maanantai 25. lokakuuta 2010

Ilma-aseet muuttuvat ampuma-aseiksi

Totaalisen teknisen tietämättömyyden suomalla varmuudella HE 106/2009 tekee ilma-aseista ampuma-aseita. Tämän vahvistaa mm. lakitekstin yksityiskohtaiset perustelut ja lisävahvistuksen asialle antaa itse lakia valmistelleen virkamiehen omat täsmentävät lausunnot.

Projektipäällikkö Lehtonen lausuu vastineessaan seuraavasti;

Ennen kaikkea esineen on oltava sellainen, että se on ilman erityistietoja ja taitoja muunnettavissa toimivaksi ampuma-aseeksi. Erityistiedot ja -taidot ovat sellaisia tietoja ja taitoja, joita ei jokamiehellä ole. Esimerkiksi ampuma-aseen muuntaminen ilma-aseesta edellyttää tietoa siitä, minkälainen ampuma-aseen patruunapesän ja iskurikoneiston on oltava. Nämä molemmat puuttuvat ilma-aseesta eikä kummankaan rakenteen hallintaa voida pitää jokamiehen taitona vaan erityistietoja ja -taitoja edellyttävänä toimenpiteenä. Ilma-aseista muunnettuja ampuma-aseita tulee poliisin haltuun hyvin vähän, mikä osoittaa, että niiden muuntaminen ei ole helppoa.



Ja myös näin hän lausuu samassa yhteydessä;


Useissa lausunnoissa on esitetty esimerkkejä, joissa ilma-aseiden, lelujen ja muiden vastaavien esineiden on katsottu tulevan säännöksen soveltamisalaan siksi, että jokin ehdoista täyttyy. Näin on myös Helsingin poliisilaitoksen lausunnossa, jossa eri esineiden sisältymistä ehdotetun säännöksen soveltamisalaan on arvioitu ilman sen arviointia, edellyttääkö muutos eritystietoja ja -taitoja. Säännöstä on valmisteltu yhteistyössä poliisin asiantuntijoiden kanssa.

Valmistamisen tulisi edellyttää erityistietoja ja -taitoja. Erityistietojen ja -taitojen hankkiminen on mahdollista, mutta tällä ei olisi säännöksen soveltamisen kannalta merkitystä.

Kuten hallituksen esityksessä on todettu, asedirektiivin muutokseen perustuva säännös on tehty estämään eräiden toimiviksi ampuma-aseiksi helposti muunnettavien kaasu- ja starttipistoolien muuntamista toimiviksi ampuma-aseiksi. Nämä ovat sellaisia, joissa muuntaminen voi tapahtua vain esimerkiksi piipussa oleva este pois poraamalla. Tällainen toimenpide ei edellytä mitään erityistietoja tai -taitoja vaan sen voi olettaa jokaisen poran käytön hallitsevan henkilön kykenevän tekemään.


Tavallisen akkuporakoneen käyttämistaitoa pidetään projektipäällikkö lehtosenkin mielestä tavallisena taitona, jolloin silmämääräinen halkaisijan määrittelykin on ns. tavanomainen taito, eikä lakitekstissä määrittelemättä vilahteleva "erityistieto tai taito".

Myöskään Googlen tms. hakukoneen käyttäminen ei liene erityistieto tai taito. Laittamalla googleen hakusanaksi "22LR koko" tai "22LR size" tulee suomenkielisellä haulla kuudentena ja Englannin kielisellä haulla ensimmäisenä linkinä http://en.wikipedia.org/wiki/22lr
Kyseisellä sivulla kerrotaan suoraan kaikki 22LR patruuna mitat, jolloin tarvitsee kävellä vain rautakauppaan tai isompaan markettiin ja valita sopivat poranterät, joilla saadaan patruunapesä valmistetuksi tavallisen peruskoulun käsityötuntien antamalla osaamisen tasolla. Tähän ei tarvita mitään asesepän koulutustakaan.

Patruunapesän ja piipun poraamiseen tarvitaan vain 6mm poranterä, jollei putki/piippu satu jo valmiiksi olemaan 5,5 - 6mm sisähalkaisijaltaan. Laippakantaisen patruunan reunalaippaa varten valitaan 7,5mm poranterä. Tai jos viitsii mennä rautakauppaan, saa tarkalleen oikean kokoisen poranterän 5,8mm ja laippakantaa varten 7,1mm poranterän.
Jos lähtökohtana on jo 5,5mm luoteja ampuva ilma-ase, niin siihen tarvitsee porata vain partuunapesä ja laittaa iskuripiikki. Airsoft-aseen kanssa tarvitaan vain iskuripiikki ja V'oila! Meillä on valmistettuna jo nykyisenkin lain tarkoittama ampuma-ase.

Alussa viitattua totaalisen teknisen tietämättömyyden tasoa kuvastaa väite;
Esimerkiksi ampuma-aseen muuntaminen ilma-aseesta edellyttää tietoa siitä, minkälainen ampuma-aseen patruunapesän ja iskurikoneiston on oltava. Nämä molemmat puuttuvat ilma-aseesta eikä kummankaan rakenteen hallintaa voida pitää jokamiehen taitona vaan erityistietoja ja -taitoja edellyttävänä toimenpiteenä.
Patruunapesän valmistuksesta mainitaan yllä ja iskurikoneisto syntyy hetkessä lisäämällä jousitoimiseen ilma-aseeseen nallipiikki, jollaiseksi kelpaa sopivan mittainen vaikkapa naula tai ruuvi.

Laukaisukoneisto löytyy jokaisesta ilma-, lelu-, tai muusta aseesta sen toimintaperiaatteesta riippumatta, sillä se on lähtökohtaisesti kaikkien "aseiden" ja aselelujen ominaisuus, joka tekee sitä "aseen".

