perjantai 5. marraskuuta 2010

Suomen todellinen asevienti

YLE uutisoi 29.10.2010 Suomen vievän aseita konflikti- ja sota-alueille, joilla on ongelmia ihmisoikeuksien ja demokratian toteutumisessa tai jotka käyvät sotaa. Rauhan ja turvallisuuden tutkimusverkosto SaferGlobe Finlandin ensimmäistä kertaa teettämän, vuotta 2008 koskevan selvityksen mukaan Suomi vei aseita ja ammuksia 64 maahan, joista 39 oli Euroopan unionin ulkopuolella. SaferGlobe Finlandin tekemän tutkimuksen mukaan esimerkiksi Kiinaan vietiin vuonna 2008 720 000 siviiliaseisiin tarkoitettua patruunaa.
Saman tutkimuksen mukaan siviiliaseita vietiin yhteensä lähes 100 000 kappaletta. Aseista suurin osa oli kivääreitä ja niitä vietiin eniten Yhdysvaltoihin ja Kanadaan.

Totuus ja tilastot ja tutkimusfakta

Eräs mielenkiintoinen yksityiskohta tutkimuksen lausumissa, joka myös varsin laajalti lehdistössä julkaistiin oli: ”Siviiliaseita vietiin yhteensä lähes 100 000 kappaletta. Aseista suurin osa oli kivääreitä ja niitä vietiin eniten Yhdysvaltoihin ja Kanadaan.” Tämä koski asevientiä vuoden 2008 osalta. Suomessa on kuitenkin ainoastaan yksi asetehdas, joka valmistaa pienaseita siviilimarkkinoille ja vientiin mitenkään merkittäviä määriä – SAKO Oy.

Julkisista lähteistä selviää, että yritys valmisti vuonna 2008 kaiken kaikkiaan alle 65 000 asetta, kaikki tietystikin pulttilukkoisia kivääreitä, muunlaisia yritys ei valmista. Näistä kivääreistä jäi lisäksi useampi tuhat kotimaisille markkinoille, eli Suomalaisille metsästäjille.

Joten viimeistään tässä kohtaa herääkin kysymys, mikä on se toinen suomalainen asevalmistaja, joka on pystynyt pysymään kaikilta muilta asealan toimijoilta kokonaan tuntemattomana ja silti on alalla niinkin merkittävä asetehdas, että sen siviiliasevienti on ollut vuonna 2008, 35 000 – 40 000 asetta?

Tämän toistaiseksi tuntemattoman aseviejän viemät aseet puuttuvat myöskin tullin ulkomaanvientikaupan virallisista tilastoista, joten täytyy ihailla miten SaferGlobe Finlandin ”tutkijat” ovat pystyneet paljastamaan Suomesta ilmeisesti pimeän asetehtaan ja pimeän aseviejän?

Ovatko tutkimuksen muutkin tiedot yhtä vakaalla pohjalla?

Mahdollisesti. Katsotaanpa siis muitakin tietoja, kuten tutkimuksen esiintuoma tieto: ”Esimerkiksi Kiinaan vietiin vuonna 2008 720 000 siviiliaseisiin tarkoitettua patruunaa.” Patruunoiden vienti kiinaan ei ole kiellettyä, mutta tarkistetaanpa kuitenkin tullin vientitilastoista mitä on oikein viety. Tullin Uljas-tietokanta kertoo viennistä seuraavaa (tavaraluokka: 930630 Patruunat ja niiden osat kiväärejä ja haulikoita varten, joissa on rihlattu piippu sekä, revolvereita ja pistooleja varten), vientimaa Kiina, vuosi 2008: 818 kg, viennin arvo 29 395 euroa. Jos Kiinaan olisi todella viety patruunoita edellä mainitut 720 000 kpl, tulisi yhden patruunan painoksi 1,1 grammaa ja sen arvo olisi vientitilastojen mukaan 4,08 snt / kpl. Tätä on jo sinänsä äärimmäisen vaikea uskoa koska pienimmän patruunan (.22lr, pienoiskivääri), paino on jo noin kolme kertaa suurempi (n. 3,09 grammaa). Suomalaisesta asekaupasta voisi ostaa 29 000 eurolla edullisimmillaan vajaat 550 000 pienoiskiväärin patruunaa, siis sitä halvinta ruutiasepatruunaa, jota nyt ylipäänsä harrastuksissa käytetään.

Ollaanko siis jälleen kerran rakentamassa vain ja ainoastaan uutta Jemen-myyttiä, johon tiedotusvälineet lankeavat suoraan ja josta tulee riittävästi toistamalla ”totuus”?

Nykyjournalismissa ilmeisesti ei ole enää aikaa tarkistaa tietoja ennen julkaisua – mutta onko haluakaan?

Marko Tammelin
Rekyyli-lehti



Kuvateksti: Pienoiskiväärin patruuna (.22lr) punnittuna.



Ylen uutinen aiheesta:
http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2010/10/suomi_vie_aseita_konflikti-_ja_sota-alueille_2098644.html

Ei kommentteja: