Itsenäisen Suomen ensimmäinen aselaki oli pitkälti paikallisviranomaisten mielivallassa, mutta ampumaradoista oli tsaarin asetus olemassa. Itse aselaki oli myös siksi suhteellisen vapaamielinen, ettei maassa silloin juuri ollut aseita metsästykseen, varakkaimpia kartanonherroja lukuun ottamatta. Joillakin alueilla oli kylläkin maineikkaita ”oravaniuhan” tekijöitä.
Vuosien saatossa ja kansalaissodan jäljiltä sekä paluumuuttajilta, Amerikan siirtolaisilta, tuli sen verran aseita, että lakiakin piti uudistaa. Keväällä 1933 saatiin ensimmäinen nykyaikainen, hyvin johdonmukainen aselaki asetuksineen. Siihen aikaa ei kukaan väittänyt, että Suomessa olisi jonkun mittapuun mukaan paljon aseita.
Aseilla tapahtui tietenkin jonkun verran väkivallantekoja, uutisointi vain ei ollut nykyisellä tasolla. Toisaalta historia on osoittanut, että maantieteellisestä asemastamme johtuen ei tässä maassa ole koskaan ollut hyvästä aseenkäsittelytaidosta ainakaan haittaa.
Entisessä ja tällä hetkellä voimassa olevassa aselaissa ovat olleet jo kaikki tärkeät elementit: säilytys, lupa-hakemusten perustelut, aseiden käyttötarkoitukset jne. Laki sisältää myös sanktiot väärinkäytöksistä.
Aseiden määrän lisääntyminen alkoi, kun aseiden hinnat putosivat tavallisen urheiluampujan tai metsästäjän ulottuville.
Lyhyen käsiaseen hankinta oli vielä 1980-luvulla aika vaikeaa, koska siihen vaadittiin erittäin tarkat selvitykset harrastuksesta (rata-ammunnat: pienois-, vakio-, olympia-, isopistooli- sekä reserviläisammunnat). Käytännössä aseessa piti piipun pituuden olla vähintään 100 mm sekä säädettävät takatähtäimet; tätä ei kylläkään määrätty laissa.
Tästä käytännöstä ei ollut juuri missään päin maata poikkeuksia. Päinvastoin, nimismiehelle piti erittäin vakuuttavasti esittää harrasteen vakavuus sekä aseen soveltuvuus harrastukseen. Viranomaisella on siis aina ollut mahdollisuus harkita, annetaanko aselupa sitä hakevalle.
Ennen kuin nyt voimassa oleva laki tuli 1998 voimaan, oli aseharrastajien piirissä valtava huoli siitä, että uusi laki tekisi mahdottomaksi harrastaa aiemmin hyväksyttyjä ampumalajeja.
Huoli osoittautui ennenaikaiseksi, koska uuden lain valmisteluun käytettiin paljon aikaa ja tehtäviin valittiin erittäin motivoituneita virkamiehiä, jotka myös seurasivat läheltä mm. reserviläisammuntoja.
Mielestäni yksi tärkeimpiä seikkoja olikin, että valmistelijat rohkeasti kutsuivat sidosryhmät, eri ampumalajien edustajat sekä asekauppiaat ja asesepät yhteen luomaan lakia, jossa oli mahdollista ottaa huomioon sekä asealan ammattilaisen että harrastajan mielipiteet. Itse olen istunut useasti sisäasiainministeriön tiloissa virkailijan, poliisin, aseseppien sekä maahantuojien edustajien kanssa pohtimassa lain henkeä ja sisältöä. Muistan erittäin hyvin, kun valtioneuvoston tiloihin oli kutsuttu melkoinen määrä alan vaikuttajia. Lakia oli silloin laatimassa hyvin asialle omistautuneet Tomi Vuori ja Pertti Normia.
Avajaispuheenvuorossaan Vuori kertoi miksi meidät oli kutsuttu:
”Olemme kutsuneet tänne tietojemme mukaan tämän maan aseasioista parhaiten tietävät tahot, koska haluamme tehdä laista hyvän ja toimivan, me emme virkamiehinä saa sitä laadittua ilman teidän apuanne”. Lauseen sanatarkkuudesta en täysin mene valalle, mutta suunnilleen näin se kuitenkin meni.
Laki otettiin lopulta hyvin vastaan ja se on toiminut erittäin hyvin. Tosin uuden lain tärkeintä osiota, lupakortistojen siirtämistä keskitettyyn aserekisteriin ei ole vieläkään saatu valmiiksi, ja näyttää, ettei se lopullisesti valmistu tämän sukupolven aikana. Sekään ei johtune lain, vaan resurssien puutteesta. Muutostarpeita on tietenkin ajan mittaan tullut, mutta ne ovat lähinnä hallinnollista viilaamista. EU:n direktiivit vaatisivat vain vähäisiä muutoksia.
