torstai 18. helmikuuta 2010

Kauhajoki-toimikunnan ammattitaito petti

Kauhajoki-toimikunnan enemmistön esitys kieltää kokonaan pistoolit on asealan asiantuntijajärjestöjen mielestä perin hämmästyttävä. Oudoksuttava on myös esityksen perustelu, puheenjohtaja Pekka Saurin sanoin: "Kaikki viime vuosien joukkomurhat on tehty puoliautomaattisella pistoolilla". Toimikunnan jäsenten täytyy tietää, ettei tämä pidä paikkaansa.

Toimikunnan enemmistö on sivuuttanut 2000-luvun joukkomurhista ensimmäisen, iskun Myyrmannin kauppakeskukseen vuonna 2002. Tekijä oli iältään ja elämäntilanteeltaan aivan samanlainen kuin Jokelan ja Kauhajoen joukkomurhien tekijät. Näiden kolmen tekijäprofiilit ovat varsin tarkkaan yhtenevät. Erona on vain Myyrmannissa käytetty kotitekoinen pommi. Aivan ilmeisesti toimikunnan enemmistö halusi sivuuttaa Myyrmannin yksin siksi, ettei sitä voi hyödyntää pistoolikielto-missiossa. Epämääräisten ideologisten pyrintöjen sekoittaminen vakavaan asiaan osoittaa toimikunnan jäsenten ammattitaidon pettäneen tavalla, jota ei voi puolustella.

Sellon tapaus eroaa noista kolmesta muusta rikoksesta. Tekijä oli sairaalloisen omistushaluinen, hänet tiedettiin väkivaltaiseksi, hän oli uhkaillut ja hänet oli tuomittu mm. ampuma-aserikoksesta ja tekovälineenäkin hänellä oli luvaton ampuma-ase. Hän tosin aloitti murhasarjansa teräaseella. Tapaus olisi voitu estää, jos viranomaisilla olisi resursseja puuttua ennakolta edes näin uhkaaviin tapauksiin.

Ainoaa poliisijäsentään lukuun ottamatta toimikunnan jäsenet eivät ilmeisesti tunne lainkaan ampuma-aseita. Kaikissa ampumistapauksissa sama tuho olisi saatu aikaan millä tahansa ampuma-aseella, useimmilla aseilla huomattavasti pahempi tuho. Myyrmannin, Jokelan ja Kauhajoen tapauksissa on ensin ollut päätös rikoksesta, sen jälkeen on valittu väline. On lisäksi erikoista väittää nuoren miehen tekevän joukko- ja itsemurhan siksi, että hänellä on pistooli.

Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tilastoista vuosilta 2002 – 2009 ilmenee, että luvallisilla pistooleilla ja revolvereilla surmataan tavanomaisena vuonna keskimäärin 1,9 henkilöä. Henkirikoksia tehdään vuosittain keskimäärin noin 120, joten luvalliset pistoolit eivät voi olla ongelman ydin.

Jos asiat voitaisiin ratkaista tällaisilla kielloilla, niin johdonmukaista olisi kieltää alkoholi, joka on ratkaiseva tekijä ¾ henkirikoksista. Tällaiseen kieltolakiin ei kuitenkaan uskone kukaan.

Suomessa on 670 000 ampuma-aseen omistajaa, ja on kohtuutonta syyllistää heitä aina, kun terveydenhuollon, erityisesti mielenterveystyön vuosikymmenten aikaisten laiminlyöntien seuraukset tulevat näkyviin.


Lisätietoja:
Jukka Sassi - Asehistorian Liitto ry
puh. 0400-898 634 sähköp. puheenjohtaja@asehistorianliitto.fi

Timo Huikkala - Asekauppiaiden Liitto ry
puh. 0400-632 088 sähköp. toimisto@asekauppiaat.fi

Caspar von Walzel - Svenska Reservofficersklubb rf
puh. 050-3534714 sähköp. caspar@hsrk.fi


3 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Lisäksi voisi tarkastella myös ulkomaille tehtyjä koulu- ja muita joukkosurmia. Niistä läheskään kaikkia ei ole tehty pistooleilla, vaan esim. tunnettu Columbinen koulusurma tehtiin haulikoilla, karbiinilla ja konepistoolilla. Myös monissa muissa koulusurmissa on käytetty pitkiä aseita. Tämä melko hyvin vesittää sen argumentin, että aseen kätkettävyydellä olisi jokin oleellinen merkitys näissä tapauksissa ja sillä perusteella juuri käsiaseet pitäisi kerätä pois.

Jorma kirjoitti...

Tästä ei enää postaus parane. Korostaisin itse tuota kohtaa jossa ilmaistaan, että on epätodennäköistä, että ase itsessään kuumottaisi ketään niin paljon siellä lipaston laatikossa, jotta olisi pakko mennä tappamaan. Kyllä se niin on, että kun ratkaisu tehdään tappamisen puolesta, ruvetaan etsimään välineistöä. Pommeja on osattu tehdä iät ja ajat, joka maassa, vaikkapa Irlannissa, missä aseet ovat kiellettyjä ja ilmapistoolikin vaatii luvat. Koskakohan joku tulee järkiinsä ja ymmärtää, että mielenterveys on avainsana, ei ase. Rautakauppa on aika vaarallinen paikka osaavalle.

Nimetön kirjoitti...

Tuo koko toimikunta oli sitä yhtä poliisimiestä lukuunottamatta pelkkä huono vitsi. Vihreiden oikeusministeri tilaa puoluetoveriltaan haluamansalaisen loppuraportin, jossa vaaditaan aseiden kieltämistä. Yllättyikö kukaan, en minä ainakaan.

Paljonkohan tuo ilveily tuli maksamaan veronmaksajille?