perjantai 6. elokuuta 2010

Alibi 8/2010 - Aselain muutos juuttui eduskuntaan

"Eduskunnassa vireillä oleva ampuma-aselain uudistus on osoittautunut vaikeasti läpivietäväksi. Uuden lain ensimmäinen osa piti astua voimaan jo kevättalvella. Lakiesitys on kuitenkin juuttunut eduskunnan hallintovaliokuntaan. Seuraava hallintovaliokunnan istunto on 9.9.2010. Valiokunnan työtä tulee sotkemaan puheenjohtaja Tapani Töllin (kesk) siirtyminen Mari Kiviniemen tilalle kuntaministeriksi. Kiistely lakiehdotuksen ympärillä on lisääntynyt kansanedustajien keskuudessa. Jotkut kansanedustajat vihjaavat, että laki jää pöydälle. Puolen vuoden päässä olevat eduskuntavaalit siirtävät ratkaisun seuraavan eduskunnan syliin."

"Nuorten metsästäjien kohdalla tapahtuisi esityksen mukaan sellainen muutos, että metsästysaseen hankkimislupa myönnettäisiin vasta 18-vuotiaalle. Tämä lainkohta hiertää hallituksen joukkoja erityisesti keskustan piirissä. Ukkoutuviin metsästysseuroihin kun kaivataan kipeästi mukaan nuoria metsästäjiä. Tuollaisen aselain puolesta äänestäminen ei maaseudulla kelpaa kansanedustajan vaalivaltiksi."

Lue koko artikkeli tästä linkistä. [pdf]

1 kommentti:

Hopliitti kirjoitti...

"Pekka Sauri toisti vaatimuksensa Porvoon kolmoissurman jälkeen. Hän vaati perusteellista keskustelua Suomen asetilanteesta."

Ei ole vaikea arvata, mikä olisi Saurin vaatiman keskustelun taso: Ainoastaan saurilaiset asevastaiset kieltolakia kannattavat, asenteisiin, pelkoihin ja tunteeseen pohjaavat mielipiteet olisivat sallittuja ja asiaperusteiset kannanotot huudettaisiin hiljaisiksi.

Eikä ole myöskään vaikea arvata että siviilien riisuminen aseista tulee olemaan Pekka Saurin eduskuntavaalikampanjan keskeisin, ellei peräti ainoa sisältö.