On lajille valtava vahinko, että parilla erittäin valitettavalla ampumatapauksella elämästään otteen menettäneet nuoret miehet, jopa toisiaan matkien, ovat saaneet koko yhteiskunnan varpailleen. Näiden tapausten perusteella on käyty karkean populistista keskustelua täysin asiattomasti, kunnollisia aseharrastajia loukaten. Se kolmas joukkomurhaaja, Myyrmannin pommimies muuten unohdetaan koko ajan. Hänellä oli ilmeisesti väärä väline.
Kun nuori ottaa kotoaan tai jostain muualta luvatta ajoneuvon haltuunsa ja sitten aamuyön aikaan rysäyttää sen pikkukännissä puun ympäri ja kolmesta viiteen henkilöä menettää henkensä, niin seuraavana aamuna paikalta löytyy kymmenittäin kynttilöitä ja kukkia sekä viestejä kuinka reippaita ja hienoja he olivatkaan. Ketään asiasta syyllistämättä. Ketään vastuuseen vaatimatta.
Näitä tapahtuu niin usein, että tällä menolla Suomesta nuoret kuolevat sukupuuttoon. Nämä kaikki tapahtumat ovat erittäin järkyttäviä, niin autoilla kuin aseillakin tapahtuvat hengenmenot. Kumpiakin välineitä käytetään oikein sekä väärin. Onko mielestänne oikein, että ainoastaan aselakia muutetaan ihmisten turvallisuuden vuoksi? Auto-onnettomuuksissa ja ampumatapauksissa tapahtuneet vahingot ovat suhteessa suunnilleen 100 : 1. Mitä tässä pitäisi muuttaa?
Metsästystä tai ampumaharrastusta ei saisi kaventaa yksittäistapausten johdosta, vaan nuorille tulee edelleen antaa mahdollisuus valita hyvistä harrastuksista se mikä heille on mieluisin. Hyvät harrastukset estämällä moni nuori joutuu maaseudulla kioskin portaille istumaan.
Nyt on käsittelyssä jälleen uusi aselaki. Sen valmistelussa ei asiantuntijoita kuultu. Saimme vain eteemme valmiin lain ja ilmoituksen, ettei poikkeavia mielipiteitä oteta huomioon.
Mitä on tapahtunut näiden vuosien aikana ammattilaisten ja virkamiesten yhteistyöllä suunnitellulle ja toteutetulle hyvälle ja toimivalle aselaille?
Kuka kykenee osoittamaan mikä nykyisessä aselaissa on vikana?
Kenen etuja aselain muutoksella ajetaan?
Helsingissä 4.9.2010
Markus Weckström
Pitkän linjan asealan ammattilainen
2 kommenttia:
Kiitän kirjoituksestanne.
Aion omasta puolestani ottaa yhteyttä kansanedustajiin asian tiimoilta.
Riikka Söyring,
metsätilan emäntä Heinävedeltä
Kiitos hyvästä ja ajankohtaisesta kirjoituksesta. Olen täysin samaa mieltä, että aselain valmistelussa ollaan menty sikäli harhaan näiden kouluampumistapausten suhteen, kun yritetään jättää mielenterveysongelmat huomiotta ja hätäpäissään kieltää kaikkia välineitä.
Mediahypetyksen keskellä ei ymmärretä ajatella järkevästi syy-yhteyksiä ja sitä, että nämä väkivaltaisuudet ovat kiinni ihmisestä, eivät aseesta, tai välineestä yleensäkään. Viranomaisten tulisi olla niitä, jotka ajattelevat järkevästi(!).
Otan tästä viittauksen terapeutti Peter Langmanin "Kouluampujat"-kirjan esittelyyn: "Käänteentekevä analyysi löytää kolme potentiaalisen koulusurmaajan tyyppiä: narsistis-sadistinen, vainoharhainen ja hallusinoiva sekä hyväksikäytetty ja traumatisoitunut. Langman vastaa kysymykseen, millaisia persoonallisuuksia ovat viattomien nuorten ampujat, ja missä kasvattajat ovat menneet kohtalokkaasti vikaan."
Minusta tämä ongelma, jota yritetään ratkaista ampuma-aselailla, menee aivan täysin psykologian puolelle eli ongelmaan ei oikeastaan puututa oikein 'lääkkein'... Jotenkin pitäisi olla hirveä poru nuorten hyvinvoinnista ja terveydenhuollon tilasta - mutta se kääntyykin ampuma-aseisiin?
On väärin, että pitkän linjan harrastajana (noin 10v harrastanut) joutuu kärsimään tästä ja huomaamaan sen viranomais-harrastajasidoksen heikentymisen. Päättäviin elimiin pitäisi saada asiantuntemusta monelta eri alalta ja tämä pitäisi hoitaa yhteistyössä järkevästi, eikä hätäisesti mediaryöpytyksen keskellä.
Toivottavasti saataisiin sekä toimiva aselaki, että terveydenhuoltoon tarvittavat parannukset. Yhteistyö - ei ole paljon vaadittu - meillä on Suomessa paljon asiantuntijoita, käyttäkäämme heitä.
Lähetä kommentti