Ongelmaksi tulee lakitekstin sisältö ja tarkemmat perustelut "näppäryydessään";

Ensimmäinen edellytys olisi se, että esine muistuttaa ampuma-asetta. Edellytyksen tarkoituksena olisi rajata muunnettavissa oleviksi katsottavien esineiden piiriä sellaisiin esineisiin, jotka jo lähtökohtaisesti ovat ampuma-asetta muistuttavia. Näin ollen esimerkiksi pelkkää teräslevyn palaa ei katsottaisi tällaiseksi esineeksi. Ampuma-asetta muistuttavia esineitä olisivat esimerkiksi aselelut, toimintakelvottomaksi tehdyt ampuma-aseet ja starttipistoolit. Säännöksen soveltamisalaan eivät kuuluisi sellaiset esineet, joilla on ainoastaan ampuma-aseen ääriviivat, mutta ei tarkempaa yhtäläisyyttä ampuma-aseen kanssa. Ampuma-aseen muotoon leikattua teräslevyä ei esimerkiksi katsottaisi tällaiseksi esineeksi.

Toisena edellytyksenä olisi, että esine olisi rakenteensa tai valmistusmateriaalinsa puolesta ilman erityistietoja ja -taitoja muunnettavissa ampuma-aseeksi. Esineen tulisi olla sellainen, että sen rakenne ja valmistusmateriaali kestäisivät ampuma-aselain 5 §:ssä tarkoitetun patruunan ampumisesta aiheutuvan rasituksen. Tämä rajaisi esimerkiksi lelut säännöksen soveltamisalan ulkopuolelle. Riittävää olisi, että esine kestäisi yhdenkin patruunan ampumisen aiheuttaman rasituksen niin, että patruunan luoti tai muu ammus olisi omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen hengelle tai terveydelle. Esineen tulisi olla muunnettavissa toimivaksi ampuma-aseeksi ilman erityistietoja ja –taitoja. Tämä tarkoittaisi sitä, että esine olisi muunnettavissa tavanomaisin työkaluin ilman asesepän ammattitaitoa ja erityistyökaluja.


Projektipäällikkö lehtonen ei liene tietoinen, että ilma-aseet ovat pääsääntöisesti metallia ja erittäin monet aselelutkin ovat metallirakenteisia. Toki muovisiakin aseleluja on edelleen olemassa, jonka vuoksi luultavasti edellä kuvattu typeryys on päässyt syntymään.

§2 teksteissä vilahtava "muu räjähdyspaine" on unohtunut määritellä tarkemmin yksityiskohtaisissa perusteluissa. Tämän seurauksena syntyy myös tilanne, että ilma-aseita voidaan tulkita ampuma-aseiksi, koska ilma-aseetkin saa toimimaan em. ilmiöllä.

Laittamalla youtubeen hakusanaksi "dieseling" tulee ensimmäisenä vastauksena tälläinen video;
http://www.youtube.com/watch?v=gLzEqfRVeOA
Joka sattumoisin osoittaa todeksi ilmiön. Sopivalla lähes jokaisesta kodista löytyvällä polttoaineella saa aikaiseksi myös detonaation, eikä vain deflagraatiota.

Kannattaa muistaa, että ampuma-aseita on valmistettu yli 600 vuotta, koska teknisesti ajatellen kyseessä on äärimmäisen yksinkertainen laite pohjimmiltaan. Kehitys on tuonut meille monimutkaisempia toimintoja mutta perusperiaate on säilynyt täsmälleen alkuperäisenä.

Nykyisten ampuma-aseiden hienous on sen patruuna, jonka tekeminen kotioloissa vaatii jo varmuudella näitä lakitekstissä vilahtelevia "erityistietoja ja taitoja".

Kehitys kehittyy ja tekniikka monimutkaistuu vaikka perusasiat säilyvät täsmälleen alkuperäisinä. Tästä kehityksestä esimerkkinä se, miten nykynuoriso on jo kehittänyt ikivanhaa puhallusputkea. Ei tästä sen enempää.


Paljastamalla tämän en paljastanut mitään, mitä pikkupojat eivät tienneet jo puoli vuosisataa sitten.

Kokonaisuudessaan tämä "näppäryys" olisi voitu välttää lakitekstissä lauseella "Säännös ei koske lelu- tai ilma-aseita", koska luvaton ampuma-aseen valmistus on ollut kiellettyä ja kriminalisoitua jo nykyisenkin lain aikana.

Koko ongelma on siinä, että lakiesitys kriminalisoi mahdollisuuden tehdä jotakin, eikä vain itse tekoa. Joten tuomittakoon jokainen veitsen omistaja taposta!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tässä sitten muistilistaa jotta muistamme ensi keväänä, kuka ehdokas(ja puolue) äänesti ja miten.

http://www.halla-aho.com/scripta/aselaki_ja_poliittinen_muisti.html

Anonyymi kirjoitti...

Ei niitä voi porata siellä on kaksi pidätinruuvia vastakkain liimalla kiinni ja piippu on muutenkin räkäainetta se katkaistaan kokonaan pois ja uusi piippu tilalle niitä voi vapaasti ostaa kuka vaan ja sittn vaan luoti pesään ja starttipistoolin panos paikalleen revolverityyppisellä 9mm starttarilla menee 276 hauli (7mm) kakkosnelosesta läpi ja tarkkuus sama kuin 386 smith wessonilla siis jenkkikoppalakkien virka pyssy ase maksaa 79 egee paukkuraudassa valmistettu turkissa helppo homma tuunata pari kolme iltaa autotallissa.