtävien määrät eivät ole nousseet viimeisten kolmen vuoden aikana.

Kyseisiä hälytystehtäviä kirjataan vuositasolla noin kolmekymmentä. Suurin osa tämänkaltaisista hälytystehtävistä kumpuaa kansalaisilmoitusten perusteella.

K2.

Onko arvioitu,

a)      missä määrin näitä tapahtuu siksi, että kaikenlaiset hörhöt saavat sillä oman 15 minuuttiansa julkisuudessa

b)      tai muuten apinointina? Matkitaan toisia.

V: Hälytystehtäviin sisältyy monenlaisia tapauksia. Mitään varsinaista valtatrendiä kyseisissä hälytystehtävissä ei ole havaittavissa. Kysymyksenasettelussa esitettävää kontekstia ei ole ollut havaittavissa.

K3.

Edelliseen liittyen, onko mietitty olisivatko tapaukset vähennettävissä toisenlaisella tiedottamisella ja uutisoinnilla?

Tietysti ne vähenisivät ao. henkilöiden järjen käytön lisääntymisellä, mutta se voi olla pisin tie (jos käyttäisin hymiöitä, tässä olisi sellainen).

V: Tapausten määrä on vuositasolla vähäinen. Tosin yksikin ko. hälytystehtävä on liikaa. Osaan tapauksista kytkeytyy mukaan alkoholi/muut päihteet, jolloin henkilön arviointikyky/-taso on alentunut ja henkilön toiminta on osaltaan johtanut po. tilanteeseen. Kansalaisten valppaus on saattanut myös lisääntyä kansallisella tasolla tapahtuneiden murhenäytelmien johdosta, mikä on osaltaan saattanut lisätä ilmoittamisen aktiivisuutta.

Yhteenveto:

Kun tapaukset eivät ole 3 v aikana lisääntyneet, mutta uutisiin tuntuu törmäävän jatkuvasti, niin lienee lupa päätellä että tapausten uutisointi on lisääntynyt. Myös niin, että ne saavat tilaa enemmän kuin peukalon mittaisen pätkän.

Sekin on tietenkin mahdollista, että oma allergisuus näitä kohtaan on lisääntynyt.

Mikko Niskanen, toimittaja

Lue myös "Taas leikkipyssy" blogikirjoitus.

ASEKAMMOISUUS

Moni aivan normaali ihminen kokee fobiaa. He eivät itse mitenkään koe, että heillä olisi fobia eli pelkotila. Fobia on yleensä psyyken häiriö, jota voi terveellä järjellä kompensoida. Yleensä sitä vain ei haluta tehdä. Mistä tuo ampuma-aseiden pelko eli ns. ”hoblofobia” sitten johtuu? Syitä voi olla moniakin. Tiedon puute, ulkoiset vaikuttimet, kuten elokuvat ja monet muut syyt.

Ampuma-aseet olivat alun perin valmistettu tappamiseen. Ampuma-aseita on historiassa käytetty metsästykseen, valta-aseman, omaisuuden tai koskemattomuuden tavoittelemiseen. Kun aseet olivat vielä fyysisesti käytettäviä, joihin lukeutuvat miekat ja keihäät, oli niiden käyttäjän koolla ja voimalla suuri merkitys. Kun jalkajousi kehitettiin, asetekniikka meni suuren harppauksen eteenpäin. Ase voitiin virittää ja sen ammukseen saatiin huomattavasti suurempi voima aikaiseksi samalla kun ase oli heti toimintavalmiina. Käsijousen käyttäjän tuli ensin jännittää aseensa ja tämä oli huono seikka esimerkiksi metsästyksessä koska saalis yleensä pääsi karkuun havaittuaan ampujan liikkeen. Sotilaallisessa käytössä ei ollut samanlaista tarvetta tuolle huomaamattomuuden ominaisuudella ja heiveröisempikin aseen käyttäjä pystyi kohdistamaan viholliseen samanlaisen tehon kuin suurempi kollegansa.

Myöhemmässä vaiheessa ampuma-aseita ruvettiin käyttämään yhä laajemmin myös metsästyksessä. Ihmisen luontainen kilpailuvietti sai aikaan sen, että aseilla ruvettiin kilpailemaan tarkkuudessa ja nopeudessa. Vaikka nykyaikainen urheilukäyttöön valmistettu ampuma-ase on osin jopa kömpelö, toimii se kuitenkin edelleen siinä alkuperäisessä tarkoituksessaan eli kyseisellä ampuma-aseella saa ihmiseltä otettua hengen pois.

Se, että esineessä on ominaisuus, joka monia hirvittää, ei tarkoita sitä, että noita ominaisuuksia käytetään. Hoblofootikot käyttävät argumenttinaan asekielloille sitä, mitä ampuma-aseilla voisi tehdä. Mikäli yhteiskunnassa kaikki esineet, joilla voisi tehdä jotain epämiellyttävää, kielletään, niin mitähän meille sitten jää jäljelle.

Ammunta ja aseharrastus ovat hienoja asioita. Meidän aseharrastajien ei tarvitse alistua hoblofootikoiden mielivallan alle vaan voimme edelleenkin jatkaa hienoja ja täysin laillisia harrasteitamme välittämättä siitä, mitä kaikkea mieleltään sairas ihminen keksii, että aseilla voitaisiin tehdä. Me emme muutu mielenvikaisiksi omistamiemme esineiden ominaisuuksien perusteella. Jos aseharrastajat käyttäytyisivät yhtä fanaattisesti kuin aseiden vastustajat, niin pyssythän meiltä vietäisiin pois käytöksemme vuoksi.

Asiantuntemattomuus ei saa olla pääkriteeri arvioitaessa maamme aseharrastusta. Rauhanliitto katsoo, että Suomeen tulisi perustaa aseväkivallan uhreina kuolleiden omaisten järjestö. Ikävä kyllä monikaan omainen ei varmaankaan halua olla tekemisissä tuollaisen organisaation kanssa, sillä pääosa suomessa tehdyistä henkirikoksista tehdään yksityisasunnossa syrjäytyneiden miesten kesken humalassa ja teräaseella. Tuskin omaiset haluavat tuoda esiin tällaisia seikkoja lähimmäisestään.

Suomessa surmataan luvallisilla ampuma-aseilla keskimäärin seitsemän henkeä tavallisena vuotena ja kaksi näistä pistoolityyppisellä aseella, joten luvalliset aseet eivät ole ongelma, vaikka joku niin haluaisikin väittää. Kiinasta olemme saaneet lukea ikäviä uutisia joissa lapsia on surmattu teräaseella. Kyllä tekijät keinot keksivät, kunhan yhteiskunta ajaa ”kajahtaneen” riittävän pahaan umpikujaan. Olisikohan viisaampaa ruveta hoitamaan maamme henkisesti sairaita, eikä jättää heitä hoidon ulkopuolelle tai hoitamaan jotenkin muuten kuin pelkästään avohoidossa ”säästösyistä” ?

Jukka Sassi, puheenjohtaja

Asehistorian Liitto r.y.